Vuosi sitten aloin tämän raitamatto- blogin kirjoittamisen. Silloinkin olimme Jyväskylässä ja lastenlasten koulun itsenäisyyspäiväjuhlassa.
En arvannut, että vuosimatosta tulisi näin tummaraitainen. Kirjoitin vuoden vaihteessa, että minun ei ole tarvinnut itkeä kuin liikutuksesta. Toivoin, että edellisvuonna itkeneiden kyynelet kuivuisivat.
Maton kummassakin päässä ja kesällä kutoutui mukaan iloisen kirjavia raitoja lasten ja lastenlasten tapaamisista. Tammikuussa alkoi veljen onnettomuudesta pitkä tummanvioletti ja mustelmankeltainen, kesää kohti tasoittuva kudos. Kesäluonnon kauneus antoi vihreää ja vaaleanpunaista raitaa, kesän marjastukset puuhakasta punaistakin, Torpan rauha levollista sinistä. Viileä pohjasävy kuitenkin jatkui. Pyhäinpäivänä tuli toinen shokki,josta seurasi kirjava, levoton mustanharmaa kude ainakin kuukauden jaksoksi.
Ei kaksi kolmannetta, sanoi vanhan kansan kokemus. Se tuo aavistuksen pahasta ja mustanvioletista pelosta. Elämän kämmenellä olemme kaikki; vanhat, nuoret ja lapset, alttiina hyvälle ja pahalle. Nuorena luulee hallitsevansa elämää, vanhana tajuaa elämän haavoittuvuuden. Kun jotain tapahtuu, pitää panna kädet ristiin ja tehdä parhaansa.
Nyt kierretään mattoa tukille ja jätetään pätkä lointa väliksi. Saa nähdä, alkaako uusi matto kutoutua blogipuille. Kuteita elämä ainakin leikkaa ja lointa on tällä tietoa vielä jäljellä.
Mieluusti näitä sinun tekstejäsi olen lukenut. Niin totta ja rehellistä pohtimista. Jos annatkin loimen jonkun aikaa levätä, älä kuitenkaan kovin kauaa.
VastaaPoistaOlen ollut hengessä mukana, Annikki. Mitä oletkin kertonut mietteistäsi ja miten kuvannut 'mattosi' kudontaa, on ollut niin elämänmakuista ja liioittelematonta. Mielellään niitä lukisi jatkossakin. Hyvää adventtiaikaa ja joulun odotusta Sinulle ja perheellesi.
VastaaPoistaKiitoksia ja hyvää itsenäisyyspäivän iltaa lukijoille!
VastaaPoista