Muori ilta-auringossa

Äkillinen lämpö tekee raukeaksi. Voisin ostaa maalia ja tapettia ja uudistaa kulunutta makuuhuonetta, kun täällä keskustassa nyt odotellaan Torpalle pääsyä. Kävin katsomassa tapetteja, mutta sen pidemmälle en jaksa ajatella. Kävin vain, kun ympäri kylää pyöräillessä virkistyy. Tapetointiajatuksen sain sisustuslehdistä, joita toin kirpparilta. Niitä selaillessa on todettava, että mielikuvituksettomia ovat minun remonttiratkaisuni Torpalla. Ei tule uusvanhaa valkoista eikä röyhelöistä eikä ikivanhaa puupintaakaan lavuaarin alle. Vain standardikaappeja, ei edes lasiovia.

Ajatus harhailee auringossa istuskellessa. Nyt olen siis päässyt etelänmaiden ovenpielissä istuskelevien mustapukuisten muorien joukkoon. Istuskelen joutilaana auringossa takaterassilla, selailen lehtiä, haukottelen. Viereinen kerrostalotyömaa hyörii. Koivujen keväänvihreä on ihanimmillaan. Tytär arveli, että kevään ihmeestä nauttii sitä enemmän, mitä vanhempi on. Hänkin jo nauttii.

Lueskelin Henri Nouwenin ja Walter Gaffneyn kirjaa "Elämän pyörä". "Elämä ei ole omaisuus, jota on puolustettava, vaan lahja, jota voi jakaa". Vanheneminen voi olla tie pimeyteen tai valoon. Tie valoon kulkee toiveista toivoon. Toive on jotain konkreettista saamista, toivo on avoimuutta ilman loppua, oivallusta ajan ja kuoleman suhteen. "Toivo on kuin kirkonkellon ääni yli lumen peittämän maan". 

Tätä voi nyt mietiskellä eikä ajatella, pitäisikö tämäkin päivä käyttää hyödyllisesti. Kiitos, että saan istuskella tässä tätä päivää. Kaupassa kuulin taas äkillisestä sydänpysähdyksestä. Minua nuorempi  nainen on nyt koomassa jossain sairaalassa.