Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Kuin huhtikuu
Kevät 1986 oli ensimmäinen Helsingin kivikaupungin kevät. Vain pöllyävä katuhiekka kertoi keväästä. Oli pakko etsiä bussi ja mennä Nuuksion metsiin. Sieltä löytyivät sulavan lumen haju, virtaava puro ja soliseva vesi. Pelastuin. Nyt ne aarteet ovat pellon takana metsänrajassa. Ikävä kyllä en saa virkistävästi solisevan pikkuruisen ojapurosen videota toimimaan tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti