Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä
kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Irene ja Onerva
Onhan minulla seuraakin täällä Torpalla, vaikka aika hiljaisia ovat, nämä liki kolmekymppiset sisarukset. Tätini Anna Irene ja Iida Onerva saivat ne minulta joululahjaksi. Irene on se, joka yleensä istuksii ja Onerva potrana on jaloillaan.
Näiden kanssahan voisi jutella ihan mistä vain....
VastaaPoistaKyllä vaan. Eikä tässä ole ketään muita näkynytkään.
Poista