Lomalla surutyöstä

Siltä tuntui joulun jälkeen, siis kuin olisin saanut lomaa murheen kantamisesta. Oli rauhallinen ja tasapainoinen olo. Oli lasten perheiden seuraa, oli Torpan rauha, oli niskakivun lievittyminen, (vaikkakaan ei täysi parantuminen ja tänään kävin kotipaikkakunnan jäsenkorjaajalla). Katsoin Sepon kuvaa kuin kaunista muistoa. Nytkö siis jo olen selvinnyt tästä surusta, ihmettelin.

Ei se aivan niin ollutkaan, se oli vain taukopaikka. Jotain on muuttunut, mutta raskaampi ankeus alkaa painaa. Mitä minä nyt oikein tekisin elämäni kanssa? En mahtunut sinne Eläkeliiton surukurssillekaan. Tekisi mieli käpertyä kotiin piiloon kylmältä maailmalta.Tekisi mieli jäädä pois muista toiminnoista kuin joogasta, vaikka olen niistä pitänyt.  Olen tehnyt havaintoja itsestäni. Olen löytänyt, millaisia keinoja olen nyt ja ennenkin käyttänyt elämän kriiseissä. On hyviä menettelyjä ja huonompia todellisuudenpakoisia muotoja. Yksinäisyyden todellisuutta ei ole helppo loppuun asti ottaa vastaan.

Ihailen monia kirppiksellä tapaamiani leskiä. Tyyneys, tasapaino, valoisuus, osallistuminen, myötätunto kuvaavat heitä. Siihen pitäisi minunkin pyrkiä elämän haurauden keskellä.
.