Tänään siirryttiin Jyväskylän "pikkumummolaan", kun olemme luvanneet hoitaa lapsenlapsia kolmena päivänä. Täällä koulut alkavat vasta ensi viikolla. Ei oikein huvittanut alkaa koota taas kamppeita, mutta kyllä se rutiinilla sujuu, kun vain alkaa. Kuusenkoristeet ensin vinttiin, kuusi pihalle, havunneulasten lakaisu, petivaatteiden vaihto, siistimistä, joulu on ohi. Ei ole tarkoitus palata matkalta tänne. Ruuat kylmälaukkuun, jääkaappi pois päältä, vaatetta kassiin, veden katkaisu. Miehellä lääkkeet ja muut omat varusteensa. Aina jotain unohtuu, nyt unohtui kiertää patterit, tarkistaa lämpötilat ja katsoa etteivät verhot koske pattereihin. Kai ne siinä kymmenessä asteessa ovat missä ennenkin. Eikä tullut toisia kenkiä mukaan, vain talvilenkkarit jalkaan. Lähdettiin aamusta, kun oli luvattu pahasti huononevaa keliä.
Matkalla ihailin talvista grafiikkaa; lehtipuiden oksien tummaa, tarkkaa pitsistöä vaaleaa pilvitaivasta vasten ja polveilevien pikkujokien kylmää mustuutta lumen peittämän rantahyhmän mutkissa.
Niin sitä taas asetuttiin yksiöön. Yläkertaan muuttanut nuoripari tuntuu hankkineen koiran, joka vinkui ja raapi siihen asti, kun isäntäväki tuli kotiin. Kyllä tässä talossa siis kuuluu ääniä, jos niitä on. Tähän asti on ollut liiankin äänetöntä. Huomenna meiltä kuuluu sitten aikamoinen metakka hiljaisiin naapureihin.
Mielessä pyörii paikkaa vaihdettaessa tuon tuostakin kysymys, onko tämä kolmen vaatimattoman asunnon haltijuus riesa vai rikkaus.Olisi käytännöllisempää, että olisi yksi hyvä ja tilava asunto hyvällä paikalla, mutta tähän hajasijoitukseen on ajauduttu toiminnallisista syistä. Pitää vain ajatella, että vaihtelu virkistää. Eikä tarvitse viedä tavaraa kirpputorille, kun koettaa varustaa jokaisen paikan asumiskuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti