Pian puoli vuotta

Olisi mukava kirjoittaa, että kaikki alkaa  sujua hyvin ja elämän suunta selkiytyä. Ei se vain niin ole, samaa sumuista aaltoilua tämä on ja suurta ikävää. Joskus vieläkin hetkeksi unohtaa... Se on vähän liikaa, että sorruin yksinolossani tuskailemaan vuosikymmenten takaisia ja moneen kertaan läpi käytyjä asioita. Suolsin sivukaupalla päiväkirjaa. Anteeksi saatu ja anteeksi annettu, on yksi elämänkulun kertauksen tärkeä kysymys. "Muistellaan sitten vain hyviä asioita", siinä ohjeessa pitäisi olla vastaus.

Hyviä asioita oli paljon, koko elämässä  ja  varsinkin eläkeajan lahjavuosina. Niistä pitää olla kiitollinen, neuvon itseäni. Ja antaa ajan kulua ja elämän näyttää suuntaa. Nyt pitäisi oppia elämään omaa, itsenäistä elämää lähes viidenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Viikon päästä on kulunut puoli vuotta tätä aikaa. En ole koskaan ennen asunut yksin. Joskus siitä haaveilin, silloin kun eteisen lattia oli täynnä vaatetta ja kenkää ja sama tyyli kattoi koko asunnon, mutta ei haitannut ketään muuta. Lasten kaveritkin katsoivat minua silmät pyöreinä, kun menin osoittelemaan pyyhekasoja.

Katson Sepon lämpimiin silmiin aina avatessani tietokoneen. Onnekseni olen nytkin nähnyt unia, että hän on läsnä. Tänään sain päätetyksi, että poistan hänen sähköpostinsa. Sinne tuli vähän väliä englanninkielisiä pyyntöjä ja tarjouksia seurasta ja rahoista, mutta ei enää pitkään aikaan muuta. Niiden mukana voi tulla haittaohjelmia.  Tallensin sanomalehtien ja facebookin muistokirjoitukset ja liitin perhehistoriikkiin. Olisi kai monenlaista muutakin muutostehtävää, mutta en jaksa nyt ajatella, sille tuli stoppi joulukuussa. Syksyllä olin toimeliaampi kuin nyt.

Koetan jatkaa entisiä puuhia: yhteisvastuukeräys, kirppis, kinkereitä, huoltohommia, huushollia, harrastuksia, lukemista, televisiota, netin selailua. Niistä vain on ilo poissa. Lähetän kuitenkin itseni välillä ihmisten joukkoon. Yksinoloa ja hiljaisuutta on ihan riittävästi. Onneksi on lapset. Viime viikonloppuna olin toisen luona, ensi viikolla on kutsu toisen luo. Poika soitti suunnitelmista, kun  olin oikein kuilun pohjalla ja kipaisinkin sieltä ylös: Helsinkiin, Tahkolle!
*******
Kinkeri-illasta tuli leskien lämminhenkinen oheistilaisuus, kun isäntävainajan työhuoneeseen kertyi useita miehensä lähivuosina menettäneitä naisia. Se alkoi emännän tulohalauksella: Voi sinä tulit! Illan mittaan jutellessamme kyynelöimme vuorotellen.