Murheen paluu

Taas tuli veljelle takapakkia. Viime lauantaina alkanut normaali syöminen on jouduttu lopettamaan ja palaamaan letkuruokintaan. Keuhkoista on löytynyt ruokaa. Nielu ei toimi kunnolla. Pahinta on, ettei hän ole tuntenut, kun ruokaa on mennyt henkitorveen. Tulee aika epätoivoinen olo, pääseekö hän tästä ollenkaan eteenpäin. Kuinka hän  kestää?

Kirkkaampi raita

Käytiin tyttären ja lasten kanssa veljeäni katsomassa. Lapsia oli valmisteltu eivätkä he järkyttyneet. Mittarit kiinnostivat heitä kovasti. Nyt veli oli saanut syödä tavallisia ruokia ja nieleminen oli onnistunut. Heti, kun on jotain edistystä, tuntuu että ollaan jo paljon pitemmällä kuin tosiasiassa ollaan.
Sunnuntain aurinko sekä illan tähtitaivas ja kuunsirppi kirkastivat maailmaa.

Pyyntö

"Väsyneet kulkijat tulla saa, Sairaat ja heikot hän parantaa.." Tämä laulu alkoi eilen soida mielessäni ja se kuuluu kaiken aikaa. En tiedä, missä sen olen viimeksi kuullut. Piti katsoa netistä sanat, miten ne menevät. Luin ne monta kertaa. Laulu nousee syvältä sielun pohjasta. Kirjoittaessani katson tielle, joko kääntyy auto meille. Tyttären perhe on tulossa. Nyt tulivat!

Tyhjä taivas?

Ihana sininen taivas, kirkas aurinko ja hyvä konelatu joen jäällä - parasta kevättalvea, mitä voin kuvitella. Piti pysähtyä nostamaan kasvot aurinkoa päin ja kuulemaan, kun talitintti tilkutti rantapuussa. Suihkun jälkeen on niin hyvä olo.
Samalla nävertää kaiken aikaa paha olo velipojan puolesta. Viimeksi, kun näin hänet kotonaan, hän oli juuri tullut hiihtämästä, asetteli uusia suksiaan eteisen nurkkaan ja kertoi  hiihtäneensä viisi kierrosta pururadalla. Hän oli iloinen, kun pääsi hiihtokausi alkuun tänäkin talvena. Nyt hän makaa edelleen hengityskoneessa ja näkee pienestä ikkunasta sairaalan pihamaata, ei taivasta, ei puita.
Hän, joka on aina kuunnellut aamu-ja iltahartaudet, puisti vain päätään, kun pahoittelin että siinä huoneessa radio rätisee liikaa kuunneltavaksi. -Ei väliä, hän tuntui tarkoittavan. Varjeluksen toivottelijan yllä ei ollutkaan mitään suojaa, kun puu kaatui. Tyhjää avaruuttahan se sininen on.

Merkkipäivää

@

Kuvassa on ystävän postilaatikkoon tuoma lahja - Muurlan Sylissä nyt kukka. Yhteisten merkkipäivien kunniaksi kävimme miehen kanssa Härmän kylpylässä uimassa, saunomassa ja syömässä. Siellä on hyvä höyrysauna, hauska kuuman kiven sauna ja kivasti hierova jalkapohjapore. Kevein jaloin sai astella ruokapöytään. Oli erinomaista kalaa ja ihana kalankastike, lihakääryle oli suussa sulavaa ja jälkiruokaherkuista juustotorttu oli suosikkini.

Luin edellisestä blogista, että vuosi sitten oli 33 astetta pakkasta ja olin ollut monta päivää yksikseni Torpalla lämmittämässä taloa, etteivät putket jäädy. Silloin kävi myös vieraita, naapureista ja jostain kauempaa. Täytyy ottaa torppajakso jossain vaiheessa tänäkin talvena.

Velipoika makaa nyt Seinäjoen teholla. Kuumetta oli eilen yli 38 astetta siirron jälkeen. Vahva antibiootti menee nyt neljättä viikkoa. Hiki nousi hänellä heti otsaan, kun hengitysputken kanyyli irtosi. Yöllä minua valvotti, kun koetin ajatella, mitä kaikkea hänellä on edessä opittavana, nieltävänä ja ratkaistavana, kun tästä päästään eteenpäin. Ja myös sitä, mitä se minulta edellyttää.

