Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
tiistai 14. helmikuuta 2012
Ikärasismia
Jyväskylässä ollessamme tuskastuin tukankasvatukseeni ja lähdin etsimään kampaajaa. Ensimmäisessä paikassa oli vastassa vanhempi kampaaja ja tunnin päästä olisi aikaa. Varasin sen ja lähdin ulos. "Kovin oli vanha täti, se leikkaisi varmaan minulle jonkun vanhanaikaisen mummotukan", tuli mieleeni. Menin vastapäiseen kampaamoon ja siellä olikin toinen kampaaja heti vapaana, nelikymppisen näköinen. Soitin peruutuksen ja jäin. Sitten vasta tuli mieleeni, että olihan se toinen kampaaja tietysti minua nuorempi, varmaan 5-10 vuotta. Uimahallissa myös olen erehtynyt luulemaan muutamia vedessä huhtovia kumppaneita eläkeikäisiksi. Saunassa sitten kuulen, kun he alkavat puhua työasioitaan. Miten minulla on tämä iän erottaminen näin hämärtynyt?
Jyväskylässä tapasin sattumalta kolme seitsemänkymmenluvulta tuttua ihmistä, kaksi uima-altaassa, yhden naistenpäivillä. Tunsin heidät heti, mutta kukaan heistä ei tuntenut minua. Yksi sanoi:" "Nyt tunnen äänestä." Toinen sanoi: "Sinulla oli ennen kihara tukka".
Luin tutkimusta, jossa yli kuusikymppiset ihmiset tunsivat olevansa noin kymmenen vuotta nuorempia kuin fyysinen ikä oli. Minkähän ikäinen minä luulen olevani? Auttaisi varmaan, jos katsoisin peiliin, pitkästä aikaa!
Hyvää ystävänpäivää kaikille vanhoille ja uusille ystäville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti