Metsäpirtillä

Tulimme eilen taas vanhalle tuvalle, lumen, sinisen hetken ja metsän huminan keskelle. Minä halusin tulla, mies oli vastahakoinen lähtemään kylmään taloon, haluaisi taas jopa ostaa isomman asunnon keskustasta.Koko ajan muuttuvat asumisajatuksemme ja menevät ristiin.Ei uskoisi, että tämä sekavuus jatkuu. Jotain vikaa tässä on. Välillä jo oli hyvä järjestys mielessä.
Tarvitsin nyt tätä rauhaa ympärilleni. Täällä on myös kuin jotenkin tarpeellinen, kun sytyttää pimeään taloon valot naapurien nähtäväksi ja lämmittää  tupaa. Keskustassa ei ole mitään, mikä minua tarvitsisi, kun viimeinenkin kurssitoive peruuntui perjantaina. Viihdyn kyllä siellä, jos minulla on erityisiä menoja. Muutoin siellä olo tyhjenee äkkiä.
Voisin olla täällä pidempäänkin, niinkuin viisi vuotta sitten jäätyäni eläkkeelle. Mies oli vielä töissä Helsingissä. Olin yksin viikonkin ja monasti päivän puhumatta kenenkään kanssa. Siinä ihminen rauhoittuu.
Pihakuvaan tuli heijasteena vastapäisen tuvanikkunan kynttelikkö.