Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 26. syyskuuta 2013
Pellon lepo
Vuokraviljelijä kyntää peltojamme syyskuntoon. Kynnöspelto asettuu lepoon. Monen polven aikana niitä on raivattu ja kynnetty mies- ja hevosvoimin. Ei ole tässä talossa ennen asunut näin helpoilla päivillä olevia. Syytinkiläisetkin tekivät aina osansa, vahtivat lapsia, osallistuivat talon töihin. Tämä syytinkiläinen teki tänään sentään kolmisen tuntia ruumiillista työtä, klapien kärräämistä tuon tien päästä pihavajaan. Tuleekohan palkaksi niin hyvät unet kuin viime yönä saman urakan jälkeen?
Kävin keräämässä metsän reunasta viimeiset puolukat, pari litraa hallan puraisemia, ohutkuorisia. Metsä kohisi kosteasti, varis riiteli itsensä kanssa, tikka koputteli kelopuuta ja yksi talitiainen kurkkasi pensaasta. Toivotin niille kaikille voimia talven yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti