Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Murheen paluu
Taas tuli veljelle takapakkia. Viime lauantaina alkanut normaali syöminen on jouduttu lopettamaan ja palaamaan letkuruokintaan. Keuhkoista on löytynyt ruokaa. Nielu ei toimi kunnolla. Pahinta on, ettei hän ole tuntenut, kun ruokaa on mennyt henkitorveen. Tulee aika epätoivoinen olo, pääseekö hän tästä ollenkaan eteenpäin. Kuinka hän kestää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti