Päivän paras

Mietin tässä, mikä on mielestäni päivän paras hetki. Kyllä se on aamu ja erityisesti aamukahvi. Joskus se tuoksuu, kun herään, joskus olen itse ensimmäisenä ylhäällä. Tänä aamuna valoisuus herätti viiden jälkeen ja kuudelta teki jo mieli kahvia. Seitsemänhän kello siis jo olikin tätä kesäaikaa.

Sunnuntain kunniaksi palastelin kahviin leipäjuustoa ja otin palan puolukka-kookospaistosta. Arkisin aamulla syödään munakasta. Avasin säleverhot, istuin aamiaiseni kanssa keinutuoliin. Mustarastas, uusi tuttavuus tällä pihalla, istui lintulaudalla ja selasi keltaisella nokallaan vähiin käyneitä siemeniä. Seköhän se talipallovaras on? Aamutoimien jälkeen vetäydyn takaisin sänkyyn lukemaan dekkaria, kunnes kroppa vaatii ulkoilmaa ja vähän liikuntaa.
Toiseksi paras hetki on illalla, kun saa sytyttää yövalon ja jatkaa lukemista, kunnes uni tulee.
Siinä välillä on usein vähän tylsempää niinkuin tämä pitkäveteinen päivä. Eilistä päivää piristi pyöräretki hautausmaalle hautoja haravoimaan.Nyt paluumatkan vastatuuli painaa jäsenissä.Että tällaisia huveja täällä.

No, vielähän tässä pystyy itse päättämään, milloin nousee ja milloin menee maate, jopa milloin menee vessaan. Sekään ei ole itsestään selvää.

Tulevaisuuskuvia

-Ei se nyt auta muu kuin pitää itsensä kunnossa, tuumasi vesivyöjumpan kumppani saunan lauteilla. Kotona on pärjättävä itse, ei kukaan meitä enää hoida. Hän kävi viikossa neljässä eri jumpassa - kuntosalia, tuolijumpaa, niska-hartiajumppaa ja vesivyötä. Toinen kertoi käyvänsä kaksi kertaa viikossa jossain kuntoilussa lenkkeilyn lisäksi. Hän arveli, että pitää vanhana pystyä hoitamaan vielä ukkokin. Uimahalli menee pitkäksi aikaa remonttiin, kuinkas nyt pärjätään, oli lauteilla huolenaiheena. -Sydän saisi kyllä pettää sopivasti, kun kunto romahtaa, ettei tarvitsisi kitua. Kuinkahan sen järjestäisi? Näiden tulevaisuuskuvien päälle huokaistiin: -Olipa hyvä jumppa!

Tänään menin keskellä päivää vesijumppaan, kun tuli hyvä tilaisuus. Otin oikein pitkän kaavan mukaan. Kun poreallas kuohuili vapaana, istuskelin välillä sielläkin. Yleensähän se on eri ikäisten miehenpuolien täyttämä. Tuumailin, että tässä on  nyt virkistystä muorille ihan tarpeeksi, kiitos vain kaupunginäideille.

Downgrading

Kirjastoautolla tuli puhetta maan kiristyvästä taloustilanteesta. -Ei siihen muu auta kuin elintason lasku, downgrading, sanoi kirjastoauton nuorempaan polveen kuuluva kuljettaja. Termi oli tässä merkityksessä minulle uusi, mutta tarkoittanee lähinnä samaa kuin downshiftaus- leppoistaminen, hidastaminen, taloudellisten arvojen muutosta painottaen.  Alle kolmikymppisissä on keskustelukumppanini mukaan paljonkin niitä, jotka kannattavat elämäntavan yksinkertaistamista tai varautuvat siihen. Hänellä itselläänkin on paljon tavaraa, josta aikoo luopua. Tästähän minä innostuin kuvaamaan menneiden vuosikymmenten elämää, että elettiin sitä silloinkin, kun ei nyt sodanaikaiseen puutteeseen tarvitsisi mennä.
Minun ikäpolveni ihmisistä suuri osa tottui jatkuvaan palkkojen nousuun ja siihen, ettei saavutetuista eduista luovuta. Tarpeenhan se elintason nosto sotien jälkeen oli, mutta mentiin kai liian pitkälle. Työn kalleus vei työt halvempiin maihin. Unohdettiin suu säkkiä myöten eläminen ja nyt se kostautuu, kostautui pahasti jo yhdeksänkymmenluvulla suuren velkakuplan puhjettua. En tiedä, onko olemassa hallittua ja oikeudenmukaista elintason laskua. Tänään kuulemani asenne yllätti  ja herätti toivoa, siis se että täälläpäinkin näistä keskustellaan. Nuoret eivät täällä käy kirpputoreilla, nuoretparit rakentavat ökytaloja. 

