Syksyn värit, hehkun sammuttua, ovat herkkiä ja hienovireisiä. Niissä voi nähdä rauhaa ja lepoa.
Nyt tuntuu, että tämä raitamatto on jo kutoutunut aika pitkäksi lähes kolmen vuoden aikana. Eihän pitempi enää mihinkään mahdu. Siltä tuntui, kun tulostin äsken väritulosteena kaikki tämän blogin kirjoitukset ja kuvat. Ajattelen kai, että lapset tai lapsenlapset voivat ne joskus eläkeikäisinä löytää, kun kiinnostuvat perhehistoriasta.
Olen kirjoitellut vain silloin, kun jokin aihe on noussut kuin itsestään tekstinä mieleen, ilman mitään pakkoa. Nytkin niitä nousee, mutta kovin monesta asiasta olen jo ehtinyt kirjoittaa. Kirjoituksia on 352. Tunnematto on ollut monivärinen. Voi olla, etten malta olla hetken päästä jatkamatta - niin on käynyt ennenkin- mutta jätetään matto nyt lepäämään, kierretään mattoa tukille ja annetaan loimille tilaa. Eläkevuosien alkuaika on ainakin minulla ollut jonkinlaista kuherrusaikaa elämän kanssa. Kaikki on tuntunut tuoreelta ja kirjaamisen arvoiselta. Voi olla, että tämä vaihe on nyt päättymässä. Voi kokea hienoja asioita, vaikka ei niistä mihinkään raportoi.
Elämä on aika rauhallisessa suvannossa täällä eläkelaakson pohjalla. Veljen elämäkin on entisessä uomassaan. Juuri kävimme kaupassa. Hänen tilanteensa muutokset voivat olla äkillisiä. Harrastukset antavat minulle nyt selvästi sisältöä päiviin. Lempeä jooga on aivan ihanaa. "Ota vastaan tämä harjoitus", sanoo ohjaaja loppulevon aikana. Ota vastaan! Luovan maalauksen ryhmässä on alkanut löytyä uutta ilmaisua ja ryhmä on mukava. Kirjoitusseuran kuukausikokoontumisiin on aina kirjoitusaihe. Jokainen saa lukea oman tekstinsä toisille ja saa heti palautetta. Muutamia erityistilaisuuksia ja kursseja on myös odottamassa. Kirppisvuoro kerran viikossa ja monen paikan kiinteistönhuolto tuovat oman ohjelmansa eläkepäiviin. Osallistumispäivien jälkeen on mukava palata taas vanhan torpan rauhaan, luonnon rytmin sisään ja pienen metsätilan hommiin. Kotiutuminen uusiin asumismuotoihin taisi kestää kuusi vuotta, mutta tällä hetkellä mieli on tasapainossa ja kodeilla on omat palvelustehtävänsä elämässämme.
Sellaista se nyt on tämä eläkeläiselämä yli seitsemän eläkeläisvuoden jälkeen. Taidan elää elämäni parasta aikaa! Minä aloitin blogikirjoittamisen seuratakseni kuinka tämän yhden eläkeläisen käy tuntemattoman tulevaisuuden vaiheissa. "Kolmas portti" sisältää 235 kirjoitusta eläkkeelle jäämisen alkuvuosista, tämä ikäihmisenä olon blogi 352 tekstiä . Kiitos seurasta teille, jotka olette tavalla tai toisella ilmaisseet mukanaolonne! Kiitos elämälle, että olen saanut nämä lahjavuodet.
Kun isompia elämänmuutoksia tulee, se voi olla uuden blogin paikka.
Mökkipäiväkirjan viimeisin syyskirjoitus sisältää aina äitini kysymyksen: Mitä tiettään ensi vuonna? Toivottavasti ensi keväänä tiedetään ainakin yksi uusi nimi! Raitamaton loppuun tuli yllättäen vaaleanpunaista!
Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
lauantai 18. lokakuuta 2014
torstai 2. lokakuuta 2014
Menneisyyden tulevaisuus
Ajatukset ovat liikkuneet elämän pituusakselilla. Toissailtainen nuoruuspäiväkirjan lukeminen avasi vuosikymmenten kanavia. Nyt tiedossani on menneen nuoruuden tulevaisuus tähän asti.
"Vanhuudessa kehittyy laajeneva tietoisuus: elämäkerralliset muistot tulvahtavat mieleen ja vanhus tutkistelee itseään ja elämäänsä. Vanhus voi näin kietoutua uudella tavalla elämäänsä. ---Vanhuus kehittyy ajallisesta jatkuvuuden tunteesta. Vanhuudessa on kaikki aika läsnä."( Pirkko Siltala)
Yhtä lailla kuin nuorena on tälläkin hetkellä edessä tuntematon tulevaisuus, joka sekin aikanaan on menneisyyttä. Siinä on sävyero nuoruuteen verrattuna. Katsotaan elämän aamuun tai iltaan. Nuorena elämän muutokset voivat olla hyviä, vanhana muutokset harvemmin ovat hyviä.
Tähän asti on tarvittu rohkeutta ja energiaa. Ehkä niitä tarvitaan edelleenkin, mutta myös kärsivällisyyttä, nöyryyttä, luottamusta ja sisäistä rauhaa tullaan kysymään. Tosin niitäkin olisi tarvittu tähänastisen matkan varrella. Samaa elämää tässä jatketaan tyynin mielin.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Kuusikymmenluvun minä
Minun tiistai- ja keskiviikkopäiväni on nyt ohjelmoitu harrastuksille: jooga, kuvataidekurssi, kirjallisuuspiiri, senioriklubi, kirpputorivuoro. Myös veljen kauppareissu ja ulkoilu mahtuvat ohjelmaan. Ainakin ne päivät olemme keskustakodissa. Sitten viikon työt on tehty ja loppuaika on vapaata! Poikkeuksia tosin on, esim. nyt pe-su on taas raamattukurssi.
Minulla oli mielessä kirjoitusaihe kuusikymmenluvun koululaisten kesätyömatkoista Ruotsin sairaaloihin ja vanhainkoteihin, sen ajan vierastyöläisinä. Minulla on tallessa kesän 1966 päiväkirja. Lähdin silloin kesken ylioppilasseurojeni Tukholmaan vanhainkotityöhön. Eilen etsin päiväkirjasta joitain faktatietoja, mutta luinkin vihkon kokonaan. Tukholman kesän lisäksi vihkoon mahtui opiskelujen aloitussyksy.Olin kirjoittanut ruotsiksi, englanniksi ja vähän saksaksikin. Faktoja oli vähän, omien tunteiden, ajatusten ja ihmissuhteiden pohdintaa sitäkin enemmän.
Tutustuin lähes viidenkymmenen vuoden takaiseen itseeni, elämänmurrokseen, itsearviointeihin, itsekeskeisyyteen, itsetunnon hakemiseen, lapsellisen tasoisiin seurustelukuvioihin, hengelliseen tuskailuun, naiseksi kasvamiseen, parisuhteen kaipuuseen. Se kesä oli ainut oikea nuoruusaikani, jolloin kukoistin yksinäisten vuosien jälkeen Tukholman suomalaisen seurakunnan kesätoiminnan piirissä. Syksy toi ahdistuksia ja isän sairastumisen, raskaan joulun. Päiväkirja päättyy juuri ennen kuin tapasin tämän edelleenkin nykyisen mieheni. Näen, kuinka valmistauduin tai jopa että minua johdatettiin hänen kohtaamiseensa. Pienetkin valinnat voivat vaikuttaa liittymiseen tai ohittamiseen.
Pääosin muistan asiat, mutta päiväkirjan lukeminen vei minut tämän ylioppilaskesän tunnelmiin. Kai minä pääosin olen sama kuin silloin. Syvimmät viatkaan tai persoonan piirteet eivät ole korjautuneet. On merkillistä eläytyä aikaan, jolloin kaikki myöhemmin tapahtunut on tuntematonta. Valintojen seurauksista tai elämän käänteistä ei ole tietoa. Tulevien ongelmien juuret olivat kyllä nyt jälkikäteen nähtävissä.
Suon sille nuorelle naiselle sen hyvän, mitä elämä on antanut.
Minulla oli mielessä kirjoitusaihe kuusikymmenluvun koululaisten kesätyömatkoista Ruotsin sairaaloihin ja vanhainkoteihin, sen ajan vierastyöläisinä. Minulla on tallessa kesän 1966 päiväkirja. Lähdin silloin kesken ylioppilasseurojeni Tukholmaan vanhainkotityöhön. Eilen etsin päiväkirjasta joitain faktatietoja, mutta luinkin vihkon kokonaan. Tukholman kesän lisäksi vihkoon mahtui opiskelujen aloitussyksy.Olin kirjoittanut ruotsiksi, englanniksi ja vähän saksaksikin. Faktoja oli vähän, omien tunteiden, ajatusten ja ihmissuhteiden pohdintaa sitäkin enemmän.
Tutustuin lähes viidenkymmenen vuoden takaiseen itseeni, elämänmurrokseen, itsearviointeihin, itsekeskeisyyteen, itsetunnon hakemiseen, lapsellisen tasoisiin seurustelukuvioihin, hengelliseen tuskailuun, naiseksi kasvamiseen, parisuhteen kaipuuseen. Se kesä oli ainut oikea nuoruusaikani, jolloin kukoistin yksinäisten vuosien jälkeen Tukholman suomalaisen seurakunnan kesätoiminnan piirissä. Syksy toi ahdistuksia ja isän sairastumisen, raskaan joulun. Päiväkirja päättyy juuri ennen kuin tapasin tämän edelleenkin nykyisen mieheni. Näen, kuinka valmistauduin tai jopa että minua johdatettiin hänen kohtaamiseensa. Pienetkin valinnat voivat vaikuttaa liittymiseen tai ohittamiseen.
Pääosin muistan asiat, mutta päiväkirjan lukeminen vei minut tämän ylioppilaskesän tunnelmiin. Kai minä pääosin olen sama kuin silloin. Syvimmät viatkaan tai persoonan piirteet eivät ole korjautuneet. On merkillistä eläytyä aikaan, jolloin kaikki myöhemmin tapahtunut on tuntematonta. Valintojen seurauksista tai elämän käänteistä ei ole tietoa. Tulevien ongelmien juuret olivat kyllä nyt jälkikäteen nähtävissä.
Suon sille nuorelle naiselle sen hyvän, mitä elämä on antanut.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Syksyn sylissä
Voi mikä syksyilma! Koivunoksat viuhuvat tummina taivasta vasten, sade kastelee maata ja kohisee kattoon, ilta pimenee. Päivällä tuuli kaatoi pyöräni kaupan edessä. Jää ja liukkaus tästä enää puuttuvat, että oltaisiin syvässä syksyssä. Jotenkin tämä on rauhoittava tila hehkuvan kesän jälkeen.
Olen pitänyt tänään hiljaista kotipäivää. En ole puhunut montakaan sanaa. Mies on käymässä Helsingissä.
Sain muutama viikko sitten pyynnön kirjoittaa muistelmia kahdenkymmenen vuoden takaisesta työvaiheesta, uuden toiminnan aloittamisesta Virossa. Olin sinä innolla mukana. Dokumentteja minulla ei ole tallessa, vain omat niukat kalenterimerkintäni matkoista ja muutamat työpaikkalehteen kirjoittamani lehtijutut löysin vintin kaapista. Jos olisi ollut historiantajua, olisin pitänyt päiväkirjaa. Mutta muistan kyllä tarinoita, tapahtumia, hienoja ihmisiä. Tänään viimeistelin muutaman sivun muistelukseni ja lähetin. Vastaukseksi sain kutsun ensi kesän juhliin. Oli oikeastaan mukava kaivautua tärkeiksi kokemiini aikoihin ja kahdenkymmenen vuoden takaiseen syksyyn, vaikka ensin tuntui, etten jaksa mennä viimeisten työvuosien keltaisen usvan läpi.
Kalentereita selatessani pisti silmään työmatkojen runsaus. Ei juuri ollut viikkoa, ettei olisi ollut ainakin yhtä yökuntiin reissaamista, kotimaassa tai ulkomaille. En todellakaan jaksaisi enää. Eivät ne mitään lomamatkoja olleet. On tullut muistelujen aika. On kuin perjantai-ilta työviikon jälkeen.
Olen pitänyt tänään hiljaista kotipäivää. En ole puhunut montakaan sanaa. Mies on käymässä Helsingissä.
Sain muutama viikko sitten pyynnön kirjoittaa muistelmia kahdenkymmenen vuoden takaisesta työvaiheesta, uuden toiminnan aloittamisesta Virossa. Olin sinä innolla mukana. Dokumentteja minulla ei ole tallessa, vain omat niukat kalenterimerkintäni matkoista ja muutamat työpaikkalehteen kirjoittamani lehtijutut löysin vintin kaapista. Jos olisi ollut historiantajua, olisin pitänyt päiväkirjaa. Mutta muistan kyllä tarinoita, tapahtumia, hienoja ihmisiä. Tänään viimeistelin muutaman sivun muistelukseni ja lähetin. Vastaukseksi sain kutsun ensi kesän juhliin. Oli oikeastaan mukava kaivautua tärkeiksi kokemiini aikoihin ja kahdenkymmenen vuoden takaiseen syksyyn, vaikka ensin tuntui, etten jaksa mennä viimeisten työvuosien keltaisen usvan läpi.
Kalentereita selatessani pisti silmään työmatkojen runsaus. Ei juuri ollut viikkoa, ettei olisi ollut ainakin yhtä yökuntiin reissaamista, kotimaassa tai ulkomaille. En todellakaan jaksaisi enää. Eivät ne mitään lomamatkoja olleet. On tullut muistelujen aika. On kuin perjantai-ilta työviikon jälkeen.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Värikylpyä
Maalaus toisensa perään kulki ohitsemme, kun eilen ajelimme Jyväskylästä lakeuksia kohti. Ruskan värit, kullanruskea, okran sävyt, keltaiset, kuusenvihreä, punaruskeat, kuin pensselillä vedetyt kellertävät pellot ja kanervikkomaiden punerrus! Kaikki tämä hohti iloisessa syysauringossa. Samalla kuuntelimme radiosta Lapuan Virkiän ja Jyväskylän Kirittärien pesäpallo-ottelua, jossa kamppailtiin kultamitalista. En ole peli-ihmisiä, koska myötätuntoni menee aina häviäjän puolelle. Niin nytkin, kun Kirittärien peli ei kulkenut lainkaan, vaikka ovat hopeatasoa.
Kiinnostukseni ja iloni perusaihe oli se, että tiesin veljeni olevan riemuitsevassa katsomossa, että hän kärsimyskesän jälkeen on saanut elää kentällä pesäpallon voittoisat loppupelit. Entinen valmentaja saa samalla vahvistusta elämänkaarensa vahvoille muistoille, joita pyörätuoli ei estä kokemasta. Kiitollisuuden sunnuntaina voi kiittää kypsistä väreistä elämän matossa.
Kiinnostukseni ja iloni perusaihe oli se, että tiesin veljeni olevan riemuitsevassa katsomossa, että hän kärsimyskesän jälkeen on saanut elää kentällä pesäpallon voittoisat loppupelit. Entinen valmentaja saa samalla vahvistusta elämänkaarensa vahvoille muistoille, joita pyörätuoli ei estä kokemasta. Kiitollisuuden sunnuntaina voi kiittää kypsistä väreistä elämän matossa.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Näkökulmia
Kaunis kukka kasvaa valkoisesta lattiasta! Lapsena, varsinkin sairaana, oli yksi huvi riiputtaa päätä sängynlaidan yli ja katsella maailmaa toisinpäin, nähdä katto lattiaksi ja lattia katoksi. Valkoiselle lattialle voi kuvitella liikkumaan kaikenlaista väkeä.
