Tulimme Jyväskylään. Pakkanen pitää sisällä, tehdään vain välttämätön sukellus ulkoilmaan. Olo on kuin kuutiossa, akvaariossa jonka ulkopuolella hyytävä viima vinkuu. Mies opettelee eläkkeellä oloa, päivittelee laiskuutta. Sanoo veljelleen puhelimessa: on kuin aina sunnuntai-iltapäivä. Selaa nettiä ja tekee ristikoita koko päivän. Laittaa taaskin saunan päälle. Minä luen, mitä vain kerrostalon kierrätyshyllystä löytyy. Jos ei olisi lukemista, miten tässä oltaisiin?
Tänään pakkanen on laskenut. Lapsenlapset tulevat yökylään. Lähden kauppaan.
Kuvaat oikeastaan aika onnistuneesti kahden äskettäin eläköityneen aktiivisen ihmisen yhteiselämän arkea.
VastaaPoistaKaikki on hyvin, mutta tunteet ja tunnelmat välillä lomittain. Pitkästyminen keskellä kaikkea mahdollista uutta vapautta on yllättävää ja ärsyttävää. Kaikkeen uuteen toisaalta tekisi jollain tasolla mieli tarttua. Toisaalta taas tekemättömyyden ja valitsemispakottomuuden vaihtoehto tuntuu mahtavalta mahdollisuudelta.
Aktiiviset vaiheet eivät aina tule yhtäaikaa. SIlloin, kun ne tulevat, on todella mukavaa. Tärkeintä on antaa rauha erilaisuudelle. Ottaa kaikki tämä uusi uutena seikkailuna. Tutustua uudestaan uudessa tilanteessa, jossa ei tarvitse hötkyillä. Mitähän kaikkea mukavaa vielä onkaan edessä...
Ajoittain on tosiaan mukava tehdä yhdessäkin juttuja, kuten eilen, kun siirsimme ison kirjahyllyn toiseen huoneeseen. Asia vaati muutaman kuukauden kypsyttelyn kyllä. Nyt on aiheena paljastuneen seinän "tauluttaminen", missä kumpikaan ei ole pätevä. Enimmäkseen meillä on kuitenkin omat jutut, mikä sekin on tärkeätä. Seitsemässä vuodessa on oma linja löytynyt, vaikka muuntuvainen onkin.
VastaaPoista