Vieläkö muistatte diakuvat?

Veli on palannut kotiinsa palvelutaloon tänään. Sairaala suostui pitämään häntä viikon, vaikka halusi päivän, palvelukoti otti hänet takaisin, vaikka ei aikonut (!), veli on paremmassa kunnossa ja pärjäilee toivottavasti jonkin aikaa eteenpäin. Hänen vaate-ja ruokakaappinsa on järjestetty ja varustettu kuntoon, laskut hoidettu.
Minulla on se vika, että otan vastuuasiat niin perusteellisesti, että yöunetkin menevät. Nytkin jo valvotti. Työelämässä otin silti mielelläni lisää vastuita, mutta nyt eläkkeellä en ota vastuulleni mitään muuta kuin mitä elämä järjestää.Sallin tämän itselleni.

Oma puuhastelu on rentouttavaa. Hain vintiltä 70-ja 80-lukujen diakuvat. Sain ystävän avulla ostetuksi Helsingin Emmauksesta diaprojektorin. Olen käynyt nämä kuvakasat läpi niin, että ne ovat nyt oikeinpäin (siis nurinpäin) hahloissaan ja laatikossa lukee mitä siellä enimmäkseen on. Mutta kuinka nämä ovat näin sekaisin? Ai niin, ne murtomiehet heittivät diatkin lattialle.Kokosin ne vain summittain. Vain jotkut  matkakuvat ovat samassa kotelossa ja nimi päällä. On kuvia kolmesta kodista, monilta matkoilta, häistä, hautajaisista, sukulaisista, ystävistä. Olisi liian hankala työ setviä kaikki yhteen kuuluvat samoihin lokeroihin, vaikka tietysti se olisi hyvä. Silmälasimuodin katsaus olisi yksi linja. Vieläköhän naamaani sopisivat isot valkoiset kehykset, jotka minulla oli kahdeksankymmenluvun alussa? Ne olivat ainoat sopivan näköiset nimittäin. Eivät sopisi, ne vaativat sileät posket. Oliko miehellä noin iso partakin jossain vaiheessa! Monet kuvat ovat haalistuneita, mutta asian erottaa. Osa kuvista on tuttuja, kun niistä on teetetty paperikuvia, mutta osa on kuin uutta.
Aikamoinen kasa perhe- ja työelämää tässä on, muistojen ryteikössä, himmenneinä. Joskus pitää järjestää katseluilta.