Jos silloin olisi ollut vaikka Minecraft-nettipeli, jossa rakennellaan omia maailmoja annetuista elementeistä, olisin varmaan innostunut siihen. Viisikymmenluvun lapsella piti olla parempi mielikuvitus.
Kaksitoistavuotias kysyi yksitoistavuotiaalta: -Oletko katsonut viime aikoina Pikku kakkosta? Toinen ei oikein osannut vastata, mutta ensimmäinen jatkoi: -Se on mennyt aivan pilalle, ei ole enää sitä eikä sitä. Toista oli meidän lapsuudessamme!
Joskus voi olla hyvä kääntää asiat toisinpäin ja katsoa niitä eri vinkkelistä.
Jos silloin olisi ollut vaikka Minecraft-nettipeli, jossa rakennellaan omia maailmoja annetuista elementeistä, olisin varmaan innostunut siihen. Viisikymmenluvun lapsella piti olla parempi mielikuvitus.
Kaksitoistavuotias kysyi yksitoistavuotiaalta: -Oletko katsonut viime aikoina Pikku kakkosta? Toinen ei oikein osannut vastata, mutta ensimmäinen jatkoi: -Se on mennyt aivan pilalle, ei ole enää sitä eikä sitä. Toista oli meidän lapsuudessamme!
Joskus voi olla hyvä kääntää asiat toisinpäin ja katsoa niitä eri vinkkelistä.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Laajennettu oleminen
Näin kuvan koululaisten metsäretkipäivästä. Kuusi poikaa istui tauon aikana kivillä. Kaikki tuijottivat kouraansa. Kukaan ei katsonut lintuja tai tutkinut sammalia. En tiedä, lähettivätkö he retkiltään kuvia, mistä jatkossa puhun. Arvelen, että pelasivat jotain ja olivat ainakin osittain muissa maailmoissa.
Netti on täynnä ruoka-annoksista lähetettyjä kuvia. Hieno ravintola on jo kieltänyt annostensa kuvaamisen.
Ruoka ei ole mitään, ellei siitä ensin jaa kuvaa kavereille. Kukka ei ole mitään, ellei siitä laita kuvaa johonkin. Maisema ei ole mitään, ellei siitä ota kuvaa ja liitä muiden nähtäväksi.
Tunnen itsessäni tämän piirteen. Kun jotain tuntee, pitää siitä kirjoittaa tai laittaa kuva blogiin. Bloggaamiseni on kovasti tihentynyt eläkkeellejäämisblogin alkuvuosista, vaikka en erityisemmin panosta siihen. Onhan se yksi harrastus, mutta alkaa tuntua, että siinä on jotain outoa.
Nuorempana oli vaikea iloita vaikka auringonlaskun kauneudesta, elleivät lapset tai mies olleet sitä kanssani näkemässä. Opettelin ajattelemaan, että minäkin voin aivan itse ja yksinkin nauttia jostain kauniista. Nyt olen uudella tavalla luistanut siitä. Välineiden olemassaolo muokkaa olemisen tapaa.Ei kai jakaminen ole pahasta, jaettu ilo tai suru..jne, mutta enkö ole olemassa, jos en kirjaa kaikenlaista perin tavanomaista, mitä elämääni kuuluu? Tuoko tapahtumien dokumentointi ja jakaminen jotain lisäarvoa elämään? Pitääkö olemisen olla tällä tavoin laajennettua ollakseen jotain?
Netti on täynnä ruoka-annoksista lähetettyjä kuvia. Hieno ravintola on jo kieltänyt annostensa kuvaamisen.
Ruoka ei ole mitään, ellei siitä ensin jaa kuvaa kavereille. Kukka ei ole mitään, ellei siitä laita kuvaa johonkin. Maisema ei ole mitään, ellei siitä ota kuvaa ja liitä muiden nähtäväksi.
Tunnen itsessäni tämän piirteen. Kun jotain tuntee, pitää siitä kirjoittaa tai laittaa kuva blogiin. Bloggaamiseni on kovasti tihentynyt eläkkeellejäämisblogin alkuvuosista, vaikka en erityisemmin panosta siihen. Onhan se yksi harrastus, mutta alkaa tuntua, että siinä on jotain outoa.
Nuorempana oli vaikea iloita vaikka auringonlaskun kauneudesta, elleivät lapset tai mies olleet sitä kanssani näkemässä. Opettelin ajattelemaan, että minäkin voin aivan itse ja yksinkin nauttia jostain kauniista. Nyt olen uudella tavalla luistanut siitä. Välineiden olemassaolo muokkaa olemisen tapaa.Ei kai jakaminen ole pahasta, jaettu ilo tai suru..jne, mutta enkö ole olemassa, jos en kirjaa kaikenlaista perin tavanomaista, mitä elämääni kuuluu? Tuoko tapahtumien dokumentointi ja jakaminen jotain lisäarvoa elämään? Pitääkö olemisen olla tällä tavoin laajennettua ollakseen jotain?
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Voimaantumista ja värienergiaa
Veljen kuulumisia
Iloitsen veljeni hyvästä vaiheesta. Hän on päässyt avustajan kanssa katsomaan tärkeitä pesäpallopelejä jopa Vimpelin hienolle saarikentälle asti. Siitä hän haaveili maatessaan leikkauksen jälkeen sairaalan helteissä kuusi viikkoa. Hän on käynyt myös kotikylässä. Iloitsen myös siitä, että hän ei ole viime viikkoina soittanut jatkuvasti meille sisarilleen, vaan kutsuu tuttaviaan käymään. Emme me ennenkään kovin usein tavanneet. Minulle tämä "loma"on ollut tarpeellista etäisyyden saamista. Veljen sairastelujen myötä upposin liiaksi hänen elämäänsä ja ongelmiinsa, ajattelin niitä yötä päivää ja puhuin niistä jatkuvasti väsyttäen kuulijat ja itseni. Minusta tuntui, etten voinut kulkea palvelutalon ohi menemättä käymään. Yllätyskäynneistä ei aina hyvää mieltä seurannut. Viime viikkoina olen mennyt vain silloin, kun hän on soittanut noin kerran viikossa. Käymme kaupassa, pankissa, apteekissa. Taustalla hoidan kyllä hänen laskujaan ja hankin hänen asuntonsa oviin liuskat helpottamaan liikkumista raskaan pyörätuolin kanssa. Tiedän, että tilanne voi äkisti muuttua. Kunpa hänen talvensa olisi helpompi kuin viime talvi tulehduskierteineen ja verenmyrkytyksineen.
Värienergiaa
Syksy on oranssin aikaa, keltaisesta punaiseen. Se tuntuu energian lataamiselta. Kukaan ei tiedä, mihin pitkän syksyn ja talven aikana voimia tarvitaan.
LMutta entä tämä musta marja? Marja-aronia, supermarja, joka reunustaa rivitalokotimme pihoja. Juuri kukaan ei sitä kerää, kun maku vaatii säätämistä. Paras käyttötapamme tällä hetkellä on smoothie, jossa on tuoreen aronian lisäksi puolukkaa, omenaa ja jogurttia ja vähän makeutusta.Säilön sitä tuoresoseena pakastimeen.
Iloitsen veljeni hyvästä vaiheesta. Hän on päässyt avustajan kanssa katsomaan tärkeitä pesäpallopelejä jopa Vimpelin hienolle saarikentälle asti. Siitä hän haaveili maatessaan leikkauksen jälkeen sairaalan helteissä kuusi viikkoa. Hän on käynyt myös kotikylässä. Iloitsen myös siitä, että hän ei ole viime viikkoina soittanut jatkuvasti meille sisarilleen, vaan kutsuu tuttaviaan käymään. Emme me ennenkään kovin usein tavanneet. Minulle tämä "loma"on ollut tarpeellista etäisyyden saamista. Veljen sairastelujen myötä upposin liiaksi hänen elämäänsä ja ongelmiinsa, ajattelin niitä yötä päivää ja puhuin niistä jatkuvasti väsyttäen kuulijat ja itseni. Minusta tuntui, etten voinut kulkea palvelutalon ohi menemättä käymään. Yllätyskäynneistä ei aina hyvää mieltä seurannut. Viime viikkoina olen mennyt vain silloin, kun hän on soittanut noin kerran viikossa. Käymme kaupassa, pankissa, apteekissa. Taustalla hoidan kyllä hänen laskujaan ja hankin hänen asuntonsa oviin liuskat helpottamaan liikkumista raskaan pyörätuolin kanssa. Tiedän, että tilanne voi äkisti muuttua. Kunpa hänen talvensa olisi helpompi kuin viime talvi tulehduskierteineen ja verenmyrkytyksineen.
