Tähän ikään asti minulla on ollut pääsy lapsuuskotiimme toisessa kylässä. Se on ollut tyhjillään yli neljä vuotta, siitä asti, kun veljeni vammautui. Nyt mökille ilmaantui yllättäen ostaja. Olin sisareni ja tyttäreni kanssa tyhjentelemässä kaappeja. Sisar on tehnyt vanhan talon vintin ja nurkkien raivaustyötä pikku hiljaa kaiken aikaa. Tytär löysi yllättävästi kiinnostavaa vanhaa tavaraa aitasta, jonne en olisi katsonutkaan. Vanhat huonekalut jäivät paikoilleen ja osa pienestäkin tavarasta, kun oli sovittu, että saavat jäädä.
Minulle mieluisin muisto on jakkara, lapsuudesta niin tuttu, jonka pohjassa lukee sen tekijäksi Torppaa asuttanut v.1841 syntynyt Juho Erkki, äitini isoisä. Se on siis 1800-luvun puolelta ja palasi nyt alkuperäiseen kotiinsa.Nyt ei siis enää käännytä tienhaarasta lapsuuskotiin. Avaimet on luovutettu.Toivottavasti uuden asukkaan unelmat toteutuvat! Tässä pienessä kylässä on kuulemma 70 tyhjillään olevaa taloa. Minua ilahduttaa, että tähän mökkiin valot taas syttyvät.
Voin eläytyä tunteisiisi. Olen kirjoittanut joskus myös omasta ilostani siitä, että lapsuuskotimme on nyt veljenpojan perheen kotina. Veli ja vaimonsa muuttivat isän sukulaisten tyhjäksi jääneeseen pikku taloon lähistölle ja kunnostivat sen eläkekodikseen. Iloitsin kovasti, että talo nuortui ja uusiutui nuoremmissa käsissä ja että siellä eletään taas täyttä elämää.
VastaaPoistaSillä on merkitystä.
Sitä iloitsee lapsuuskodin ja -kylän elonemerkeistä. Lapsuudessamme ne olivat täynnä meille tärkeitä ihmisiä, naapuritaloja, asioita ja tapahtumia, jotka elävät vieläkin meissä.
VastaaPoista