Katselen miehen kuvia, hymyileviä silmiä. Lueskelen hänen muistotilassa olevia facebook-sivujaan, joihin nyt pääsen. Kuuntelen hänen ääntään videoluennolta. Kirkossa katsoin pariskuntia ja ajattelin: Ymmärrättekö, kuinka onnellisia olette?
Minulle nousi mieleen kysymys: Entä sitten, jos suru hellittää ? Mitä minulle jää? Monet sanovat, että suru helpottaa, kun vuosi on kulunut, tai kaksi tai kolme. Suru on rakkautta. Se on yksi rakkauden muoto. Surussa toinen on vielä läsnä. Ikävä ja kaipaus ovat tunteita. Jos ne häipyvät, ei tule tilalle mitään.
Siksikö jotkut takertuvat suruun, siitähän joskus mainitaan. Siksi että ilman surun tunnetta jäljellä on vain autio tyhjyys. Sitten on todella yksin.
- "suru on yksi rakkauden muoto" -
VastaaPoistamonesti onni on ohi meneviä tunteita, oikeastaan se voisi olla elämäntilannekin, kuten ymmärrän mitä sanot ajattelevasi pariskuntia katsellessa. usein sen tiedostaa vasta sitten, kun toista ei ole vierellä.
surusta luopumisessa varmaaan pelottaa juuri se oletettu autius. sen voisi ehkä ajatella sisimmässä hiljalleen vapautuvaksi tilaksi, joka yhtä hiljalleen täyttyy. kiitollisuudella siitä mitä oli, siitä mitä vielä on ja jostain mikä ehkä on vasta nupullaan.
Kiitos ajatuksista! Tuota kiitollisuutta koetan viljellä,juurikin siitä minkä lahjan elämä on antanut. Tämänikäisen lesken näköaloissa ei ole mitään uutta ainakaan romantiikan alalta odotettavissa. Pyrkimys viisaaseen, tyyneen vanhuuteen lienee tärkein tavoite.
PoistaAnnikki, ei hän sitä koskaan tiedä mitä nurkan takaa on tulossa!
VastaaPoista