Värienergiaa
Syksy on oranssin aikaa, keltaisesta punaiseen. Se tuntuu energian lataamiselta. Kukaan ei tiedä, mihin pitkän syksyn ja talven aikana voimia tarvitaan.
LMutta entä tämä musta marja? Marja-aronia, supermarja, joka reunustaa rivitalokotimme pihoja. Juuri kukaan ei sitä kerää, kun maku vaatii säätämistä. Paras käyttötapamme tällä hetkellä on smoothie, jossa on tuoreen aronian lisäksi puolukkaa, omenaa ja jogurttia ja vähän makeutusta.Säilön sitä tuoresoseena pakastimeen.
perjantai 5. syyskuuta 2014
Kesäretket
Tämmöiseksi tämä on mennyt, että jokakesäiset odotetut kesäretkeni suuntautuvat hautausmaille. Oikeita ikäihmisen retkiä sellaiset. Tiistaina pyöräilin äidin sukulaisten haudoille yhdeksän kilometrin päähän. Oli niin kova vastatuuli, että teki mieli kääntyä takaisin, mutta jalat hapoilla pinnistelin perille kolmivaihteisellani. Pesin hautakivet harjalla ja mäntysuovalla, kun mäntyjen siitepöly tarttuu niihin lujasti. Paluumatkalla ei tarvinnut spurtteja tehdä, kun jalat eivät jaksaneet.
Torstaina oli kaunis, tyyni aamu, kun lähdin toiseen suuntaan, lapsuuden kotikylään ja isäni suvun haudoille. Matkaa on noin viisitoista kilometriä. Mies sanoi: -Mitä sinä vanha ihminen nyt sinne asti lähdet ajamaan. -Mistään ei pidä luopua vain siksi, että on ikää, vastasin. Menomatka olikin hauskaa. Pyöräillessä haistaa tuoksut ja hajut, ehtii katsella metsänhakkuut ja viljankorjuut, talojen pihat ja kukkalaitteet.
Kyläkirkko ja hautausmaa on rakennettu suurten nälkävuosien 1867-1868 aikana isäni isoisän pellon päähän (sanamuoto asiakirjoissa). Alvar Aallon piirtämä tapuli on pystyssä, mutta vanha kirkko paloi ja uusi rakennettiin 1983.
Tällä hautausmaalla meillä on kolme hoidettavaa hautaa. Suorastaan viihdyn puitten katveessa kotijärven maisemassa. Siellä on paljon tuttuja, kylässä ei montaa olekaan. Katselin läpi koulutoverieni vanhempien haudat. On kuin olisi käynyt kylässä, kun muistaa kaikkien kodit ja pihat kuusikymmentä vuotta sitten. Luokkatoverini nimeltä Sisko, joka eli kymmenvuotiaaksi, löytyi sieltä myös. Järkytyin hänen hautajaisissaan kalman hajusta enkä mennyt pitkään aikaan muihin hautajaisiin.
Varsinainen projektini oli ottaa kuvia kaikista hoidettavista haudoista. Nyt ne on tallennettu tulosteena jälkipolville tarkoitettuun laatikkoon.
Olin ajatellut kiertää kotijärveä ympäröivän kylän ja soittaa yhdelle matkan varrella asuvalle ja käyntikutsuja esittäneelle koulukaverille, että olisiko huippupyöräilijä kotosalla. Äkisti kohahti kuitenkin tuuli ja tajusin, että paluumatka on aikamoista vastatuulta. Lähdin polkemaan takaisin. Kaupan luona jo jalkoja turrutti. Lahjoitin itselleni oikein makeat munkkikahvit kaupan kahvinurkassa. Tapasin pihassa ainoan vielä elossa olevan lapsuusnaapurin emännän, joka on näitä ihania ikinuoria teräsnaisia. Hän kertoi lukevansa juuri eläkekirjaani!
Ennen ei ole tarvinnut pitää paluumatkalla lepotaukoa. Nyt piti pysähtyä katselemaan olisiko puolukkaa ja kuinka pieni joki virtaa sillan alitse. Teinpä kuitenkin pyöräretkeni tänäkin kesänä! Viime vuonna heinäkuussa kirjoitin tästä retkestä nimellä Kesäiloa. Uimapuku kyllä unohtui tällä kertaa matkasta ja ehkä oli hyvä niin.
Torstaina oli kaunis, tyyni aamu, kun lähdin toiseen suuntaan, lapsuuden kotikylään ja isäni suvun haudoille. Matkaa on noin viisitoista kilometriä. Mies sanoi: -Mitä sinä vanha ihminen nyt sinne asti lähdet ajamaan. -Mistään ei pidä luopua vain siksi, että on ikää, vastasin. Menomatka olikin hauskaa. Pyöräillessä haistaa tuoksut ja hajut, ehtii katsella metsänhakkuut ja viljankorjuut, talojen pihat ja kukkalaitteet.
Kyläkirkko ja hautausmaa on rakennettu suurten nälkävuosien 1867-1868 aikana isäni isoisän pellon päähän (sanamuoto asiakirjoissa). Alvar Aallon piirtämä tapuli on pystyssä, mutta vanha kirkko paloi ja uusi rakennettiin 1983.
Tällä hautausmaalla meillä on kolme hoidettavaa hautaa. Suorastaan viihdyn puitten katveessa kotijärven maisemassa. Siellä on paljon tuttuja, kylässä ei montaa olekaan. Katselin läpi koulutoverieni vanhempien haudat. On kuin olisi käynyt kylässä, kun muistaa kaikkien kodit ja pihat kuusikymmentä vuotta sitten. Luokkatoverini nimeltä Sisko, joka eli kymmenvuotiaaksi, löytyi sieltä myös. Järkytyin hänen hautajaisissaan kalman hajusta enkä mennyt pitkään aikaan muihin hautajaisiin.
Varsinainen projektini oli ottaa kuvia kaikista hoidettavista haudoista. Nyt ne on tallennettu tulosteena jälkipolville tarkoitettuun laatikkoon.
Olin ajatellut kiertää kotijärveä ympäröivän kylän ja soittaa yhdelle matkan varrella asuvalle ja käyntikutsuja esittäneelle koulukaverille, että olisiko huippupyöräilijä kotosalla. Äkisti kohahti kuitenkin tuuli ja tajusin, että paluumatka on aikamoista vastatuulta. Lähdin polkemaan takaisin. Kaupan luona jo jalkoja turrutti. Lahjoitin itselleni oikein makeat munkkikahvit kaupan kahvinurkassa. Tapasin pihassa ainoan vielä elossa olevan lapsuusnaapurin emännän, joka on näitä ihania ikinuoria teräsnaisia. Hän kertoi lukevansa juuri eläkekirjaani!
Ennen ei ole tarvinnut pitää paluumatkalla lepotaukoa. Nyt piti pysähtyä katselemaan olisiko puolukkaa ja kuinka pieni joki virtaa sillan alitse. Teinpä kuitenkin pyöräretkeni tänäkin kesänä! Viime vuonna heinäkuussa kirjoitin tästä retkestä nimellä Kesäiloa. Uimapuku kyllä unohtui tällä kertaa matkasta ja ehkä oli hyvä niin.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Rauniotarhan syksyä
En saa tällä digikameralla niin hyviä kuvia kuin blogiin pitäisi olla, mutta en minä taitaisi enää oppia järjestelmäkameran käyttöä. Saavat kelvata.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Kiitollisuutta
Lähdettiin mökille pilkkomaan tuulen kaatama iso mänty. Mies sahasi moottorisahalla, minä kannoin pölkyt kaksitellen vajaan sadan metrin päähän parkkipaikalle, mies halkoi kirveellä ja minä pinosin ohjeiden mukaan. Meni monta tuntia, mutta oli aika hauskaa, oli "yhteinen harrastus" ja sauna maittoi. Klapit siirretään aikanaan saareen.
Olen kiitollinen siitä, että pystyn nyt hyvin kävelemään hankalassakin maastossa. Viime syksynä vielä kumpikin jalkateräni oli todella kipeä, "puukoniskut" herättivät yölläkin, oikea sääri oli lukossa ja särkevä ja polvi lähes taipumaton. Kymmenen vuotta sitten leikattu isonvarpaan nivelrikkonivel oli myös aktivoitunut. Pelkkä glukosamiini ei auttanut eivätkä kipugeelit. Vanhuus on tullut, ajattelin.
Ehkä pari hierontakertaa olivat avuksi, mutta en mennyt enempää, kun sattui niin kamalasti. Apteekin suosittelemat Arthro Plus Balans-tabletit ja Arthro Creme nivelvoide alkoivat selvästi tehota. Oma säännöllinen venyttely fysioterapeutin ohjeiden mukaan ja infrapunasauna auttoivat myös. Infrapunahoito lievittää selvästi kipuja. Kerron siksi, että joku muukin voisi saada vinkkiä nivelrikko- ja muihin kipuihin. En lenkkeile nytkään enkä varsinkaan asfaltilla, mutta hyötyliikunta sujuu hyvin. Oikea polvi ei kyllä mene täyteen kyykkyyn.
Olen huomannut, että joidenkin mielestä tällaisesta tekemisestä kertominen on kerskailua, mutta minusta se on kiitollisuutta. Nyt tietää, että mikään ei ole itsestään selvää. Eihän työmäärä nyt tietysti nuorempien mielestä olisi edes mainitsemisen arvoinen, mutta meillä ikäihmisillä on jo omat mittarit!
Monena edellisenä vuonna saarimökkimme on ventsialaisten aikaan ollut nuoremman polven hallussa. Hämmästyin nyt ilotulitusten pauketta joka suunnalta, kun en ollut sitä aiemmin kuullut. Olimme kuin tykistökeskityksessä. Joutsenet tulivat esiin vasta seuraavana päivänä. Meille riittivät roihut rantakivillä. En silti paheksu ilotulituksia. Saa näillä hiljaisilla järvillä joskus olla ääntä ja väriä. Ja olihan meillä aurinkoinen kesä!
Olen kiitollinen siitä, että pystyn nyt hyvin kävelemään hankalassakin maastossa. Viime syksynä vielä kumpikin jalkateräni oli todella kipeä, "puukoniskut" herättivät yölläkin, oikea sääri oli lukossa ja särkevä ja polvi lähes taipumaton. Kymmenen vuotta sitten leikattu isonvarpaan nivelrikkonivel oli myös aktivoitunut. Pelkkä glukosamiini ei auttanut eivätkä kipugeelit. Vanhuus on tullut, ajattelin.
Ehkä pari hierontakertaa olivat avuksi, mutta en mennyt enempää, kun sattui niin kamalasti. Apteekin suosittelemat Arthro Plus Balans-tabletit ja Arthro Creme nivelvoide alkoivat selvästi tehota. Oma säännöllinen venyttely fysioterapeutin ohjeiden mukaan ja infrapunasauna auttoivat myös. Infrapunahoito lievittää selvästi kipuja. Kerron siksi, että joku muukin voisi saada vinkkiä nivelrikko- ja muihin kipuihin. En lenkkeile nytkään enkä varsinkaan asfaltilla, mutta hyötyliikunta sujuu hyvin. Oikea polvi ei kyllä mene täyteen kyykkyyn.
Olen huomannut, että joidenkin mielestä tällaisesta tekemisestä kertominen on kerskailua, mutta minusta se on kiitollisuutta. Nyt tietää, että mikään ei ole itsestään selvää. Eihän työmäärä nyt tietysti nuorempien mielestä olisi edes mainitsemisen arvoinen, mutta meillä ikäihmisillä on jo omat mittarit!
Monena edellisenä vuonna saarimökkimme on ventsialaisten aikaan ollut nuoremman polven hallussa. Hämmästyin nyt ilotulitusten pauketta joka suunnalta, kun en ollut sitä aiemmin kuullut. Olimme kuin tykistökeskityksessä. Joutsenet tulivat esiin vasta seuraavana päivänä. Meille riittivät roihut rantakivillä. En silti paheksu ilotulituksia. Saa näillä hiljaisilla järvillä joskus olla ääntä ja väriä. Ja olihan meillä aurinkoinen kesä!
maanantai 25. elokuuta 2014
Sienitarina: mihin sienestys voi johtaa
Ensiksi pari sanaa Helsingissä käynnistä. En muistanut, miten tiheä on rautatieaseman perjantairuuhka kello viisi. Se on yleisin maalaisen Helsinkikokemus. On siellä onneksi aivan toisenlaistakin. Pojan nykyisen kodin lähellä on uimarantoja ja jopa luonnonsuojelumetsä pitkospuineen. Ja meri, joka ajellessamme välkkyi tyynenä ja näytti kirkkojen silhuetit mereltä päin. Muistelimme, että poikaa kuljeteltiin vauvana vaunuissa samoilla Laajasalon rannoilla. Hän on palannut kotiseudulleen.
Kotiin palattua teki heti mieli taas mennä mustikkakallioille. Minua metsänhaltijoiden suosikkia tuli vastaan uusi marjapaikka. Ylikypsiä jo, mutta soseena ja kanelilla maustettuna oikein hyvää. Sieniä oli nyt niin paljon, että sinistä hakeva silmänikin ne huomasi.
Marjastus on oikeastaan mietiskelyä, mindfulnes- harjoitusta, jossa ihminen on verkkaisesti läsnä tekemisessään ja ympäristössään. Nyt kuitenkin sienet veivät ajatukseni liki neljänkymmenen vuoden taakse Laukaan aikoihin.
Me emme kumpikaan olleet tottuneet sieniin. Ei sitä lehmänruokaa meillä Pohjanmaalla kerätty. Teki mieli oppia tuntemaan ja käyttämään niitä. Oppaaksi ilmoittautui perhetuttu, joka eronsa jälkeen mielellään tuli pienen tyttärensä kanssa meille viikonlopuiksi, kun hänellä oli hoitovuoro. Hän toi tullessaan aina pari pulloa valkoviiniä, koska ei osannut ajatella viikonloppua ilman niitä. Olimme vähän tukiperheenä, koska lapsella oli varmaan mukavampi olla meillä kuin olla kahdestaan ryypiskelevän isänsä kanssa.
Viinipulloista ja sienistä oli huomattavia seurauksia.
Lapset, varsinkin poika huolestuivat ja ahdistuivat pulloista. He eivät olleet koskaan nähneet meidän ottavan alkoholia. Tuleeko teistä nyt juoppoja, niinkuin ne linja-autoaseman tyypit? Selitimme, että ei tule, otamme vain vähän. Eräs sukulainen oli nähnyt tyhjiä pulloja nurkkakaapin lattialla ja kertonut isoisälle. Tämä hurskas, raitis mies huolestui myös ja rukoili puolestamme, mutta ei sanonut meille koskaan mitään. Kuulimme asiasta kolmannelta henkilöltä.
Lapset eivät sietäneet sienikastiketta. Koetin ujuttaa sieniä lihapulliin tai lihapataan, mikä herätti lapsissa ainaisen epäluulon: Onko tähän piilotettu sieniä?
Olimme vieraisilla ystäväperheessä. Alkuruokana oli kermaista, hyvää sienikeittoa. Poika tuli heti sairaaksi, kun kuuli asiasta. Hän meni sohvalle sairastamaan, ainakin sienikeiton ajaksi. Itse olen unohtanut tyttären kohdan. Hän muistaa, että olin tehnyt jalon teon. Isäntäväen huomaamatta olin vaihtanut lautasia ja syönyt tyhjäksi hänenkin lautasensa.
Näistä syistä meidän sieniretkemme loppuivat eikä meistä tullut alkoholistejakaan. Lasten luottamus palasi. Minä en enää tunne muita sieniä kuin kantarellit. Ehkä nämä näkemäni olivat enimmäkseen haperoita ja tatteja.
Mutta poika syö nykyään mukisematta sieniruokia, kun avovaimo laittaa!
Kotiin palattua teki heti mieli taas mennä mustikkakallioille. Minua metsänhaltijoiden suosikkia tuli vastaan uusi marjapaikka. Ylikypsiä jo, mutta soseena ja kanelilla maustettuna oikein hyvää. Sieniä oli nyt niin paljon, että sinistä hakeva silmänikin ne huomasi.
Marjastus on oikeastaan mietiskelyä, mindfulnes- harjoitusta, jossa ihminen on verkkaisesti läsnä tekemisessään ja ympäristössään. Nyt kuitenkin sienet veivät ajatukseni liki neljänkymmenen vuoden taakse Laukaan aikoihin.
Me emme kumpikaan olleet tottuneet sieniin. Ei sitä lehmänruokaa meillä Pohjanmaalla kerätty. Teki mieli oppia tuntemaan ja käyttämään niitä. Oppaaksi ilmoittautui perhetuttu, joka eronsa jälkeen mielellään tuli pienen tyttärensä kanssa meille viikonlopuiksi, kun hänellä oli hoitovuoro. Hän toi tullessaan aina pari pulloa valkoviiniä, koska ei osannut ajatella viikonloppua ilman niitä. Olimme vähän tukiperheenä, koska lapsella oli varmaan mukavampi olla meillä kuin olla kahdestaan ryypiskelevän isänsä kanssa.
Viinipulloista ja sienistä oli huomattavia seurauksia.
Lapset, varsinkin poika huolestuivat ja ahdistuivat pulloista. He eivät olleet koskaan nähneet meidän ottavan alkoholia. Tuleeko teistä nyt juoppoja, niinkuin ne linja-autoaseman tyypit? Selitimme, että ei tule, otamme vain vähän. Eräs sukulainen oli nähnyt tyhjiä pulloja nurkkakaapin lattialla ja kertonut isoisälle. Tämä hurskas, raitis mies huolestui myös ja rukoili puolestamme, mutta ei sanonut meille koskaan mitään. Kuulimme asiasta kolmannelta henkilöltä.
Lapset eivät sietäneet sienikastiketta. Koetin ujuttaa sieniä lihapulliin tai lihapataan, mikä herätti lapsissa ainaisen epäluulon: Onko tähän piilotettu sieniä?
Olimme vieraisilla ystäväperheessä. Alkuruokana oli kermaista, hyvää sienikeittoa. Poika tuli heti sairaaksi, kun kuuli asiasta. Hän meni sohvalle sairastamaan, ainakin sienikeiton ajaksi. Itse olen unohtanut tyttären kohdan. Hän muistaa, että olin tehnyt jalon teon. Isäntäväen huomaamatta olin vaihtanut lautasia ja syönyt tyhjäksi hänenkin lautasensa.
Näistä syistä meidän sieniretkemme loppuivat eikä meistä tullut alkoholistejakaan. Lasten luottamus palasi. Minä en enää tunne muita sieniä kuin kantarellit. Ehkä nämä näkemäni olivat enimmäkseen haperoita ja tatteja.
Mutta poika syö nykyään mukisematta sieniruokia, kun avovaimo laittaa!
torstai 21. elokuuta 2014
Nuoren polven elämässä
Kolmen päivän lapsipesti on takana. On ollut hienoa paneutua koululaisten maailmaan jännitteineen, iloineen, harmeineen. On pohdittu riskejä, esim. mitä mahtoivat olla ne mustat karkit tai pillerit, joita jotkut vieraat pojat kiersivät tarjoilemassa ison koulun käytävällä ja aivan ilmaiseksi.
Jokaisen pitää kehittää oma selviytymisstrategiansa niihin haasteisiin, joita ympäristö ja oma persoona rakentavat. Lapsellakin voi jo olla syvällistä elämänfilosofian pohdiskelua. Neuvoja on saanut mummokin. Onneksi olen kuulemme kehittynyt yhdessä asiassa: en ole nyt tuputtanut ruokaa.
Katselen Kanavuoren profiilia ja linkkimaston vilkutusta pimentyvässä illassa, tummien pilvien ja tuulessa vinoutuneiden puiden reunustamana. Tämä on yksi kotiseutu. Huomenna juna vie Helsinkiin, pojan perheen luo, 22 vuoden kotiseudulle, joka monasti vielä on antanut tuttuuden välähdyksiä, vaikka harvoin käynkin. Torpan rauha kirkastuu näissä vaihteluissa.
Minulla on nyt kovasti ollut tarvetta olla tarpeellinen ja elää muutakin kuin vanhuselämää. On mukavaa, kun on voinut olla avuksi. Ei elämäänsä silti voi rakentaa toisten varaan. Siitä voi tulla tuppautumista. Hanki oma elämä- nimisen blogikirjoituksen kirjoitinkin jo edelliseen blogiin. Nyt ilmoittauduin neljälle kansalaisopiston kurssille.
Tulevaisuus askarruttaa. Millainen lienee maailma vaikka silloin, kun lapset ja aikanaan lastenlapset ovat minun ikäisiäni? Uutisia kuunnellessa askarruttavat monenlaiset isot kysymykset, kuten maailmanrauha ja maapallon tila. Mitä, jos metaani purkautuu laajasti jäämassojen alta ilmakehään ja tekee maapallon elinkelvottomaksi?
Jokaisen pitää kehittää oma selviytymisstrategiansa niihin haasteisiin, joita ympäristö ja oma persoona rakentavat. Lapsellakin voi jo olla syvällistä elämänfilosofian pohdiskelua. Neuvoja on saanut mummokin. Onneksi olen kuulemme kehittynyt yhdessä asiassa: en ole nyt tuputtanut ruokaa.
Katselen Kanavuoren profiilia ja linkkimaston vilkutusta pimentyvässä illassa, tummien pilvien ja tuulessa vinoutuneiden puiden reunustamana. Tämä on yksi kotiseutu. Huomenna juna vie Helsinkiin, pojan perheen luo, 22 vuoden kotiseudulle, joka monasti vielä on antanut tuttuuden välähdyksiä, vaikka harvoin käynkin. Torpan rauha kirkastuu näissä vaihteluissa.
Minulla on nyt kovasti ollut tarvetta olla tarpeellinen ja elää muutakin kuin vanhuselämää. On mukavaa, kun on voinut olla avuksi. Ei elämäänsä silti voi rakentaa toisten varaan. Siitä voi tulla tuppautumista. Hanki oma elämä- nimisen blogikirjoituksen kirjoitinkin jo edelliseen blogiin. Nyt ilmoittauduin neljälle kansalaisopiston kurssille.
Tulevaisuus askarruttaa. Millainen lienee maailma vaikka silloin, kun lapset ja aikanaan lastenlapset ovat minun ikäisiäni? Uutisia kuunnellessa askarruttavat monenlaiset isot kysymykset, kuten maailmanrauha ja maapallon tila. Mitä, jos metaani purkautuu laajasti jäämassojen alta ilmakehään ja tekee maapallon elinkelvottomaksi?
maanantai 18. elokuuta 2014
Matalaa lepoa
Viileämpi sää tuntui sisälläkin. Tein puuhellaan tulen pitkästä aikaa. Tuttu lämpö levisi tupaan. Nukahdin kahdeksi tunniksi! Olen taas nukkunut hatarasti. Viime yönä uni karkasi pitkäksi aikaa. Nyt nukkuu vuorostaan kamarin sängyllä mies, joka on myös nukkunut huonosti viikon. Tilanne on sama kuin heinäkuun puolivälissä, kun sään muutos toi unet takaisin. Hellekesä oli hienoa, mutta elimistömme tuntuu kaipaavan matalapainetta ja viileyttä, tuulen kohahtelua, sateen ropinaa kattoon, laskevaa kuuta. Taidamme olla yhä enemmän osa luontoa.
Marjayllätys voi tosiaankin olla harvinaisen jälkikukinnan satoa. Löysin ilmiöstä uutisia ja blogimainintoja.
Viinimarjat ja vadelmat on poimittu, sipulit nostettu kuivumaan, viimeisistä raparperinvarsista ja kurpitsasta tehty hilloa. Luomuporkkanoita vien huomenna lastenlapsille. Hellekesä oli juhlaa, mutta tämä alkusyksyn arki on kotoista ja tuttua.
Marjayllätys voi tosiaankin olla harvinaisen jälkikukinnan satoa. Löysin ilmiöstä uutisia ja blogimainintoja.
Viinimarjat ja vadelmat on poimittu, sipulit nostettu kuivumaan, viimeisistä raparperinvarsista ja kurpitsasta tehty hilloa. Luomuporkkanoita vien huomenna lastenlapsille. Hellekesä oli juhlaa, mutta tämä alkusyksyn arki on kotoista ja tuttua.
lauantai 16. elokuuta 2014
Marjayllätys
Kaunis, raikas syksynsävyinen lauantaiaamu houkutteli lähtemään marjanoukkuri kädessä katselemaan, löytyisikö lähikallioilta edes hiukan mustikkaa. Olen käynyt siellä heinäkuussa, mutta tänä vuonna ei näyttänyt olevan juuri mitään. Kalliot ovat kauniit jäkäläkalliot, joiden lomassa on mustikanvarpuisia notkelmia. Siellä on mukava kuljeskella marjattakin. Yllätyin suuresti, kun mustikkaa alkoi näkyä. Sitä oli myös niillä paikoilla, jotka olin todennut tyhjiksi, samoin kuin muutkin paikalla kävijät. Onko tämä jotain myöhäisempää kukintaa ja satoa? Voisiko sellaista olla? Mustikansinisen määrässä on jokin raja, joka laukaisee poimimisvietin. Nyt se ylittyi, vaikka valtavan runsaasti marjaa ei ollut. Se oli kuitenkin kypsää ja erottui hyvin kellastuvista lehdistä. Hain kotoa sankoja. Sain ehkä 14 -15 litraa, enempää en jaksanut.
Mustikat jäähtymässä |
Mies perkasi marjat, minä laitoin pusseihin. Vahingossa ostetuille desin minigripeille tuli käyttöä. Siinä on sopiva kerta-annos.
Oi kun raukaisee mukavasti! Niinkuin olisi oikein jotain tehnyt. Infrapunasauna rentoutti särkevää selkää.
Syksyn marjoja |
Puuhellan kesää |
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Syyskauteen
Syksy kysyy vieläkin olemisten raameja. Koulu ja työelämä ovat piirtäneet syyskauden mielenpohjaan uusien alkujen aikana. Vuosi voisi oikeastaan vaihtuakin syksyllä. Tänä vuonna olen aivan tasapainoisella mielellä. Aion ilmoittautua monellekin kansalaisopiston kurssille ja alkaa taas olla säännöllisesti kirpputorilla. Eläkeajan alussa en halunnut mitään sitovaa. Nyt voi elämää jäsentävää ohjelmaa ollakin. Eräällä toisella tuntemallani eläkeläisellä on vuorostaan oleminen enemmän hakusassa. Henkinen eläkkeelle siirtyminen voi tapahtua vasta vuosia ulkoisen siirtymisen jälkeen. Se vaatii muutosta työminuudesta johonkin epämääräisempään minuuteen ja luvan antoa olemisen vapauteen. Voisi se vapaus merkitä mitään tekemättömyyttäkin, jos se on ollut haaveena, mutta harvempi kestää totaalista laiskottelua kovin pitkään. Useimmista meistä on mukava tehdä jotain ja olla hyödyksikin, vaikka tunnustuksen saamisen tarve ei tekemisiä ohjaisikaan. Sitä paitsi, elämä itse tuppaa järjestämään ohjelmaa hakemattakin.
Tällä hetkellä yritän olla hyödyksi lastenlasten koulun alotuksessa, kun iltapäiväkerhoja ei heillä enää ole. Uudet tilanteet jännittävät ja innostavat.
Minua ovat isot koulunpihat hirvittäneet jo vuosia, kun tietää millaisia keskinäisen mittaamisen kenttiä ne ovat. Sille jolla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja, vankkaa kaveripiiriä ympärillään ja vahvaa itsetuntoa sisimmässään, ne voivat olla koko elämää värittäviä syrjimisen ja alistamisen miinakenttiä. Kaikenlainen erilaisuus yksinäistää. Leimaaminen ja koston kierteet ulottuvat koulun ulkopuolellekin sosiaalisessa mediassa tai harrastuksissa. Eilen bussissa kaksi poikaa huomasi tuntemansa pojan istumassa bussipysäkin penkillä. Oli ikävä katsoa sitä virnuilua ja kommentteja - mitä se tuolla skitsoilee - millä tätä rauhassa yksinään istuvaa poikaa bussista katseltiin. Pelko ja paha mieli haittaavat kouluun ja harrastuksiin keskittymistä. Pitää olla todella vahva, että ylpeänä säilyttää erityislaatunsa, vaikka se aiheuttaa pilkkaa. Toivoisi jokaiselle reppu selässä koulun pihaan tallustavalle kannustavia ja välittäviä aikuisia ja hyviä kavereita, ainakin muutaman.
Tällä hetkellä yritän olla hyödyksi lastenlasten koulun alotuksessa, kun iltapäiväkerhoja ei heillä enää ole. Uudet tilanteet jännittävät ja innostavat.
Minua ovat isot koulunpihat hirvittäneet jo vuosia, kun tietää millaisia keskinäisen mittaamisen kenttiä ne ovat. Sille jolla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja, vankkaa kaveripiiriä ympärillään ja vahvaa itsetuntoa sisimmässään, ne voivat olla koko elämää värittäviä syrjimisen ja alistamisen miinakenttiä. Kaikenlainen erilaisuus yksinäistää. Leimaaminen ja koston kierteet ulottuvat koulun ulkopuolellekin sosiaalisessa mediassa tai harrastuksissa. Eilen bussissa kaksi poikaa huomasi tuntemansa pojan istumassa bussipysäkin penkillä. Oli ikävä katsoa sitä virnuilua ja kommentteja - mitä se tuolla skitsoilee - millä tätä rauhassa yksinään istuvaa poikaa bussista katseltiin. Pelko ja paha mieli haittaavat kouluun ja harrastuksiin keskittymistä. Pitää olla todella vahva, että ylpeänä säilyttää erityislaatunsa, vaikka se aiheuttaa pilkkaa. Toivoisi jokaiselle reppu selässä koulun pihaan tallustavalle kannustavia ja välittäviä aikuisia ja hyviä kavereita, ainakin muutaman.
torstai 7. elokuuta 2014
Osoittaa ihmisyyttään
Aamupäivällä soi puhelin ja siellä oli entinen kotikylän tyttö, joka kertoi seuraavansa blogiani. En sitä tiennytkään. Hänellä oli hyvää palautetta sanottavana. Tärkeä oli lause, minkä hän sanoi veljestäni. - Hän antaa ihmisille mahdollisuuden osoittaa ihmisyyttään.
Siinä lauseessa on miettimistä, erityisesti minulle. Ihmisyyteen kuuluu monenlaista: Välittämistä, myötätuntoa, vaivannäköä, viitsimistä, vaihtuvia tunnetiloja katkeruudesta kiitollisuuteen, rajojen pitoa, ymmärrykseen pyrkimistä, itsekkyyden ja laiskuuden voittamista, myös tarpeellisuuden kokemusta, osaamista ja oppimista, oman ja toisen elämän arvoa ja merkitystä, kohtalon ja ahdingon jakamista, lohdutusta, rukousta. Lähiomaisten ja avustajan lisäksi ainakin parikymmentä ihmistä käy säännöllisesti häntä tapaamassa, useimmiten kyllä veljen kiireellä kutsumana, mutta esteensä voittaen. Muistelevat, kuuntelevat, monet rukoilevat ja veisaavat hänen kanssaan, yksi leikkaa tukan, kaikki venyttävät jäykistyviä jalkoja, joskus vievät ulos, lähtevät roskapussi kädessään. Osoittavat ihmisyyttä.
