torstai 17. heinäkuuta 2014

Ihanat unet

Eilisestä tuli minulle oikein unipäivä. Mansikan pakastuksen lomassa torkahtelin moneen kertaan, vaikka päiväunet ovat minulla harvinaisia. Saunakin meinasi hiipua, kun nukahdin kesken lämmityksen. Silti nukuin hyvät yöunet. Nyt olo on kuin uudella ihmisellä.

Olin valvonut aamuöisin pari kolme tuntia ainakin kahden viikon aikana. Se alkoi tuntua.
Olen varmaankin sääriippuvainen eli meteopaatti. Tällaista vaihtelua on ollut ehkä nelikymppisestä alkaen. Oliko nyt kyse kuusta, joka radallaan oli lähinnä maapalloa ja teki supertäysikuun viime viikonloppuna? Tai korkeapaine hellitti ja joka puolella jyrisevät ukkosrintamat laskivat sähköisyyttä. Jokin paine minussakin kuitenkin laski. Vessassakin piti kulkea joka välissä, nestettä poistui. Näitä säävaikutuksia ihmiseen on tutkittu, mutta mitään yhtenäistä ei näytä löytyneen. Pitää vain elää oman itsensä ja avaruutensa armoilla.
Lähdimme vähäksi aikaa lomalle saarimökille ennen mustikka-aikaa. Järvellä on nyt leppoisa ilmanpaine ja pieni liplatus käy rantakivillä.

2 kommenttia:

  1. Minulla oli kerran työtoveri, jolla oli netissä ohjelma mistä saattoi aina selvittää biorytminsä etukäteen. Sanoi todella sen ohjelman tietävän esim. milloin flunssa oli tulossa, milloin taas energiat jylläsivät suotuisasti. Tein minäkin sen testin jonkusen kerran vaan sitten tuumasin, et mitä minä oikein silläkään tiedolla teen. ja toisekseen saattaisihan se olla itseään toteuttavakin ennuste?

    Jännä juttu kyllä tuo kuun ja säitten vaikutus meihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole perehtynyt noihin biorytmeihin, ehkä voisi vähän katsoa. Kuun vaiheitakaan en seuraa, ettei tulisi itseään ennustavaa vaikutusta. Katson sitten, kun on jotain ihmettelemistä. Kai me olemme kaikki tässäkin asiassa erilaisia, niin ettei siitä tieteellistä näkemystä saa kokoon.

      Poista