perjantai 29. huhtikuuta 2016

Ajan kierrossa

Sanotaan, että sitten helpottaa, kun on vuoden kierto käyty yhden kerran läpi. Sitä en vielä tiedä, mutta jokainen aika herättää uusia muistoja. Nyt muistan kahden vuoden takaista vappua Torpalla. Palju, miehen unelma, oli uusi. Räntäsateessa siellä istuttiin perhekunnan voimin, rakeitakin tuli. Silti oli hauskaa. Mies nautti katsellessaan nuoremman väen puljaamista. Viime vuonna paljuteltiin sateessa. Ei se haitannut. Huomennakin palju ja pihasauna lämmitetään.Simaa tein kahdeksan litraa, kun se viime vuonna kuulemma oli niiiin hyvää.

Viime viikonloppuna vietin oikein sosiaalista aikaa "kylällä". Osallistuin useisiin tilaisuuksiin ja meillä kävi neljä eri ihmistä. Kun mies oli kumppaninani, en oikeastaan kaivannut lähempää tutustumista uusiin ihmisiin. Nyt sille on enemmän tilaa. Keskustassa kaikki on lähellä, asunto on hyvä ja tarpeellinen, siitä on hyvä lähteä eri suuntiin ja hoitaa omia ja veljen asioita. Kuitenkaan en tunnu millään pääsevän yli siitä vierauden tunteesta, jonka kai "kirkonkylän" kouluaika sivukyläisen mieleen jätti.
Kun täti eli  ja hänen kotiinsa oli aina tervetullut, tunnelma oli kotoisampi. Elämänkierron haikeus nousee aina, kun tädin pihatien ohi kävelee. Rivitalossakin ikääntyminen näkyy. Viime syksynä yhtäkkiä Posti toi kolmelle asukkaalle ruuan ja kotipalveluihmisiä alkoi liikkua pihapiirissä. Nyt yksi asukas on muuttanut palvelutaloon, seinänaapuri haudataan tänään ja kolmas heistä  kurvailee sähköpyörätuolillaan kylille.

Kävikö ihmisiä "meillä" vai "minun luonani"? Ensin opetellaan sanomaan me eikä minä, meidän eikä minun. Nyt pitäisi kai opetella toisinpäin.

*******

Vammaisten palvelukoti on kaksi vuotta esittänyt, että veljelle pitäisi hakea vanhuspaikka ja he ovat hakeneetkin sitä, kun me omaiset emme hakeneet. Sitä ei ole myönnetty, kun tässäkin paikassa on yövalvonta. Nyt veljen kunto on heikentynyt ja vaikeutunut niin, että hän tarvitsisi hoivaavamman paikan kuin oma kaksio kolmannessa kerroksessa on. Eilen teimme ja veimme sisaren kanssa hakemuksen. Huolettaa kuitenkin se, että tehostetussa palveluasumisessakin on kovin vähän henkilökuntaa. Paikatkin ovat kiven alla. Tuntuu  pahalta, että veli ei tiedä tästäkään hakemuksesta. Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta hän ei kuuntele.

2 kommenttia:

  1. Oma kokemukseni on, että liittyminen 'kylänsä' yhteisöön tavalla tai toisella on tärkeää kaikissa elämänvaiheissa. Silloin kun ei jaksa/halua osallistua toimintoihin tai jakaa tilannettaan, voi liittyä hiljaisemmin, olla vain mukana. Siitä tulee yhteisöllistä voimaa.
    Veljelläsi on ajatteleva ja välittävä sisko. Ei siskon tarvitse riittää kaikeksi. Rakkautta on sekin, että näkee kauemmas kuin käsillä olevaan hetkeen ja toimii toisen parhaaksi vaikka toinen ei itse parastaan tajuaisi.

    Tavallaan olemme 'me' yhä, vaikka puoliso on poissa, eikö niin. Surussasi ja kaipauksessa toinen on läsnä kodissa yhä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on siunaantunut aika monta lähiyhteisöä. Joissakin olen aivan kotona, jossakin osaksi. Niin se nyt on.
      "Surussa ja kaipauksessa toinen on läsnä kodissa yhä" onkin hyvä perustelu sille, että sanoo "meillä" niinkuin ennenkin!

      Poista