torstai 24. syyskuuta 2015

Viesti

Tuli niin synkät päivät, että ei huvittanut mennä mihinkään ihmisten ilmoille. Ajattelin, että pysyn seinien sisällä tästälähin, vaikka sekin on ankeata. Televisiossakaan ei ole muuta kiinnostavaa kuin uutiset, jos niitäkään jaksaa kuunnella. Eilen kokosin valokuvakirjaa muistoksi jälkipolville ja yllättäen kuului samalla radiosta mieheni ääni. Haastattelua vuodelta 2004 käytettiin osana Yleisradio-ohjelmaa. Oli kaunis, hieno ääni. Miten se voi olla poissa?

Tänä aamuna kahvipöydässä istuessani tuulahti mieleeni lempeä kuiskaus: Älä aina sure, elämässä on vielä mukaviakin asioita, etsi niitä. Tuli hyvä, kirkas olo, se oli taas kuin viesti taivaasta. Se toi kyynelet silmiin, mutta ainakin hetkeksi tuli levollinen olo, kuin lupa elää. Nyt istun junassa matkalla Helsinkiin.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin se juuri on, kaikkien aistien kaipaus, kun elämästä häviää keskeinen iso kohta.

      Poista