Laitoin nimeksi Mumman raitamatto. En nyt yritä seurata mitään prosessia, vaan kirjoittelen siitä, mikä alkaa muodostua sanoiksi mielessäni. Käytännössä siis entinen siis jatkuu. En vain ole saanut tätä näkymään googlessa eli sitä ei tule nimellä esiin. Kun laitoin tämän blogilistalle, tulin kaapanneeksi toisen, jo loppuneen raitamatto-blogin. Poistin sitten omani listalta. Koetan löytää uuden osoitteen, joka toimisi.
-Saa tätä muutkin kuin tutut lukea, jos joku sattuisi tähän eksymään! Nimen kuvitukseksi laitan kuvan matonpätkästä, jonka ystävän avulla sain toissakesänä tehdyksi vanhoilla kangaspuilla.
Tulimme parin kuukauden välin jälkeen taas "lomaosakkeeseemme" eli yksiöön Jyväskylään. Miehellä oli monta menoa tällä suunnalla ja koulun itsenäisyyspäiväjuhlaan oli kutsu.
Katselin Jyväskylän Sokoksella joululahjoja. Asuimme tällä seudulla, kun lapset olivat pieniä. Silloin vietin leluosastolla tuntikausia, valitsin tarkkaan. Katselin kaikki tavarat. Tunsin, että olin lapsi itsekin. En muista, että minulla olisi ollut omia leluja, paitsi Amerikansukulaisilta tullut nukke. Lean tavarat sen sijaan muistan hyvin.
Nyt en keksinyt siitä tavarapaljoudesta mitään ostettavaa. Ei ollut oikeaa viritystä.
Etten aivan tyhjin käsin palaisi, menin Mestarin Herkkuun ostamaan huomiseksi vähän ruokatarvikkeita. Kurkistin kassallepäin, mahtaako olla jonoa? -No ei kovin paljon. Otin korin ja lähdin haeskelemaan aineksia. Hyllyjä oli valtavan paljon, kauppa oli suurentunut huomattavasti siitä, kun viimeksi siellä kävin. Aikaa kului, kun etsin sieltä ja täältä vihanneksia, hedelmiä, juustoa, jauhelihaa. Tuli kävelyä laidasta laitaan. Sitten näin, että jonot olivatkin paljon pitempiä kuin ensin näin, ne jatkuivat hyllystöjen välissä pitkälle.Toppatakin alla alkoi kihota hiki ja turhautunut olo: tässä se aika vain kuluu. Oikeastaan tuli tuttu olo; muisto Espoon isojen markettien jonoissa seisomisesta.
Tajusin, että en ole ollut tällaisessa kauppajonossa moneen vuoteen. Pienen maalaiskaupungin marketeissa on yksinkertaista ja väljää. Kaikki tarvittava löytyy ja paljon turhaakin on. Neljän maissa saattaa kyllä olla useampikin jonossa seisoja, mutta eihän eläkeläisen silloin tarvitse kauppaan mennä. Nyt olin sattunut isoon kauppaan itsenäisyyspäivän aaton ruuhka-aikaan.
Kassalla kävi ilmi, että melonin puolikas olisi pitänyt punnita. Ottaessani sen olin saanut käsityksen, että siinä oli kappalehinta. Sanoin kassarouvalle: -Olen muutenkin kuin Liisa Ihmemaassa, kun en ole pitkään aikaan käynyt näin isossa kaupassa ja seisonut jonossa.
Ruuhka jatkui bussissa. Pääsin juuri sisään ja jäin eteen seisomaan. Koetin litistyä ensimmäistä penkkiä vasten, että kuljettaja olisi nähnyt oikealle.Ruuhkabussia en ole enää muistanutkaan.
Minulta loppuivat poskiontelotulehdukset, kun muutimme työpaikkani lähelle eikä tarvinnut kulkea liikennevälineissä. Flunssat vähenivät, kun muutettiin maalaisväljyyteen.Saamani tartunnat ovat tulleet lähinnä lastenlapsilta ollessani heitä hoitamassa.
Taidan alkaa toden teolla arvostaa pieniä paikkakuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti