Eläkeläisen arkipäivä

Eläkeläisen päivä 27.9.2013                             

Hallalta suojaan

Kolmannen huoneen Ellinooran kanssa on ollut puhetta arkipäivän kuvaamisesta. Nyt kun eläkeläiselämää on uusissa tutkimuksissa valotettu, laitetaanpa tähän yhden eläkeläisen yhden arkipäivän kuvaus.

Paikka on vanha talo eteläpohjalaisella sivukylällä. Heräsin puoili kahdeksan jälkeen. Mies oli jo mitannut verensokerinsa (oli hyvä arvo, edelleen hän pärjää vh- ruokavaliolla ilman lääkkeitä), keittänyt kahvin ja paistanut kananmunia. Olin ollut jalkaterien kipujen takia hereillä pariin otteeseen ja lisäillyt linimenttejä - siihen mummuvaiheeseen on siis tultu - , mutta en ollut valvonut pitkiä aikoja. Viideltä laitoin taas piikkimaton alleni puoleksi tunniksi ja se rentoutti jatkouneen. Juuri ennen heräämistä näin unta, että minulta oli Hakaniemen torin lähellä ihmisiä täpötäynnä olevassa kaupassa ryöstetty olkalaukku, jossa oli kukkaro, puhelin jne. Etsin sitä kulkien isojen talojen välissä. Näin kadulla loskan alta pilkistävän entisen työpaikkani ovikyltin. En pysähtynyt korjaamaan sitä talteen.

Ensimmäiseksi avasin säleverhot. Pitää nähdä ulos. Oli pilvistä. Join kahvia ja söin kananmunan, laitoin tuvan puuhellaan tulen ja menin tapani mukaan takaisin sänkyyn. Kuulin loput sanat aamuhartaudesta, kun panin sängyn vieressä olevan radion päälle. Luin vajaan tunnin Elia Kazanin kirjaa ”Sopimus elämän kanssa”, jonka olen lukenut monta kertaa parikymmentä vuotta sitten. Se on koko elämän mullistamiskertomus. En mullistanut elämääni, mutta siirtyilin kuitenkin pikku hiljaa tänne maaseudun rauhaan ja vapauduin suorituspakosta. Mies kipuilee vielä: pitäisi tehdä jotakin. Luin iPadista Ilkkaa ja muita uutisia. Ilkka ja HS luetaan meillä digilehtinä. Mies käyttää lukemisiin paljonkin aikaa.

ET-lehti on uutisten mukaan julkistanut tilaamansa tutkimuksen, jonka mukaan eläkeläiset ovat huomattavan onnellisia. Samoja tuloksia oli Päijät-Hämeen Ikihyvä-projektissa ja muuallakin. Tuli mieleen, että jos kirjoittaisi blogiin koko eläkeläisen päivän, operationaalistaisi onnellisen päivän.

Yhdeksän maissa aloin kutoa sukkaa pojalleni, kokoa 43. Neuletyö on talviajan piristys. Pojan uudesta elämänvaiheesta on ollut jo pitkään hyvä olo. Mietin siinä ajatuksia, jotka voisin laittaa blogiin, suhteesta omiin aikuisiin lapsiin ja lapsenlapsiin. Kodin Pellervon malli on kiva ja helppo tehdä. Tyttäreltä tuli viesti, että paikkakunnan partiolaisten varasto oli palanut. Tyttärentytär on juuri aloittanut partioharrastuksen tässä partiossa ja oli jo yhdellä leirillä. Soitin tyttärelle, kuulin myös heidän viikonloppusuunnitelmansa. Laitoin 150 € partiolaisten tilille, että saavat uusia telttoja. Olisi hienoa asua kummankin lapsen kanssa samalla paikkakunnalla, että näkisi useammin.

Kun alkoi tuntua liikkumisen ja hapen tarvetta, puin päälle pihavaatteet, kumisaappaat ja Iida-tädin ulkoilutakin. Katkoin tatarkasvin pitkät, ruskettuneet oksat saunan kulmalta. Eilen katkoin muut puskat. Sitten hain kottikärryjen kanssa kasan klapeja ”riihen” kulmalta. Olisin hakenut enemmän, mtta niitä oli tästä toisesta kasasta vaikea saada irti tukirakenteita purkamatta. Toisen katoksen sain eilen tyhjäksi. Ulkotöistä tulee hyvä uni.

Postiauto tuli puoli yksitoista, otin postit, olikin poikkeuksellisen paksu kasa kun oli kaksi Maaseudun tulevaisuutta tilaamatta.

Tulin tupaan,join termoksesta loput kahvit voileipien kanssa, luin lehtiä, katsoin eilen löytämääni remonttiblogia. Mies oli vastannut kommenttiini. Tilasin netistä itselleni silikonipohjalliset, joita mainostettiin SK:n TV-liitteessä. Pitää etsiä apua jatkuviin kipuihin.

Mies oli lähdössä hakemaan klapeja peräkärryn ja mönkijän kanssa, kirjoiteltuaan koko aamun peräkamarissa. Hän söi marjoja ja jogurttia, minä söin raejuustoa ja puolukkaa. Purimme enon teettämää puukatosta, lastasimme kolme kuormaa ja purimme ne heittelemällä klapit vanhan tallin lattialle. Sitten loppui puhti. Ensi viikolla jatketaan. Olikin jo iltapäivä. Kävimme kumpikin infrapunasaunassa ja suihkussa. Olikin ollut hikinen ja likainen olo. Toivottavasti ei tule myyräkuumetta, kun 16  vuotta seisoneessa puupinossa pölisi useita pesiä.

Laitoin jauheliha-parsakaali-kesäkurpitsakeittoa viimeisistä omista kurpitsoista. Laitoin taas tulen hellaan, niin tupa lämpesi samalla. Hain viimeisiä lipstikkalehtiä ja nokkosta keittoon. Jälkiruuaksi oli sokeritonta jogurttia, mukana mausteeksi kahvijogurtti ja omenasosetta. Luin miehelle vuosipäiväkirjasta, mitä teimme tänä päivänä alkaen vuodesta 2007. Oli risteilyä, Jyväskylää, mökille menoa. Tiskasin päivän ainoan tiskin, mies vetäytyi peräkamariinsa, keskusteli veljensä kanssa puhelimessa. Laitoin Esa Ruuttusen levyn soimaan. Katsoin paria blogia, kirjoitin toiseen kommentin. Hänellä oli ollut sama ajatus kuin minulla, että kirjoittaisi kaiken mitä mitä päivässä tapahtuu.

Minulle tuli tänään vain yksi sähköposti tyttäreltä. Aina ei tule mitään, paitsi joitain epätoivottavia mainoksia.. Miehelle tulee runsaasti sähköposteja päivittäin. Hän on monessa mukana. Lisäksi hänellä on laaja facebook- kommunikaatio. Katsoin taas Etuovesta, onko paikkakunnalla tullut myyntiin uusia sopivia kerrostaloasuntoja. Ei ole tullut. Tämä on päivittäinen vähän nolottava harrastus, silloin kun ei tiedä mitä selailisi.Vatsa täynnä menin pitkäkseni, tein helpon sudokun. Torkahdin.

Kello on nyt puoli seitsemän. Vaihdan Yleradioon, kuuntelen hartaita säveliä ja iltahartauden, kuten sisaruksenikin tekevät tahoillaan. Se tapa on kodin perintöä. Minä arvatenkin luen samaan aikaan sängyssä. Sitten lienee television katselua, en ole katsonut vielä ohjelmia.

Ei ollut oikein kiinnostavaa televisiossa, kuten ei yleensäkään perjantaisin. Kuuntelin radiosta RSO:n konserttia ja olikin hienoja esityksiä, Jelena S:n ”seitsemän hunnun takaa ”ja romanialainen viulisti soittamassa Sibeliuksen viulukonserttoa. Katsoin puoli yhdeksän uutiset.  Oli paljon ikävää, ilmastonmuutosta ja irtisanomisia joka puolella. Nytkö on siis talous nousemassa? Mies katsoo televisiota peräkamarissa. Kumpikin haluaa olla kaukosäätimen haltija. Täällä se onnistuu, kun on kaksi televisiota.

Päivä kirkastui pilvisestä, aurinko laskee mäntymetsän taakse, on toistakymmentä astetta lämmintä. Vieläkin on syyskuu. Syyskuu on minusta kestänyt tosi pitkään. Pellot on kynnetty. Ne lepäävät ja keräävät voimia uuteen kasvuun. Pian on pimeätä. Yhtään valopistettä ei ole näkyvissä, paitsi miehen laittelemat aurinkolamput pihan reunustoilla. Pitää mennä laittamaan pihavalot.

Taas jäi kunnon iltapala laittamatta, vaikka teetä laitoinkin. Siitä seurasi jääkaapilla kulkemista ja voileipien tekoa.

Huomenna miehellä on keskustassa äijäjooga kymmeneltä. Menen kyytiin. Käyn veljen luona palvelutalossa, ehdotan ulkoilua. Käyn Diakoniakirppiksellä tapaamassa tuttuja. Laitan kanervia Tukikohdan (keskustassa olevan asunnon) ulkoruukkuihin ja ostan niitä myös hautausmaille vietäväksi. Varmaan jo tullessa käydään ne laittamassa.  Aamulla täytyy hakea metsästä kuusenoksia. Sängyssä luen taas, muuten en saa unta. Nukkumaan rupean yhdentoista maissa. Huomenna voin käydä kirjastossa.

Jotenkin on ollut parina päivänä hyvä olo. Tuntuu hyvältä että olen kirjoilla täällä, siis viimeinkin asun ja olen kotona täällä, mistä lähdin puolitoistavuotiaana.