perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivänä

Olipa sisältörikas itsenäisyyspäivä! Paikkakunnan juhla alkoi kirkossa ja jatkui entisessä koulussani, salissa jossa sain ylioppilaslakkini. Oli tosi hyvää ohjelmaa täydellä ikäskaalalla: veteraanien kuoro, nuorten torvisoittokunta, kotikyläni aikuiskuoro sekä lasten ja nuorten kuorot.  Nuori puhallinsoittajatyttö katsoi kyynelsilmin kumaraisia veteraaneja, minä myös pientä solistityttöä. Erään kylän kotitalousnaiset olivat laittaneet hyvät kahvit. Moni oli tehnyt työtä juhlan hyväksi.

Tervehdyspuheen piti nuori mies ja  juhlapuheen -hyvän- piti mieheni. Teema oli kansainvälisyys. Moni kuulija suorastaan hämmästyi kotipaikkakuntansa vientiteollisuuden ulottuvuuksista. Samassa tilaisuudessa julkistettiin kaupungin mieheltäni tilaama  kirja paikkakunnan kansainvälisestä toiminnasta. Juontaja  kutsui miestäni paikkakunnan vävyksi ja lupaili paikkakuntalaisuuttakin piakkoin! Kaikki paikalle tuodut kirjat menivät kaupaksi saman tien.  Eräs paikallaolija tilasi jo uutta työtä, historiikkia erään järjestön toiminnasta. Perheessämme ilmennee siis jatkossakin aktiivista eläkeläisyyttä.

Illalla Tamperetalon tilaisuus näytti todella juhlavalta, herkältä ja isänmaalliselta verrattuna perinteisiin Linnanjuhliin. Ja väki sai istua, sitä arvosti varmaan moni! Ohjelmavalintojen yksityiskohdista voitaneen olla montaa mieltä, mutta kokonaisuus oli minusta sopiva.

Keitähän olivat Tampereen mielenosoittajat? Millainen on heidän  Suomensa?

4 kommenttia:

  1. Olisipa ollut mukavaa olla juhlimassa itsenäisyyttä siellä Pohjanmaallakin. Nyt juhlittiin "vanhan" naisporukan kanssa perinteisesti television ääressä. Todella erilaiseksi juhlaksi todistimme. Moni asia yllätti. Mm Soile Isokosken Maan korvessa laulu pysähdytti. Yllättävä valinta. Ihana oli todeta, että todella paljon oli kutsutuissa sotaveteraaneja. Heillehän tuo juhla jos kenelle kuuluu.
    Tavallisia tasavaltalasia oli ymärtääkseni muutenkin tavanomaista enemmän tämän vuotisissa juhlissa. Tuskin mielenosoittajamelskaajat sitä tiesiävt?

    VastaaPoista
  2. Mietin ihan samaa: mitähän mieltä siellä nyt näytettiin. Uutisissa kerrottiin, että kyse ei ollut mielenosoituksesta vaan hulinoinnista. Siis kuten Linnan edustalla edellisvuonna oli, kuokkavieraita.
    Ohjelmallinen konsertti oli hieno idea, vähän sekalainen kooste, mutta varmaan monen mieleen. Ja hassun sekalainen oli kutsuvierasjoukon asuvalikoimakin! Saattaisi piristää tuota instituutiota kierrättää juhlaa eri paikkakunnilla silloin tällöin.

    VastaaPoista
  3. Kotipaikkakuntasi kansainvälisyydestä minulla on henkilökohtainenkin kokemus. Yksi terveydenhoitajanne oli muutaman vuoden rakas työtoverimme Thaimaassa. Upeaa työtä hän sielläkin teki ja oli ihmisten suuresti rakastama.

    VastaaPoista
  4. mm.Mukava kuulla, vaikka en taida henkilöä tietää!

    VastaaPoista