Huomasin sattumalta Jyväskylän naistenpäivien ilmoituksen ja menin mukaan. Vivamon naistenpäiviltä oli hyvät muistot. Pappa jäi painimaan lasten kanssa, kirjaimellisesti; lasten suurta huvia kun on yrittää kellistää tämä järkäle kyljelleen sängyllä.
Naisia oli kirkko täynnä, uskoisin että kolme-neljäsataa. Tunnelma oli nytkin lämmin, avoin, iloinen, läheinen, herkkä. Itku siellä kiersi minussa moneen kertaan. Rukouspalvelijan kanssa sain viedä veljen asiaa ylöspäin.Vähän parempaa hänelle kuuluu, mutta ei paljon. Kun ei osastolla esiintyvä sairaalabakteeri tarttuisi. Se olisi liikaa.
"Kun joku on lähellä Jeesusta,
hän aarteensa löytää voi
ja pohjalla murtuneen sydämen
jo hiljainen kiitos soi".
Tällä mieleeni soimaan jääneellä säkeellä muistan erityisesti ystävää, jolla on ollut tosi raskas aika ja päivä. Ihmisen muistosta ja suhteesta häneen kiteytyy ajan mittaan aarre, josta voi kiittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti