Eläkeläisen arkipäivä

Eläkeläisen päivä 27.9.2013                             

Hallalta suojaan

Kolmannen huoneen Ellinooran kanssa on ollut puhetta arkipäivän kuvaamisesta. Nyt kun eläkeläiselämää on uusissa tutkimuksissa valotettu, laitetaanpa tähän yhden eläkeläisen yhden arkipäivän kuvaus.

Paikka on vanha talo eteläpohjalaisella sivukylällä. Heräsin puoili kahdeksan jälkeen. Mies oli jo mitannut verensokerinsa (oli hyvä arvo, edelleen hän pärjää vh- ruokavaliolla ilman lääkkeitä), keittänyt kahvin ja paistanut kananmunia. Olin ollut jalkaterien kipujen takia hereillä pariin otteeseen ja lisäillyt linimenttejä - siihen mummuvaiheeseen on siis tultu - , mutta en ollut valvonut pitkiä aikoja. Viideltä laitoin taas piikkimaton alleni puoleksi tunniksi ja se rentoutti jatkouneen. Juuri ennen heräämistä näin unta, että minulta oli Hakaniemen torin lähellä ihmisiä täpötäynnä olevassa kaupassa ryöstetty olkalaukku, jossa oli kukkaro, puhelin jne. Etsin sitä kulkien isojen talojen välissä. Näin kadulla loskan alta pilkistävän entisen työpaikkani ovikyltin. En pysähtynyt korjaamaan sitä talteen.

Ensimmäiseksi avasin säleverhot. Pitää nähdä ulos. Oli pilvistä. Join kahvia ja söin kananmunan, laitoin tuvan puuhellaan tulen ja menin tapani mukaan takaisin sänkyyn. Kuulin loput sanat aamuhartaudesta, kun panin sängyn vieressä olevan radion päälle. Luin vajaan tunnin Elia Kazanin kirjaa ”Sopimus elämän kanssa”, jonka olen lukenut monta kertaa parikymmentä vuotta sitten. Se on koko elämän mullistamiskertomus. En mullistanut elämääni, mutta siirtyilin kuitenkin pikku hiljaa tänne maaseudun rauhaan ja vapauduin suorituspakosta. Mies kipuilee vielä: pitäisi tehdä jotakin. Luin iPadista Ilkkaa ja muita uutisia. Ilkka ja HS luetaan meillä digilehtinä. Mies käyttää lukemisiin paljonkin aikaa.

ET-lehti on uutisten mukaan julkistanut tilaamansa tutkimuksen, jonka mukaan eläkeläiset ovat huomattavan onnellisia. Samoja tuloksia oli Päijät-Hämeen Ikihyvä-projektissa ja muuallakin. Tuli mieleen, että jos kirjoittaisi blogiin koko eläkeläisen päivän, operationaalistaisi onnellisen päivän.

Yhdeksän maissa aloin kutoa sukkaa pojalleni, kokoa 43. Neuletyö on talviajan piristys. Pojan uudesta elämänvaiheesta on ollut jo pitkään hyvä olo. Mietin siinä ajatuksia, jotka voisin laittaa blogiin, suhteesta omiin aikuisiin lapsiin ja lapsenlapsiin. Kodin Pellervon malli on kiva ja helppo tehdä. Tyttäreltä tuli viesti, että paikkakunnan partiolaisten varasto oli palanut. Tyttärentytär on juuri aloittanut partioharrastuksen tässä partiossa ja oli jo yhdellä leirillä. Soitin tyttärelle, kuulin myös heidän viikonloppusuunnitelmansa. Laitoin 150 € partiolaisten tilille, että saavat uusia telttoja. Olisi hienoa asua kummankin lapsen kanssa samalla paikkakunnalla, että näkisi useammin.

Kun alkoi tuntua liikkumisen ja hapen tarvetta, puin päälle pihavaatteet, kumisaappaat ja Iida-tädin ulkoilutakin. Katkoin tatarkasvin pitkät, ruskettuneet oksat saunan kulmalta. Eilen katkoin muut puskat. Sitten hain kottikärryjen kanssa kasan klapeja ”riihen” kulmalta. Olisin hakenut enemmän, mtta niitä oli tästä toisesta kasasta vaikea saada irti tukirakenteita purkamatta. Toisen katoksen sain eilen tyhjäksi. Ulkotöistä tulee hyvä uni.

Postiauto tuli puoli yksitoista, otin postit, olikin poikkeuksellisen paksu kasa kun oli kaksi Maaseudun tulevaisuutta tilaamatta.

Tulin tupaan,join termoksesta loput kahvit voileipien kanssa, luin lehtiä, katsoin eilen löytämääni remonttiblogia. Mies oli vastannut kommenttiini. Tilasin netistä itselleni silikonipohjalliset, joita mainostettiin SK:n TV-liitteessä. Pitää etsiä apua jatkuviin kipuihin.

Mies oli lähdössä hakemaan klapeja peräkärryn ja mönkijän kanssa, kirjoiteltuaan koko aamun peräkamarissa. Hän söi marjoja ja jogurttia, minä söin raejuustoa ja puolukkaa. Purimme enon teettämää puukatosta, lastasimme kolme kuormaa ja purimme ne heittelemällä klapit vanhan tallin lattialle. Sitten loppui puhti. Ensi viikolla jatketaan. Olikin jo iltapäivä. Kävimme kumpikin infrapunasaunassa ja suihkussa. Olikin ollut hikinen ja likainen olo. Toivottavasti ei tule myyräkuumetta, kun 16  vuotta seisoneessa puupinossa pölisi useita pesiä.

Laitoin jauheliha-parsakaali-kesäkurpitsakeittoa viimeisistä omista kurpitsoista. Laitoin taas tulen hellaan, niin tupa lämpesi samalla. Hain viimeisiä lipstikkalehtiä ja nokkosta keittoon. Jälkiruuaksi oli sokeritonta jogurttia, mukana mausteeksi kahvijogurtti ja omenasosetta. Luin miehelle vuosipäiväkirjasta, mitä teimme tänä päivänä alkaen vuodesta 2007. Oli risteilyä, Jyväskylää, mökille menoa. Tiskasin päivän ainoan tiskin, mies vetäytyi peräkamariinsa, keskusteli veljensä kanssa puhelimessa. Laitoin Esa Ruuttusen levyn soimaan. Katsoin paria blogia, kirjoitin toiseen kommentin. Hänellä oli ollut sama ajatus kuin minulla, että kirjoittaisi kaiken mitä mitä päivässä tapahtuu.

Minulle tuli tänään vain yksi sähköposti tyttäreltä. Aina ei tule mitään, paitsi joitain epätoivottavia mainoksia.. Miehelle tulee runsaasti sähköposteja päivittäin. Hän on monessa mukana. Lisäksi hänellä on laaja facebook- kommunikaatio. Katsoin taas Etuovesta, onko paikkakunnalla tullut myyntiin uusia sopivia kerrostaloasuntoja. Ei ole tullut. Tämä on päivittäinen vähän nolottava harrastus, silloin kun ei tiedä mitä selailisi.Vatsa täynnä menin pitkäkseni, tein helpon sudokun. Torkahdin.

Kello on nyt puoli seitsemän. Vaihdan Yleradioon, kuuntelen hartaita säveliä ja iltahartauden, kuten sisaruksenikin tekevät tahoillaan. Se tapa on kodin perintöä. Minä arvatenkin luen samaan aikaan sängyssä. Sitten lienee television katselua, en ole katsonut vielä ohjelmia.

Ei ollut oikein kiinnostavaa televisiossa, kuten ei yleensäkään perjantaisin. Kuuntelin radiosta RSO:n konserttia ja olikin hienoja esityksiä, Jelena S:n ”seitsemän hunnun takaa ”ja romanialainen viulisti soittamassa Sibeliuksen viulukonserttoa. Katsoin puoli yhdeksän uutiset.  Oli paljon ikävää, ilmastonmuutosta ja irtisanomisia joka puolella. Nytkö on siis talous nousemassa? Mies katsoo televisiota peräkamarissa. Kumpikin haluaa olla kaukosäätimen haltija. Täällä se onnistuu, kun on kaksi televisiota.

Päivä kirkastui pilvisestä, aurinko laskee mäntymetsän taakse, on toistakymmentä astetta lämmintä. Vieläkin on syyskuu. Syyskuu on minusta kestänyt tosi pitkään. Pellot on kynnetty. Ne lepäävät ja keräävät voimia uuteen kasvuun. Pian on pimeätä. Yhtään valopistettä ei ole näkyvissä, paitsi miehen laittelemat aurinkolamput pihan reunustoilla. Pitää mennä laittamaan pihavalot.

Taas jäi kunnon iltapala laittamatta, vaikka teetä laitoinkin. Siitä seurasi jääkaapilla kulkemista ja voileipien tekoa.

Huomenna miehellä on keskustassa äijäjooga kymmeneltä. Menen kyytiin. Käyn veljen luona palvelutalossa, ehdotan ulkoilua. Käyn Diakoniakirppiksellä tapaamassa tuttuja. Laitan kanervia Tukikohdan (keskustassa olevan asunnon) ulkoruukkuihin ja ostan niitä myös hautausmaille vietäväksi. Varmaan jo tullessa käydään ne laittamassa.  Aamulla täytyy hakea metsästä kuusenoksia. Sängyssä luen taas, muuten en saa unta. Nukkumaan rupean yhdentoista maissa. Huomenna voin käydä kirjastossa.

Jotenkin on ollut parina päivänä hyvä olo. Tuntuu hyvältä että olen kirjoilla täällä, siis viimeinkin asun ja olen kotona täällä, mistä lähdin puolitoistavuotiaana.

Pellon lepo

Vuokraviljelijä kyntää peltojamme syyskuntoon. Kynnöspelto asettuu lepoon. Monen polven aikana niitä on raivattu ja kynnetty mies- ja hevosvoimin. Ei ole tässä talossa ennen asunut näin helpoilla päivillä olevia. Syytinkiläisetkin tekivät aina osansa, vahtivat lapsia, osallistuivat talon töihin. Tämä syytinkiläinen teki tänään sentään kolmisen tuntia ruumiillista työtä, klapien kärräämistä tuon tien päästä pihavajaan. Tuleekohan palkaksi niin hyvät unet kuin viime yönä saman urakan jälkeen?
Kävin keräämässä metsän reunasta viimeiset puolukat, pari litraa hallan puraisemia, ohutkuorisia. Metsä kohisi kosteasti, varis riiteli itsensä kanssa, tikka koputteli kelopuuta ja yksi talitiainen kurkkasi pensaasta. Toivotin niille kaikille voimia talven yli.

Pimeän syliin

Viimeiset kukat talteen ennen yöpakkasia. Viimeiset omenat, kesäkurpitsat, herneet ja loput perunatkin ylös. Kesäkalusteet latoon. Kiitos ihanasta kesästä ja syksystä. Sitten sukellus pimeän kylmään syliin.

Musiikkinautintoa

Ihme paikkakunta tämä Lapua pieneksi maalaiskaupungksi. Tänä viikonloppuna on nautitittu urkufestivaalin upeasta tarjonnasta kuudetta kertaa. Paikka oli tuomiokirkko. Huippua ainakin minulle oli tämänpäiväinen Viron Kansallisoopperan Poikakuoron esitys, joka sai kylmät väreet kiitämään iholla. Panis Angelicus, Mu isamaa ja niin edelleen kirkkain huiluäänin ja urkusäestyksin. Sen konsertin kiitokseksi koko kirkontäysi nousi taas kiittämään laulaen Herraa hyvää kiittäkää. En pysty liittymään lauluun, kun liikutun tästä ainutlaatuisesta tavasta niin. Suosikkiani harppuakin kuulimme eilen solistisesti urkuesitysten lomassa. Suuret suosionosoitukset keräsi hanuristi Mika Väyrysen uskomaton herkistely. Vieressäni siinä konsertissa oli vaasalainen nainen, joka sanoi tulleensa juuri hänen takiaan.Kalevi Kiviniemen lisäksi taituroi näillä Suomen suurimmilla uruilla amerikkalainen Nathan Laube. - Yksi paikkakunnan muista lisäarvoista on vuosittainen Filofiapäivä, joka kerää myös väkeä muilta paikkakunnilta salit täyteen. Eihän täältä oikein tarvitse mihinkään lähteä.
Lisämakua antoi se, että seurakunta antoi diakonian vapaaehtoisille lipun Poikakuoron konserttiin ja lisäksi tarjottiin hyvä lounas. Se oli liikaa minun kirpparityöstäni, mutta hyvä mieli tuli ja oli mukava olla toisten vapaaehtoisten seurassa hetki.

Punainen lanka

Mistähän kaikki eläkeläiset löytävät päiviinsä idean, punaisen langan? Minulla se on ollut viime aikoina vähän kateissa. Eilen Tuomasmessussa tulin ajatelleeksi, että olen myös jotenkin päästänyt Ankeuttajia (H.Potter) elämääni, vaikka kiitosmielestä puhunkin. Kauniita lauluja kuunnellessani listasin mielessäni kiitosaiheita.

Tänään aamukutimen kilistessä päätin, että punainen lankani on nyt elämä tässä talossa, tämä on kotini, olen nyt tässä. Teen joka päivä vähän ruumiillista työtä tai paneudun johonkin talossa olevaan tehtävään. Niinpä kärräsin muutaman kottikärryllisen klapeja sadan metrin päässä olevasta suojasta sisälle tai pihavajaan. Sitä hommaa voi jatkaa niin kauan kuin lumi sen estää. Sitten kaivoin pienen perennapenkin, poistin ruohopinnan, laitoin sepeliä pohjalle salaojaksi ja paksusti multaa päälle. Aioin istuttaa liljan mukuloita, kun kaikki entiset ovat hävinneet. Kaupassa ei ollutkaan syyslajeja. Mies toi ilmaiseksi saamansa kevätmukulat. Laitoin ne multaan, mutta tuskinpa nousevat, pannaan sitten keväällä uudet.
Siinä oli päivän ulkotyöt.

Olen etsinyt yhteyttä erääseen henkilöön, jonka olen kadottanut, mutta häntä ei ole löytynyt. Muistin, että hän oli joskus kirjoittanut. Vintissä on monta laatikollista ja laukullista vanhoja kirjeitä ja kortteja sekä muuta säästettyä tavaraa. Siinä vierähti iltapäivä. En löytänyt hakemaani, mutta paljon muuta. Niin paljon kirjeitä 60-luvun tyttökavereilta ja kortteja työkavereilta! Kaikkia Ruotsinmatkojen tyttöjä en enää yhtään muistanut. Koulukavereiltakin tuli kesällä pitkiä kirjeitä. Yllättävän usein minua kiitettiin hauskasta kirjeestä, joka oli piristänyt. Minua hauskuudesta! Kyllä ennenkin siis pidettiin yhteyttä.

Samalla katselin muita muistoja, jotka olen säästänyt, rakkauskirjeitä, runoja, vaikeitakin kirjeitä, opiskelu- ja työtallenteita, piilossa pidettäviä valokuvia, lehtiä. Nyt on siis tultu tähän ikään, jolloin näitä muutoissa säästettyjä aarteita katsellaan. Niistä tuli nyt aivan positiivista merkkiä elämän tilikirjaan. Yksi kirje ei nyt vaikuttanutkaan niin pahalta kuin sen saadessani. Nyt lienee aika hävittää ne paperit, joita ei ole jälkipolvien silmille tarkoitettu. Yksi valokuvanippu jo revittiin roskiin. Mies kerää voimia pystyäkseen lukemaan omia kirjeitään tapaamisvuodeltamme!

Aivan hyvä päivä, tässä ja nyt ja silti monessa ajassa.

Puheruusut

Näin kauniit ruusut sain, kun olin puhumassa Naistenaamussa työvuoresta, vanhuuden vuoresta, eläkelaaksosta ja eläkeläisen elämäntaidosta. Toistasataa naista oli tullut naisten aamuhetkeen. Ihan mukava oli olla puhumassa, vaikka en ole muihin pyyntöihin myöntynyt. Iltapäivällä valtasi kuitenkin väsymys, vaikka olin nukkunut aivan hyvin. Ei minusta enää olisi työhommiin, siis jos jotain muutakin pitäisi tehdä samana päivänä kuin puhua puoli tuntia.

Pois meni merehen päivä

Nyt se laski jo tuon mäen vasempaan reunaan, kun juhannuksena laski kauas oikealle kuvan ulkopuolella. Kohta uimalämmin vesi viilenee, hyytyy, jäätyy. Tuuli pyörittää ensilunta ohuella jäällä. Sitten jää paksunee, jään kuviot kuultavat läpi, kunnes lumi peittää ne. Ilmaantuu pilkkijöitten polkuja ja kairauksia, kevään puolella saatetaan ajaa autoillakin. Emme ole olleet tätä näkemässä. -Tulisitte joskus talvella, kun pääsee kiitämään potkukelkalla lumetonta jäätä, sanoi rantatalon emäntä.
Sinne se jäi taas, meidän pikku mökkimme. Talviteloille laitto tuli tänä vuonna tavallista varhemmin, kun sukulaisen hautajaiset kutsuivat paikkakunnalle.
Hyllyt tyhjennettyinä, sauna pestynä, paikat lukittuina, rankakasa sahattuna ensi kesän polttopuiksi, pyykit pois kannettuina, laituri nostettuna, veneet käännettyinä. Vedin kellon tikittämään vielä vuorokauden, sitten aika pysähtyy.
Mies souti lähtiessä saaren ympäri, vesi oli peilityyni, auringon kilossa keltaisia lehtiä, ilmassa syksyn raikas henkäys.  Linnut ovat lähteneet. Mies ei ole taipuvainen kaihoilemaan, mutta sanoi nyt:- Siellä se taas kestää tuiskut ja tyrskyt. Kai se kestää, kun on kestänyt jo liki viisikymmentä kertaa.
Äitini suvulla on tapana joulun ja uudenvuoden maissa sanoa: -Mitähän tiettään ensi vuonna. Minulla se kohta on vuoden viimeisen ja kevään ensimmäisen käynnin välillä: mitä kirjoitan keväällä mökkipäiväkirjaan. Mikä on ensi talven pääuutinen?

