Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Kummaa tautia
Aina vain heikottaa ja kuvottelee, vaikka oksentamista oli vain yhtenä päivänä. Oudointa on jalkojen voimattomuus, kun koettaa piristyä pienellä lenkillä. Hikikin kihoaa heti. Kuumeilua oli vain muutamana päivänä. Yskittää, onko meillä näin pölyä joka menee kurkkuun. Viikko viruttu puolikuntoisena, nyt tämän pitää jo loppua, komennan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti