Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Kotona taas
Veli on palannut palvelukotiinsa tämän vuoden kolmannelta sairaalareissulta. Maksukatot ovat jo täyttyneet. Kuntoutuminen on taipunut komplikaatioiden ja sivuoireiden valtaan. Nyt taas jatketaan kuitenkin arkea. Käytiin kaupassa, haettiin oman jääkaapin iltavarustuksia. Samalla tuli ulkoilua. Nähtiin muutamia tuttuja. Tuttujen tapaaminen on tärkeätä. Se ylläpitää entistä minäkuvaa, kun muutoin on jatkuvien hoitotoimenpiteiden kohteena. Voi vain toivoa, että asuminen voisi jatkua tässä kodiksi tulleessa paikassa mukavien työntekijöiden avulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogien välityksellä olen oppinut, kuinka paljon rakastankaan sanoja ja sanontoja. Sinultakin niitä löytyy. Makustelen niitä ja jatkan ajatusta... Kokosin tämän kuun sanojasi tähän:
VastaaPoistaolemisen idea, tunneviisari liikkuu, vapaa eläkeläinen, tyhjänpantin oloa, väsähtämistä kesken päivän, olemisen lupa, väsypäivä, seisahtuneen stand by-kauden liikahdus, pedagoginen rakkaus...
Saattaa olla, että kasvokkain keskustellessa tällaiset sanat valuvat ohi. Kannattaa ottaa kaikenlaisesta tilanteesta irti aina se paras. Nyt siis tällainen. Voi olla, että tällaiset sanat auttavat siinä vaiheessa, jolloin kaikki todella hidastuu...
Sinäpä olet oikein sanasieppo, keräät sanojen varastoa, hauska harrastus! Minun sanojani on tainnut viime aikoina harmentaa jatkuva huoli veljeni tilasta.
Poista