Uskaltaako toivoa?

Tänään  veljellä oli parempi päivä kuin eilen. Limaa oli tullut keuhkoimussa vähemmän kuin eilen ja hän oli ollut vähän aikaa ilman hengityskonetta, kun kanyyliä puhdistettiin. Hän oli pystynyt puhumaan neljän viikon tauon jälkeen! Ja hän oli istunut vähän aikaa ilman tukeakin sängyn laidalla, käsillä tukien. Vartalon lihaksissa on myös voimaa. Aamulla hän oli ollut vähän väsynyt, kun oli katsonut jääkiekko-ottelua puoleen yöhön. 
Kunto on sahannut edestakaisin monta kertaa, niin että ei uskalla liikaa toivoa.
Sairaalabakteerikokeiden tulos tulee loppuviikosta. Jos hänellä ei ole tartuntaa, hänet siirretään Seinäjoen keskussairaalaan teho-osastolle. Kuntoutus olisi sitten mahdollisesti taas Tampereella, jossa on selkäydinkuntoutusta. Mukava hoitaja sanoi, ettei hän näe mitään estettä, ettei veli voisi kuntoutua pyörätuoliin ja vaikka ajaa invalidiautoa. (Jotkut hoitajat ovat hyvin lyhytsanaisia). Aluksi sanottiin, että hänet siirretään toiselle osastolle tehohoidon jälkeen odottamaan kuntoutusjaksoa, mutta nyt siis puhutaan paluusta kotipiiriin. Kai tässä kustannukset vaikuttavat, kun tehohoito on pitkittynyt. Nyt on kulunut yli neljä viikkoa onnettomuudesta.

Ikärasismia

Jyväskylässä ollessamme tuskastuin tukankasvatukseeni ja lähdin etsimään kampaajaa. Ensimmäisessä paikassa oli vastassa vanhempi kampaaja ja tunnin päästä olisi aikaa. Varasin sen ja lähdin ulos. "Kovin oli vanha täti, se leikkaisi varmaan minulle jonkun vanhanaikaisen mummotukan", tuli mieleeni. Menin vastapäiseen kampaamoon ja siellä olikin toinen kampaaja heti vapaana, nelikymppisen näköinen. Soitin peruutuksen ja jäin. Sitten vasta tuli mieleeni, että olihan se toinen kampaaja tietysti minua  nuorempi, varmaan 5-10 vuotta. Uimahallissa myös olen erehtynyt luulemaan muutamia vedessä huhtovia kumppaneita eläkeikäisiksi. Saunassa sitten kuulen, kun he alkavat puhua työasioitaan. Miten minulla on tämä iän erottaminen näin hämärtynyt?
Jyväskylässä tapasin sattumalta kolme seitsemänkymmenluvulta tuttua ihmistä, kaksi uima-altaassa, yhden naistenpäivillä. Tunsin heidät heti, mutta kukaan heistä ei tuntenut minua. Yksi sanoi:" "Nyt tunnen äänestä." Toinen sanoi: "Sinulla oli ennen kihara tukka".
Luin tutkimusta, jossa yli kuusikymppiset ihmiset tunsivat olevansa noin kymmenen vuotta nuorempia kuin fyysinen ikä oli. Minkähän ikäinen minä luulen olevani? Auttaisi varmaan, jos katsoisin peiliin, pitkästä aikaa!
Hyvää ystävänpäivää kaikille vanhoille ja uusille ystäville!

Raitoja

"Katselin eilen tallennettuna joka joulupäivä  esitetyn filmin, mikä on klassikko vuodelta 1946, nimeltään  "Ihmeellinen on elämä". Kyynelehdin vuolaasti, kun lopussa hyvyys voitti.Tuumasin, etten ole pitkään aikaan itkenyt muutoin kuin liikutuksesta. Kunpa tuleva vuosi ei muuttaisi minulla tätä asiantilaa ja kunpa kaikkien tänä vuonna paljon itkeneiden kyynelet kuivattaisiin ensi vuonna! "

Näin kirjoitin vuoden vaihtuessa. Niin asiat muuttuvat. Raitamattoon on mustan raidan jälkeen tullut mustelmankirjavaa ahdistuksen kudetta. Eilisestä päivästä tuli kapea vaaleanpunainen raita.

