perjantai 26. helmikuuta 2016

Kaupankäyntiä kuoleman kanssa

Antaisin vaikka mitä, jos tuolle pimentyneelle Torpan pihatielle ilmestyisivät auton valot ja miehen musta auto vierisi pihavalon piiriin. Ja ovi avautuisi.

5 kommenttia:

  1. Voi niin. Voi miten vieläkin voin tunnistaa tuon tunteen: Voi jos oveamme lähestyisivät askeleet, voi jos avain kiertyisi lukossa, voi jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vieläkin tulee epätodellinen olo: juurihan katselin , kun hän hitaasti rullasi pihaan. Sinulla on jo aikaa kulunut, mutta muistat.

      Poista
    2. Katselen kymmenen vuoden kalenteria. Aivan kadehdin vaikkapa vuodentakaista itseäni. Kuinka hyvin asiat olivatkaan! Tai niin luulin, sairaus jo varmaan nakersi tuhojaan piilossa.

      Poista
  2. Luin eilen illalla Isän kuoleman jälkeen tekemääni muistokirjaa. Siinä puhutaan surun pyörteistä. Ne on niitä tunnehyökyjä, joissa silmät kostuvat, rintaa puristaa ja pääsee nyyhkäys. Vähän aikaa se aina kieputti, sitten meni ohi. Äidin muistokirjassa ei puhuta pyörteistä, siinä on tilityspäiviä ja hiljaista ikävää. Ehkä puolison menetys sisältää enemmän noita 'jos vielä...' -hetkiä. Surupäivät hengittävät kunkin omaan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan tahtiin, niin varmaan. Puhuin tänään naisen kanssa, jonka mies kuoli kolme kuukautta sitten. Vaativa työ vie päivät, viikonloppuisin tulevat lapset perheineen, työläs perunkirjoitus on juuri valmistunut. -Meneeköhän se näin helposti, hän mietti, tuleeko kesälomalla isompi suru vastaan?

      Poista