Mummojen leikkimökki

Olin taas lauantaina diakoniakirppiksellä vapaaehtoisvuorossa. Ensin viedään aukiolokyltti torin kulmaan ja muutama kirkasvärinen vaate ulos liehumaan. Sitten pannaan kahvi tippumaan. Työvuorolistassa meitä oli kaksi, mutta ennen pitkää sinne ilmaantui kaksi muutakin vapaaehtoista hommiin ja kolmas käymään lastenlastensa kanssa. Nyt jatketaan kesävaatteiden asettelua talvivaatteiden tilalle. Uutta tavaraa tulee jatkuvasti. Vaatteita ei mene kaupaksi samaan tahtiin. Pitää tehdä tilaa uudelle. Nyt asetuin miesten huoneeseen. Poistin mustia puvuntakkeja, irrallisia puvunliivejä ja talvisia takkeja mustiin säkkeihin. Asettelin hyllyihin miesten shortseja, laitoin uusia nimiketeippejä hyllyn reunoihin. Poistetut menevät jatkokäsittelyyn toiseen paikkaan. Välillä tulee tuska: mitä näiden kanssa oikein tehdään. Entäs jos juuri tällaista tullaan kysymään. Niin kävikin, pariskunta tuli kysymään miesten liivejä ja muuta pukinetta  kahdeksankymmenlukuhenkisiin juhliin. Onneksi liivi löytyi. Kun väsähtää, pitää mennä kahvinurkkaan istahtamaan, ottaa korppu ja kahvimuki käteen, huokaista. Ja jatkaa, ottaa  harja käteen ja lakaista, pestä lattia Tolun tuoksuun, hakea iloisempi matto varastosta oven eteen. Pulina kaverin kanssa on tärkeätä: tule kaveriksi katsomaan, mitä näille tehdään, onko tämä huono. Kriteerinä on, ostaisinko itse. Enimmäkseen meille tuleva vaatetavarakin on hyvää, melkein uuden tuntuista. Sieltähän minä melkein vaatteeni ostankin. Kokeilin tummansinistä valkopilkullista mekkoa. -Et voi tuota ottaa, se on vanhan mummon mekko, huusivat kumppanit. -Minähän olen sellainen, sanoin. -Et noin vanha, ota se pois!

Vapaaehtoisten pyörittämä kirppis on mummojen leikkimökki. Siellä me asettelemme, valitsemme, vaihdamme. Jotkut ovat hyviä asettelemaan astioita kauniisti esille, tekemään asetelmia, lajittelemaan kirjoja, järjestämään lasten huonetta somaksi. Minä lajittelen vaatteita rekkeihin joskus värien, joskus kokojen tai laatujen mukaan: hameet tähän, että löytyy samasta paikasta, tähän jakut. Seuraavalla kerralla näen, että kaikki on siirtynyt. Lahjaksi saatujen mallinukkien pukeminen on huippuleikki. Sitä ei voi tehdä miesasiakkaiden läsnäollessa ainakaan kaikkien mielestä, näyttää näitä paljasrintaisia nukkeja. Välillä niille vaihdetaan vain hattuja ja huiveja, kun hihojen pukeminen on vaikeata, pitää irrottaa jäseniä. Puuhatessa juttelemme omia asioita, elämänvaiheita, ajankohtaisia pulmia tai suunnittelemme, mitä uutta tekisimme täällä, jos saisimme päättää.

On tämä tila vähän muutakin kuin leikkimökki. Tänäänkin aika moni istahti kahvinurkkaan ja jäi juttelemaan.  On jokapäiväisiä vakikävijöitä, on harvinaisempia, aika hyvin on lauantaina kävijöitä. Eräs kirppiksen ystävä toi pöydälle leipomansa kaakun. Joku toi takaisin ostamansa kirjan, kehoitti muitakin lukemaan sen. Yksi nainen sanoi, että hänen pitäisi kirjoittaa elämästään kirja, hän on kokenut niin kovia. Kysyin vähän lisää. Hän kertoi traagisen lapsuutensa ja kiduttavan avioliittonsa lyhyenä versiona. Sitten hänen ilmeensä keveni, hän naurahti ja lähti kauppaan. Erityiskoulua käyvä Jori tulee usein auttelemaan tätejä. Hän vie roskia pois ja raskaita mustia pusseja varastoon, kiipää tikapuille laittamaan huiveja kattokoukkuun, huomautti minulle että kahvinkeitin jäi päälle. Hän saa paljon kehuja ja kiitoksia, hänellä on täällä liuta mummoja, hän muistaa kaikkien nimet. Ja onhan tämä kierrätystä ja joka päivä tulee jotakin diakonialle, vaikka hinnat ovatkin kovin pienet. Vuositasolla summa on aivan mainittava.

Äitienpäivä. Me vietimme sitä oikeastaan viikko sitten kylpypaljussa ja katselemalla seitsemän- ja kahdeksankymmenluvun diakuvia.Yhdessäolo on parasta lahjaa. Tuo elämänkumppani on kyllä tänään ylläpitänyt kauniisti "lasteni äiti"-teemaa. Ja huomisaamuna lähden tyttären kanssa muutaman päivän matkalle.