Nyt on sellainen olo, tämän lunta satelevan hämärän pilven peitossa, että ei ole oikein mitään kiinnostavaa eikä moni asia huvitakaan. Kansalaisopiston kurssit peruuntuvat toinen toisensa jälkeen osanottajien puutteessa,vanhusprojekti ei tunnu tarvitsevan minua tapaamaan yksinäistä, kirpparille menoon tuli mielen mutkia. Nyt tulee mattoon harmaata raitaa.
Olimme kaksi vuorokautta Härmän kuntokeskuksessa. Ihan kiva se oli ja hyvä paikka, mutta sellaisethan sitä tarvitsevat, jotka kaipaavat lepoa paineiden keskellä. No, miehelle se olikin hyväksi, tuli vesiliikuntaa, mitä muutoin ei tapahdu.
Työvuosina ajattelin tammikuussa,että kun saisi olla kuin karhu pesässään pimeimmän ajan. Nyt se tietysti voi toteutua, mutta sellaista uupumusta kuin ennen ei nyt ole.
Aloin kutoa (neuloa) kaulahuivia toissatalvisista ylijäämälangoista.
Jatkoa: Minulle nousi mieleen, että onkos tämä jokin erityinen päivä. On tasan viisi vuotta siitä, kun minulla oli viimeinen oikea työpäivä! Ensimmäinen vuosi oli vapauden iloa ja kuusi ulkomaanmatkaa, toisena oli asunnonmyyntiä ja -ostoa ja muutto, kahtena seuraavana tätini auttamista, sitten perikunnan asioitten hoito ja viime syksynä innostusta moneen asiaan. Nyt on kuin tyhjä lehti edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti