keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kodin purku

Vein Torikirppiskavereille ison suklaarasian ja nautin torikahvilassa muurinpohjalettukahvit. Sillä tavalla juhlin asuntokauppaa. Tämä asunto ei nyt sitten ole enää meidän eli minun ja perikunnan, mutta on pari viikkoa aikaa muuttaa. Verhot on jo riisuttu, tavaroita kasattu, papereita revitty.  Sähkösopimus, laajakaista, vakuutus, muuttoilmoitus, vesi, ne hoituvat helposti, mutta tavaroitten kanssa on säätämistä. Torpalle kannetaan monta isompaa huonekalua kuten mummun piironki ja Sepon kirjoituspöytä,  astioita, verhoja, liinavaatteita on jaettu kahdelle kirppikselle, tyttärelle, veljelle. Niin hajoaa minulta tämä viihtyisä rivitalokoti,  hyvä tukikohta, jossa lattia on lämmin, sade kohisee rattoisasti peltikattoon ja ilta-aurinko siivilöityy kevätvihreiden koivujen lomitse. Lyhyt ja kauniiksi laitettu tie vie keskustan palveluihin. Vanhempi pariskunta siirtyy tähän syrjäiseltä kylältä.

Ennen kuin tähän vaiheeseen on päästy, on pitänyt selvittää Sepon tärkeimmät asiat, kirjat ja aineistot, samoin veljen asioiden hoito harvemmin käynnein. Kirjojen käsittely otti vuoden. Veljen asioissa auttoi tieto, että palvelutalo voi pitää asukkaan rahaa toimistossa ja ohjaajat käydä joskus ostoksilla. Sen kerrottiin minulle vasta viime kesänä! Sisaren kanssa pidämme kyllä hänestä huolen.Tänään menen veljen kanssa palvelutalon joulukonserttiin. Joulujuhlat ovat siellä aina aitoja ja mieltä liikuttavia.

Onkohan järkevää viedä harvoin käytetyt, vuonna 1988 Moskovasta ostetut ohuet venäläiset teekupit ja jälkiruoka-astiat pieneen asuntoon? Tai tädin sinikuvioisen englantilaisruokakaluston? Mahtuvatko ne edes kaappeihin siellä? Jospa nyt alan käyttää niitä! Miten tätä tavaraa on vieläkin näin paljon, vaikka en ole hamstraaja ja olen jo syksyn mittaan tyhjennellyt kaappeja eri suuntiin? Kai  on ylellistä päivitellä tavaran paljoutta, kun maailmassa on niin paljon täyttä köyhyyttä. Miljoonat joutuvat myös jättämään kaiken taakseen, peitot, vaatteet, valokuvat ja asiapaperitkin.

Talvipesä ja vihreät laitumet, siinä tulevaisuuden visioni.

5 kommenttia:

  1. Aikojen taite, se sinulla on nyt.
    Niin, miksi et joisi itse teetäsi kupeista, jotka ovat kauniita! Kenelle me säästämme astioita, kirjoja, kaikkea tätä mitä vuosien mittaan on kerääntynyt. Näitä kyselin itse - ja otin kaikki käyttöön. Kun lapsenlapset tulevat kylään he saavat syödä ja juoda kauneimmista astioista, joita kaapissa on. Jos menevät rikki, menkööt.

    VastaaPoista
  2. Nuo kupit aääatäisin. Kyllä! Juuri tuollaisista kupeista joisin mieluusti valkoista tai miksei vihreääkin teetä.

    VastaaPoista