Tänään on hiljainen päivä Torpalla. Aamupakkasessa rapsahteli sentin lumipeite askelten alla kuin hankikanto,kun keräilin miehen karsimien omenapuiden oksia maasta. Meillä on aina pitempään lunta kuin muualla lähialueilla. Taloa kiertävä aurinko on iltapäivään mennessä lämmittänyt tuvan kahteenkymmeneenkahdeksaan asteeseen. Kello raksuttaa kuuluvasti, muuta ei kuulukaan, paitsi hiljaisuus. Minua väsyttelee monen päivän osallistumisten jälkeen. Hidastaminen tapahtuu aivan luonnostaan.

Opintoretki

"Kirppis on suljettu tänään. Koulutustilaisuus". Minullekin tuli siis vielä koulutusta! Kyseessä oli vapaaehtoisten opintomatka Seinäjoen Ecocenteriin ( kierrätystä, kirpputoria, metalli-ja puupajaa, ompelimolla, laajasti kotipalveluja) sekä seurakunnan vapaaehtoiskeskukseen, jonka piirissä myös on moninainen palvelutarjonta tukea tarvitseville lähimmäisille. Hienoa on kuulua tähän joukkoon, täytynee vain lisätä osallistumista. Uusia ideoitakin löytyisi, mutta toteutus ei liene sen joutuisampaa kuin työelämässä. Opin siellä, että ottaa vähintään kaksi vuotta, ennenkuin uuden idean voi odottaa saavan tartuntapintaa. En minä nyt ala mitään ajamaan, ei sillä.
En aikonut ostaa mitään, mutta pitihän sitä kannatuksen vuoksi parin lisäkassin kanssa palata. Tädin pyöreä patakin sai soikean kaverin.

Pelastus

Minulla oli kyllä muutamasta syystä sellainen olo, että teki mieli lähteä jonnekin kauas, mutta olimme ilmoittautuneet paikallisen opiston Raamattukurssille jatkona viime vuoden kursseille. Kyllä tämäkin retki vei kauas paikassa ja ajassa. Oli kiinnostavaa kuunnella nuorten pappien selkeitä selvityksiä Uuden Testamentin tekstien taustoista ja tulkinnoista. Välillä luettiin vuorotellen.  Körttityylissä sanoma voittaa muodon, ymmärrys kirjaimellisuuden, siksi se miellyttää minua. Olen kyllä kuullut, että vapaamielisyydelle on nousemassa vastaliikettä. Oppijaksojen alussa kajahtaa aina komeasti miesäänin värittyvä körttivirsi. Huomisaamuna emeritusrovasti johdattaa ryhmämme Marianpäivän jumalanpalvelusteksteihin.
Kokopäiväinen istuminen vain ottaa tiukille. Istumalla olen pilannut selkäni ja välttelen istumista. Onneksi ehdin vesivyön  kanssa uimahalliin ennen sulkemista. -Pelastus! sanoin kun tulin kotiin.

Ilmojen välissä

Luulin jo, että tämä on ensimmäinen talvi, etten hiihtele yhtään metriä. Sakea lumisade oheni ja maassa on kymmenen sentin kerros lunta. Hain monot vintiltä ja sukset vajasta. Suuntasin tasaisille kesantopelloille, tein latua niiden ympäri. Luoman varressa on vaihteluna pieni mäki, jonka kyllä kolmivuotiaskin laskisi. Lumentulo lakkasi kokonaan ja taivas kirkastui talvensiniseksi, lumitimantit löytyivät. Yöllä pakastunee hyvinkin kylmäksi. Nyt olikin ilmojen välissä hieno hetki suksitella. Keuhkojen raskas sisäilma hapettui raikkaaksi. Parin kilometrin tallusteluun jäi varmaan tämän talven suksitie. Pellon reunalla muistelin tykkilumisten kuusten lomassa kaarteilevia, mahtavia Ainiovaaran ja Romakkavaaran latuja.

Aina on myös varjoa. Mieltä kiertää eilinen yllättävä tora kotiinsa päässeen veljen kanssa. Sellaisesta puhdistaa lumen valo, mutta maailmanpoliittista varjoa ei voi hallita. Voi vain toivoa, ettei rauhan taivas kiristy talvisodan pakkasiksi, joista juuri luin. Raatteen hyiselle tielle joutuivat ukrainalaisetkin, oudot sukset jalkojensa alla.

Mielen maisemaa

 

Kai tässä loppuajat lähestyvät, kun mieli liikkuu yli kuudenkymmenen vuoden takana, tyhjilleen jääneen kotimökin tantereilla. Tuossa minä olen taas matalan navettarakennuksen katolla. Sieltä avautui avara maailma järvelle asti. Kun olin nelivuotias, huomasi ohipyöräilevä Olavi minut ja meni tupaan ilmoittamaan: - Teijän kersa on katolla! Siitä tuli hässäkkää, että kuinka minut saadaan alas. Ihmettelin asiaa, olinhan kiivennyt sinne harva se päivä kiviperustalta hirren kautta pärekatolle ja samaa tietä alas. Nyt minun piti mennä huusin katolle ja siitä isä sai nostetuksi alas. 

Minulle tulee tästäkin muistosta olo, että ilma oli erilaista, puhtaampaa. Se ei ainakaan ollut täynnä sähköaaltoja.

Ommoo lommoo

Mies lähti Härmän kuntokeskukseen uimaan ja syömään. Minä pidän enemmän oman kunnan uimahallista ja jäin kotiin. -Pidetään nyt ommoo lommoo, sanoin. Hänelle sopi. -Muutama tunti sillä reissulla menee.
Kävin kiikarin kanssa kävelemässä aamupäivän raikkaassa valossa. En nähnyt valkohäntäpeuroja enkä muutakaan eloa. Levitin maalaustarvikkeet tuvan pöydälle ja tein vesivärityön silta-aiheesta, joka viimeksi oli maalauspiirissä esillä. Maalaaminen vaatii aina oman energiansa eikä helpolla onnistu kotioloissa. Kuuntelin samalla radiosta keskustelua Ukrainan taloudesta ja sen jälkeen Riston Valinnan kirkkomusiikkia ja huolestuttavia uutisia.
 Työn kuivuessa aloitin uuden sukkaparin talven loppulangoista. Sukkia kuluu, kun olen pitänyt koko talven vain villasukkia kengissäkin. Ajatus kiertelee samalla pelonsekaisena maailman valtiaiden valtataisteluissa, seurailee lasten eloa (poika laskettelemassa Alpeilla, joista eilinen sähköposti toi hohtavia kuvia), suree veljen voipunutta olemusta eilen (vahva antibiootti tippuu edelleen), iloitsee sisaren ajosta veljeä katsomaan.
Kummasti tuvassa on enemmän tilaa ja ilmaa ollessani yksin talossa, vaikka mies kotona ollessaan enimmäkseen istuukin peräkamarissa koneellaan eikä laita rajoituksia olemisilleni.
Ja nyt laitan hyvät mutteripannukahvit ja otan salapullan, jonka jo sulatin pakastimesta! Meillä kun pidetään dieettiä, johon pulla ei kuulu.
Nuoruuden itsekritiikistä ei ole jälkeäkään. Keskeneräinenkin, mutta mitä väliä? Tämän sillan yli kuljin kouluun vuosikaudet.

Maalaislapsi kaupungissa

Juuri tällaista kevättietä, savipohjaista, kosteata, jalan alla joustavaa, jota kävellään kumisaappain, kaipasin Helsingin keskustassa. Suomenlinnan muurien ulkopuolelta löysin palan oikeata kevättä.

Vahva oli kaipuu niihin elementteihin, jotka olivat aivosoluihini kevään merkkeinä piirtyneet. Kaikki eivät ole niin luonto- ja sääriippuvaisia kuin minä, jolle ojanpientaret, kivet ja sammalet olivat tärkeä kasvupaikka.
Kaupungissa kasvaneilla on omat kevään signaalinsa. Ainakin muutosvaiheissa ne nousevat tajuntaan. Mitä kaivannevat ne kaukaa Suomeen muuttaneet, jotka eivät löydä mitään tuttuja tuoksuja, tuulia, jalantuntumia Suomessa?

Pilven alta

Kuu paistaa iloisesti. Koko talven pilvipeitto on käännetty syrjään. Piha on valossa. Tuvan varjo lankeaa tummana navettaa kohti. Muistan taas, miksi halusin asua kaukana katuvaloista.
Veli siirrettiin erikoishoidosta paikallissairaalaan. Hän on yllättävän virkeä. Lujaa tekoa.
Ihmettelin, kun uimahallissa kaikki vesijumppalaiset hymyilivät vastaan polskiessaan ja tervehtivät. Huomasin sitten, että minähän katsoin kohti ja hymyilin ensin. Aurinko paistoi vinosti altaan lainehtivaan veteen.
Kaikki aurinkolamput olivat syttyneet, kun ajoimme kotipihaan.

Kevätoja

Sainpa kuitenkin videon äänenkin toimimaan. Luontovirkistystä sinullekin kymmenen sekuntia! Ei taida näkyä iPadissa.

Kuin huhtikuu

Kevät 1986 oli ensimmäinen Helsingin kivikaupungin kevät. Vain pöllyävä katuhiekka kertoi keväästä. Oli pakko etsiä bussi ja mennä Nuuksion metsiin. Sieltä löytyivät sulavan lumen haju, virtaava puro ja soliseva vesi. Pelastuin. Nyt ne aarteet ovat pellon takana metsänrajassa. Ikävä kyllä en saa virkistävästi solisevan pikkuruisen ojapurosen videota toimimaan tässä.

Voisinko luopua?

Mietin tässä flunssalepäillessäni paastonajan paastokohdetta. Olisiko se virtuaalipaastoa, siis ainakin netinkäytöstä pidättäytymistä?
I-Pad on lisännyt netin käyttöä huikeasti, kun se on aina valmiina, ei tarvitse mennä koneelle ja odottaa avaututumista. Tietoja olen oppinut hakemaan vähän väliä. Veljen vammautumisen ja diagnoosien myötä olen suorastaan opiskellut netistä uusia asioita osatakseni hoitaa hänen asiointejaan. Tänään mm katsoin tämän vuoden terveydenhoitomaksut, kun pitää seurata maksukaton täyttymistä. Huvikseni katselen usein asuntoilmoituksia, tirkistelen sisäkuvia, että jos vaikka muuttaisi, tai jos joku tuttu on asuntopuuhissa. Jäin siihen kiinni oman muuton jälkeen. Sähköpostia ei tule usein, mutta se pitää tarkistaa ja katsastaa matkatoimistojen tarjoukset. Siinä tulee matkustaminen halvaksi, kun on tutkinut hotellihuoneet ja retket. Matkat, liput, tapahtumat, aikataulut ovat netissä. Asioinnit tietysti, verkkopankki, veroilmoitukset, sähkönkulutuksen seuranta, puhelutiedot, joskus ostoksia, lehtitilaukset, sukututkimusohjelmat, postinsiirrot jne, nämä tavallisella tietokoneella.iPad ei ole hyvä kirjoittamiseen, nytkin takkuaa välillä, teksti katkeaa.
 Joskus osallistun keskustelupalstoilla, esimerkiksi vanhustenhuoltokeskusteluihin tai ajankohtaisohjelmien keskusteluihin.  Pari e-kirjaa olen lukenut, kun mies niitä tilaa.  Kyllä sekin toimii. Lintulaudan lintujakin on pitänyt kiireesti etsiä lintukuvista. Ai niin, päivän lehdetkin on tilattu digimuodossa.

Muutamaa blogia katsastan päivittäin, lähinnä omaelämäkerrallisia luotauksia ja ajatuksia elämästä, pari vanhan talon remonttia. Suosikkiblogeista en löydä minua kiinnostavaa asiaa, kun ei esim. muoti muutenkaan kiinnosta.
Säästä meillä on miehen kanssa joskus kädenvääntöä. Hän seuraa tiiviisti sääennusteita, minä voitan joskus katsomalla ulos taivaalle. "Ei pitäisi sataa tänään". " Kohta kyllä sataa, kun taivas meni noin mustaksi, että päivä pimeni". Tunnen itseni silloin aivan luontoihmiseksi!
Facebookissa en ole, mutta lukaisen miehen posteista tuntemieni ihmisten viestit, kuten Marjatan, Maaritin, Matin, Sinikan kuulumiset. Miehelle Facebook on tärkeä yhteys laajaan ystäväpiiriin, kun asutaan täällä maan korvessa.
Uusin käyttö on sanaristikoiden apuna. Teen yleensä vain helppoja sudokuja ja kryptoja, mutta joskus  yritän ristikoita. Eilen piti etsiä lippu ja vaakuna, kun en millään niitä tiennyt enkä muuten päässyt eteenpäin. Nimimuisti kun on huono, niin joskus siihenkin löytyy vastaus.Vähän noloa, koetan sitä mieheltä salailla, hän kun suoltaa ristikon hetkessä täyteen.
Tässä siis lörpöttelen yksinäni aivastuskohtausten välillä. Jotain seuraa tästä on, vaikka arvelen, ettei moni jaksa näin pitkää selontekoa lukea.Joutilaisuus täyttyy naputellessani ruutua.
Ei taida siis tulla nettipaastoa, ainakaan kotona ollessa. Mutta televisiosta voisi yrittää olla vähän irti. Mutta ei tänään, kun tulee Kettu ja Raja.

Naisten kesken

"Nyt tiedän, mistä jenkkakahvat tulevat. Kun olen suihkussa, käytän aina shampoon lopun vartalon pesemiseen.Tänään vasta huomasin, että siinä on teksti: lisää paksuutta ja volyymia.
Tästä eteenpäin käytän suihkussa vain astianpesuainetta. Siinä lukee: poistaa itsepäisimmänkin ja piintyneen rasvan!
Lähetä tämä siis kaikille ihanille naisille, jotta he tietävät shampoon vaarat. Iloista Naistenpäivää!"

Jaan tämän tekstiviestin nyt teillekin! Tämän päivän iloksi paistaa tänä talvena harvinainen aurinko.

Hengenvaarassa

Veljelle tuli verenmyrkytys ja sairaalassa myös septinen shokki. Tehohoidossa muut arvot ovat tasaantuneet, mutta tulehdusarvo CRP on kolmatta päivää yli 300. Syy ei ole vielä tiedossa, mutta epäillään että takapuolihaavasta on päässyt bakteereita vereen. Haava oli jo melkein ummessa, kun se tammikuun sairaalareissulla jätettiin hoitamatta. Haava repesi ja tulehtui pahasti. Nyt hän on happimaskissa samassa paikassa kuin oli onnettomuuden jälkeen kaksi vuotta sitten. Ihana hoitaja keksi laittaa soimaan hengellistä musiikkia, joka rauhoitti levotonta potilasta. Runsaat  esirukoukset, joita veli jatkuvasti pyytää, eivät ole häntä tällä pitkällä kärsimystiellä auttaneet.
............,
Kaksi joutsenta lensi pihan yli. Ne kuuluttivat saapumistaan koko kylälle.

Kultalampi

Kävimme katsomassa Seinäjoen teatterin esittämää Kultalampea, seitsemänkymmenluvulta asti elokuva- ja teatteriversioina esitettyä näytelmää vanhuuden ajasta. Kaunis lavastus loi eteemme viihtyisän kesämökin  laitureineen.

Vanha pari tulee rakkaaseen kesäpaikkaansa Kultalammen rannalle viettämään 48. yhteistä kesäänsä. Vaimo Ethel on minun ikäiseni, 69- vuotias, mies Norman täyttää kahdeksankymmentä.

Näytelmä kuvaa vanhuusvaiheen mielenmaiseman moninaisuutta ja syvyyttä. Läsnä ovat kaikki entiset kesät, suhde tyttäreen ja tämän elämään, ihmisten erilaiset keinot kohdata ja hallita pelkojaan ja kipujaan, suhtautua tulevaan väistämättömään - ja silti elää tätä päivää. Huumori on yksi keskeinen kohtaamiskeino. Tytär on kypsynyt sovintoon, johon isä pystyy myöntymään. Vanha pari saa lapsenlapsen tyttären miehen pojasta, josta tulee Normanille kalakaveri. Sukupolvet kohtaavat  ja oppivat toisiltaan. "Eikä Normanin sanavarasto enää koskaan ole entisensä". Onnekkaasti ohimenevän sydänkohtauksen jälkeen katsoja ajattelee, että ensi kesänä Ethel tulee yksin, jos tulee.

Ulos kävellessä tunsin kiitollisuutta siitä, että mekin saamme elää tätä sisältörikasta, syvällistä, kipeätä, antoisaa elämänvaihetta.Paluumatkan mustan huumorin tulevista vaiheistamme mahdollistaa sisäänrakennettu uskomussuoja, ettei sellaista oikeasti minulle ja meille tapahtuisi. On hyvä ettei tiedä tulevaa.