Kunhan ei minulta pois

Kaupassa näin pieniä tummia miehiä, käsissä chipsiputkiloita,  juomaa ja tupakkaa. Tiesin, että he ovat thaimaalaista marjanpoimijoita, joita on paikkakunnallemme majoitettu 400. Alle neljän kilometrin päässä olevalle tyhjälle koululle heitä on sijoitettu 100.  Tuli jotenkin myötätunto: voi kun löytäisivät nyt marjoja, nuo ahkerat pikkuihmiset. Melkein teki mieli maksaa heidän ostoksiaan. Onhan metsissämme marjoja, suurin osa jää poimimatta.
Toivuttani Tanskanmatkasta suunnistin minäkin metsään, vaikka mieluiten poimin vasta kun yöpakkanen on maustanut puolukat. Olin nähnyt runsaasti puolukkaa lähikallioilla mustikkaa poimiessani. Nyt oli aivan tyhjät mättäät. Löysin viisi marjaa! Siis kaukaiset poimijamme olivat ne löytäneet ja tehokkaasti tyhjentäneet. Polvi särkien palailin tienvarteen pyöräni luo.
Talomme lähellä oli onneksi tallella yksi hyvä paikka, muualla maillamme marjaa ei tänä vuonna ollutkaan. Poimin kiireesti kaksi sangollista, vaikka eivät olleet mieleni mukaisen kypsiä. Mietin, mitä sanon, jos tulee auto ja alkavat lähestyä mättäitäni. Näytänkö polvitukeani ja sanon: menkää kauemmas, minä en pääse.
Siis myötätuntoa, jos ei ole minulta pois.

Ystävyysmatka

Monessa paikassa olisi mukava olla perillä, mutta olen alkanut vanhuuttani karsastaa varsinkin suuria lentokenttiä. Ystävyyskaupunkimatkalla matkustaminenkin oli miellyttävää, kun kaikki pähkäilyt tehtiin porukalla; että mistä mennään ja missä se portti on ja muuttuiko se lähtöaika. Tosiasiassa lentokentät ovat kyllä hyvin opastettuja.
Tutustuimme tanskalaiseen maaseutuun ja pikkukaupunkeihin Jyllannissa. Asuimme perheissä. Meille osui majoitukseksi suorastaan kartano sekä tosi mukava ja monitoiminen eläkeläispariskunta. Tila oli aiemmin ollut iso sikafarmi. Eu-maatalous ja kuntaliitokset puhuttivat sielläkin.Sai kerran elämässään kuljeskella kartanon puistikoissa.

Englantia piti kyllä puhua, vaikka olimme liikkeellä pohjoismaisissa merkeissä. Nähtiin huippumenestynyt tehdas, joka pysyttelee pörssin ulkopuolella ja varmistaa siten säilymisensä paikkakunnalla. Nähtiin iso ekologinen navetta ja juustola, joiden piirissä myös lapsuusmuistot navetanhajusta ja kärpäsistä tulivat eläviksi. Käytiin kauniissa kirkoissa ja hautausmailla, museossa, vanhainkodissa, pyhiinvaellusmajatalossa.

Oli paikallisen yhdistyksen vuosijuhla. Saimme mahtavia ruokia ja kuulimme monessa paikassa railakasta laulua. Tanskankielisiä sanoja jopa ymmärsi, kun ne sai lukea muiden laulaessa.
Ystävyystoiminta on hieno tapa matkailla. Tutustuminen ihmisiin ja paikkakuntaan on paljon syvempää kuin tavallisella turistimatkalla. Tapaamamme tanskalaiset olivat lämpimiä, laulavia, usein kätteleviä, ahkeria  ja luonnonläheisiä viljavassa, kumpuilevassa maassaan.