perjantai 23. toukokuuta 2014
Pyörätuolikesää
Kesä koitti myös veljelleni. Parasta kesää hänelle on pääsy urheilukentän laitaan katsomaan pesäpallo-otteluita. Hän on aikoinaan valmentanut menestyksekkäästi pesäpallojoukkueita. Avustaja vie häntä kentälle, joka on puolen kilometrin päässä palvelukodista. Minä käyn veljen kanssa kaupassa pari kertaa viikossa. Hän katselee, näkyykö tuttuja, on ilo jos pääsee puheisiin. Jokivarressa katselemme veden virtausta ja voikukkien loistoa. Tuomen tuoksu tuo mieleen kotikylän tuomet. Haikeana hän muistelee päivittäisiä uimareissujaan kotijärvessä. Harmejakin on. Uusi pyörätuoli on selkää tukeva, mutta ärsyttävän kankea ja raskas. Matalienkin kynnysten yli pääsy vaatii vauhdinottoa. Olen ehdottanut luiskien laittamista asunnon kynnykseen, mutta niitä ei ole vielä saatu. Jossain kohdassa on toinen tunnoton jalka varmaan rysähtänyt ovenpieleen ja haava on nyt tulehtunut. Tulehdukset ovat ainainen uhka. Olen oppinut huomaamaan tulehdusarvojen nousun hänen levottomaksi käyvästä olemuksestaan. Voi vain toivoa, että lääkkeet auttaisivat, ettei kesken pesäpallokesää tulisi sairaalajaksoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jäin itse asiassa koukkuun tähän blogiisi juuri veljesi tarinan kautta. Monenlaiseen kohtaloon näyttää samaistuvan iän myötä. Kolme läheistä ystävääni on viettänyt elämänsä viimeiset vuodet pyörätuolissa, joten tiedän, että elämä niinkin sujuu.
VastaaPoistaTästä kirjoituksestasi kohosi esiin ajatus, jota on hyvä makustella mielessään. Kuinka tärkeitä ovatkaan monelle arjen hetkellisetkin kohtaamiset. Kun itse olin työssäni jatkuvasti tekemisissä monen erilaisen ihmisen kanssa, tuntui helpottavalta olla anonyymi ohikulkija. Ymmärrän nyt paremmin niitä, jotka tarvitsisivat päivän annoksen lähimmäisyyttä ja ystävyyttä. Ihan vastaavaa löysin siitä, kun kerroit kirpputoristanne. Pysähtyminen yhden ihmisen luo kerrallaan on tärkeää.
Veljelle entisten työ- tai urheilukavereiden tai kyläläisten lyhytkin tapaaminen tarkoittaa mielestäni myös entisen minuuden säilyttämistä. Hänen (diagnooseista huolimatta) erinomaisesti säilynyt nimi-ja kalenterimuistinsa pääsee esiin ihmisten tapaamisissa. Miesten tapaaminen on hänelle erityisen tärkeätä, kun muutoin on jatkuvasti nuorten naisten käänneltävänä. Varmaan kaikille ikäihmisille, joiden elämä on muuttunut ja supistunut, olisi tärkeätä tavata ihmisiä, jotka muistavat hänen elämänhistoriaansa ja entisiä roolejansa. Kuka minä olen, on tärkeätä loppuun asti.
Poista