Naistenpäivillä

Huomasin sattumalta Jyväskylän naistenpäivien ilmoituksen ja menin mukaan. Vivamon naistenpäiviltä oli hyvät muistot. Pappa jäi painimaan lasten kanssa, kirjaimellisesti; lasten suurta huvia kun on yrittää kellistää tämä järkäle kyljelleen sängyllä.
Naisia oli kirkko täynnä, uskoisin että kolme-neljäsataa. Tunnelma oli nytkin lämmin, avoin, iloinen, läheinen, herkkä. Itku siellä kiersi minussa moneen kertaan. Rukouspalvelijan kanssa sain viedä veljen asiaa ylöspäin.Vähän parempaa hänelle kuuluu, mutta ei paljon. Kun  ei osastolla esiintyvä sairaalabakteeri tarttuisi. Se olisi liikaa.

"Kun joku on lähellä Jeesusta,
hän aarteensa löytää voi
ja pohjalla murtuneen sydämen
jo hiljainen kiitos soi".
Tällä mieleeni soimaan jääneellä säkeellä muistan  erityisesti  ystävää, jolla on ollut tosi raskas aika ja päivä. Ihmisen muistosta ja suhteesta häneen kiteytyy ajan mittaan aarre, josta voi kiittää.

Nostalgiaa

Istuin junan ravintolavaunussa palatessani sairaalasta. Mieleeni nousivat lukuisat aikaisemmat matkat Jyväskylän ja Tampereen välillä. Alkuaikojen työvuosina työmatkoja oli Helsinkiin päin, myöhemmin sieltä Jyväskylään. Monasti oli raskaita päiviä ja palatessa väsymys painoi. Pää oli varsinkin yhteen aikaan (vaihdevuosien alkaessa) niin tukossa palavereissa kertyneistä asioista, että unohdin tavaroita junaan. Opettelin silloin laskemaan "kollit", koska yksi tuppasi unohtumaan, jos kassien määrä oli matkan aikana lisääntynyt.Varmaan en enää jaksaisi sellaisia päiviä ollenkaan. Ne ovat historiaa.
Silti oli hyvälläkin tavalla nostalginen olo. Tuttu matka, kauniit maisemat, joita katselin jo opiskeluaikana Jyväskylään kulkiessani, elämäntäyteiset vuodet. Katselin muita matkustajia, joista osa ilmeisesti työkavereita. He jakoivat keskenään matkaa ja yhteisiä työasioita, yksi selvitti koulutuspäiviään. Sellaisesta nousee kaipaus mieleen. Hyvien työkaverien menetys on menetys, samoin yhteisten työprojektien menetys. Ainakin nainen tarvitsee muita naisia puhekaveriksi ja vähän muitakin asioita mietittäväksi kuin oma arki.
Veljen tila oli vakaa ja tulehdusarvot saatu laskemaan, mutta happilaitteesta ei ole päästy irti. Veli oli siirretty rauhallisempaan huoneeseen. Hän iloitsi siitä, että näki ulos kolmen viikon jälkeen. Näkyi kirkas taivas ja puita. Sairaalapastori tuli samaan aikaan. Olipa hyvä, että olin pyytänyt häntä, koska veljelle hänen käyntinsä näyttävät olevan todella tärkeä tuki. "Huomenna", hän kuiskasi, kun pappi sanoi tulevansa uudelleen.

Vanhat merkit

Saapa nähdä, pitävätkö vanhat merkit paikkansa. Tänään oli niin terve ja energinen olo, että se kiinnitti huomiotani. Uimahallissa toivoin ohjaajalta, että voitaisiin pidentää vesivyöjumppaa. Tuntuu, että kunto kasvaa, kun siellä käy huhtomassa kaksi kertaa viikossa. Vanha merkki tarkoittaa, että parin päivän sisällä jostain erityisestä olosta tulee tulee vastakkainen tilanne, tässä tapauksessa alkaa flunssa tai muu väsyttävä tilanne.Toivottavasti vanhat merkit eivät pidä paikkaansa, kun on Jyväskylän ja Tampereen matkat tämän viikon ohjelmassa.

Yksin kotona

Olin eilisiltana yksin kotona, kun mies on luentomatkalla. Veljelle ei kuulu parempaa, kun happitaso pysyy liian alhaisena eikä kuntoutusta voida aloittaa hengityskoneessa. Pitkittynyt tehohoito on rankkaa ja tuskallista. Päivällä hautajaisissa minua itketti kovin, tuli mukaan muutakin  itkemätöntä.

Illalla juolahti mieleeni vanha kotiharrastukseni - huonejärjestyksen muuttaminen. Olin  jo aiemmin ehdotellut sitä miehelle huonoin tuloksin. Tässä asunnossa en ole  vielä mitään muuttanutkaan. En kai ole heikompi  kuin ennenkään, ajattelin, saan siirretyksi tavarat yksinkin.Onhan niitä keinoja, matto raskaan esineen alle jne.

Ja niin sohva liukui työhuone -TV- huoneesta olohuoneen jakajaksi, televisio asettui olohuoneen nurkkaan, yksi iso nojatuoli työhuoneeseen, punakuvioinen villamatto ja punainen radio samoin, valkoinen matto ulkovarastosta olohuoneeseen. Verhotkin piti vaihtaa, kaksi taulua vaihtaa keskenään toisinpäin, lamppuja siirtää, jatkojohtoja asetella. Illalla kahdeksalta aloin, yhdeltätoista sain televisiojohdot paikoilleen. Asetuin makaamaan sohvalle, nyt voin katsella makuultani niska suorassa televisiota. Miehellä on nyt mielestäni suorastaan viihtyisä työ- musiikki-lukuhuone. Jospa hän nyt lakkaa puhumasta muutosta.

Laitoin varoittavan tekstiviestin. "Pitäähän sinulla olla muutakin ajattelemista kuin sairaus ja kuolema" tuli armollinen vastaus. Sytyttelen valoja ja järjestelen tavaroita kuin television remonttiohjelmissa: Mitähän hän sanoo?

Valon päivänä

Helposti viriää toivo ja äkkiä se laskee murheeksi, kun tulee huonoja uutisia. Nyt veljellä on uudelleen keuhkokuume, tulehdusarvot ovat hyvin korkealla, antibiootteja vaihdellaan. Välillä hän on ollut ärtynyt ja sekava ja pyrkinyt pääsemään letkuista irti, välillä hän on hyvin väsynyt, sitten  taas jaksaa lukea lehteä ja kuvata kävijälle tilannettaan.
Veljeni ei ole tottunut erittelemään ja puhumaan tunteistaan. Pyysin sairaalapappia käymään hänen luonaan, ehkä hän osaa auttaa äkkimuutoksen kohtaamisessa hengellisellä, veljelle tutulla kielellä.
Olen menossa sukulaisen hautajaisiin, valoisan, elämänhaluisen, lämpmän ihmisen saattoon. Kävin muutaman kerran katsomassa häntä sairaalassa. "Minulla olisi sinulle niin paljon puhumista", hän sanoi, mutta ei jaksanut puhua. Kova, kirkas pakkaspäivä sulkee hänet maan multiin ja taivaan valoon, nyt Valon päivänä. 

Onko tämä elokuvaa?

 "Onko tämä elokuvaa minun elämästäni?" Näin kirjoitti veljeni tänään sairasvuoteellaan, letkujen keskellä. Hän kirjoitti myös leikkauksesta vuonna 1961, jolloin hän joutui nuorena poikana makaamaan yhden kevättalven. Tarkoittiko hän, että nyt näytetään siitä elokuvaa? Vai epätodellista ja ulkopuolista oloa, kun kotimetsän puunkaadossa ollut havahtuu Tampereella sairaalassa eikä välistä ole mitään muistikuvaa. "Tuntuuko sinusta, että tämä on elokuvaa?", kysyin. Hän nyökkäsi. Asioiden selvittely pidemmälle ei suju, kun hän kirjoittaa vaivalloisesti vasemmalla kädellä ja väsyy pian.
Lääkäreitä, hoitajia, toimenpiteitä, mittauksia, raportteja, vuoronvaihtoja - ja siinä keskellä makaat avuttomana, ilman puhekykyä ja tietoa tulevasta. Nälkä oli, mutta ruokaa ei voida suuhun antaa, ei edes jogurttia, mitä hän kirjoittamalla pyytelee. Kuume oli uudelleen nousussa. Kovaa on. Suru pusersi rintaa ja silmiä kirveli, kun kävelin kirkkaaseen talvi-ilmaan.