Siinä lauseessa on miettimistä, erityisesti minulle. Ihmisyyteen kuuluu monenlaista: Välittämistä, myötätuntoa, vaivannäköä, viitsimistä, vaihtuvia tunnetiloja katkeruudesta kiitollisuuteen, rajojen pitoa, ymmärrykseen pyrkimistä, itsekkyyden ja laiskuuden voittamista, myös tarpeellisuuden kokemusta, osaamista ja oppimista, oman ja toisen elämän arvoa ja merkitystä, kohtalon ja ahdingon jakamista, lohdutusta, rukousta. Lähiomaisten ja avustajan lisäksi ainakin parikymmentä ihmistä käy säännöllisesti häntä tapaamassa, useimmiten kyllä veljen kiireellä kutsumana, mutta esteensä voittaen. Muistelevat, kuuntelevat, monet rukoilevat ja veisaavat hänen kanssaan, yksi leikkaa tukan, kaikki venyttävät jäykistyviä jalkoja, joskus vievät ulos, lähtevät roskapussi kädessään. Osoittavat ihmisyyttä.
tiistai 5. elokuuta 2014
Kuuman päivän ilta
Itselle aina ihana sielunmaisema, kaikissa valoissa, nyt taas muistojen joukossa. Punaisesta siniseen, jangista jiniin. Lukuhetkinä mökkihyllyn aarteita: Pearl.S.Buckin viehättävä Naisten piha vanhassa Kiinassa.
maanantai 4. elokuuta 2014
Hellettä saaressa
Kyllä lienee uskottava, että ilmasto on ainakin lyhyellä aikavälillä lämmennyt, mistä johtuneekin. Ensimmäiset kymmenen mökkivuotta, alkaen kesästä 1987, olivat tuulisia ja viileitä. Vuosi 1987 onkin tilastojen mukaan viime vuosisadan alusta laskien viidenneksi kylmin. Muistan, että mittarissa oli tyypillisesti 11 astetta ja satoi usein. Vasta kesällä 1997 tarkeni makailla riippumatossa ilman takkeja ja peittoja. Järven aavalta puhalsi aiemmin aina tuuli, niin ettei ulkona ollut kiva istuskella iltaa tai syödä. Jotkut poikkeukset jäivät mieleen, kun niitä hehkutin päiväkirjassa. Silti mökillä oltiin ennen koko loma ja kesän viikonloput. Me maalaissieluiset pakenimme Helsingistä lapsuuden elementtien piiriin. Lapsuuden kesät olivat toki aina lämpimiä, kun juostiin monta kertaa päivässä Putusenrantaan! Nyt on sää kuin Patmoksen ihanalla saarella syyskuussa 2007, yli kolmekymmentä koko päivän.
perjantai 1. elokuuta 2014
Vauhtia muori!
Viime aikoina on esitetty useitakin tutkimuksia, joiden mukaan lyhyt intervallityyppinen treenaus nostaa kuntoa tai laihduttaa yhtä hyvin tai paremminkin kuin pitkäkestoinen raataminen. Muutama minuutti kuntopyörää päivässä täysin palkein tai jopa parinkymmenen sekunnin maksimipainallus muutamin toistoin olisi hyödyksi.
Monina iltoina helteen laannuttua olen lähtenyt pyöräilemään kylätielle. Tasaisen poljeskelun sijaan olen muutamana iltana tehnyt etenkin vastamäissä spurtteja eli polkenut niin kovaa kuin pyörästä lähtee, sitten taas rauhallista tahtia. Hiki nousee otsaan ja hengitys syvenee, kroppa imee happea. Se on hauskaa! Tuntuu että elää ja nuortuu ja kunto on kohenee, kun isoin mäkikin nousee keskivaihteella. Viljapellot tuoksuvat ilta-auringossa.
Luin joskus, että vanheneville aivoille tekee kiireen säpinä joskus hyvää, vaikka myöhästymisen vaara bussista tai tilaisuudesta. Aivojen hälytystila ravistaa eloon. Siis joskus ja jos toimintakyky sen kestää.
Hiljainen hyssyttely, ylivarovainen hiippailu ja murehtiminen hyydyttävät ennenaikaisesti. Pannaan siis joskus vauhtia töppöseen! Voi se olla kyllä hassu näky, kun muori painaa kylätietä musta liivi takana liehuen, välillä tavallisesti ja sitten yhtäkkiä kuin takaa-ajettuna. Mikä sille nyt tuli, ihmetellee ikkunasta-katsoja.
Monina iltoina helteen laannuttua olen lähtenyt pyöräilemään kylätielle. Tasaisen poljeskelun sijaan olen muutamana iltana tehnyt etenkin vastamäissä spurtteja eli polkenut niin kovaa kuin pyörästä lähtee, sitten taas rauhallista tahtia. Hiki nousee otsaan ja hengitys syvenee, kroppa imee happea. Se on hauskaa! Tuntuu että elää ja nuortuu ja kunto on kohenee, kun isoin mäkikin nousee keskivaihteella. Viljapellot tuoksuvat ilta-auringossa.
Luin joskus, että vanheneville aivoille tekee kiireen säpinä joskus hyvää, vaikka myöhästymisen vaara bussista tai tilaisuudesta. Aivojen hälytystila ravistaa eloon. Siis joskus ja jos toimintakyky sen kestää.
Hiljainen hyssyttely, ylivarovainen hiippailu ja murehtiminen hyydyttävät ennenaikaisesti. Pannaan siis joskus vauhtia töppöseen! Voi se olla kyllä hassu näky, kun muori painaa kylätietä musta liivi takana liehuen, välillä tavallisesti ja sitten yhtäkkiä kuin takaa-ajettuna. Mikä sille nyt tuli, ihmetellee ikkunasta-katsoja.
torstai 31. heinäkuuta 2014
Rajausta
Katselin, kun kauempaa tullut sisar puuhaili rauhallisesti veljen asunnossa, järjesteli vaatteita kaappiin. Veli torkkui sängyssä ruuan jälkeen. Minulla on hermot kireällä, kun olen koko kesän juossut veljen käskyjen mukaan melkein päivittäin passaamassa häntä. Mies on joutunut kuljettamaan minua vastaavasti. Täytyy yrittää päästä määräpäiviin, esim. kaksi kertaa viikossa, jotta tilanne olisi levollisempi. Lisäksi ovat puhelinasioinnit, kuten nyt kolmen lehden osoitteenmuutokset takaisin asuntoon sekä laskujen hoito. Hänen täytyy oppia pyytämään apua niiltä, jotka ovat töissä. Se vain ei ole tähän mennessä onnistunut.
Kun jollakin ei ole rajoja, täytyy tai täytyisi toisten osata niitä laittaa. Tilannetta tekee ahdistavaksi myötätuntouupumus. Silloin on vaikea irrottaa itseään toisen tilanteesta ja vaatimuksista, vaikka oma kiukku nousee. Se taas tekee huonon omantunnon. On välttämätöntä ottaa etäisyyttä niin, että pystyy toimimaan myönteisesti ja näkemään toisen tarpeet itsestä erillisinä.
Taas mietin niitä kodissaan joka päivä toimivia oikeita omaishoitajia, niitä jotka nousevat kymmenen kertaa yössä taluttamaan ihmistä vessaan. Miten he elävät? Pystyvätkö he laittamaan mitään rajoja, kun minäkään en tahdo pystyä? Miten he osaavat ja jaksavat toimia? Tehy ei hyväksy vuoden mittaista hoiva-avustajan koulutusta, vaikka nämä lisätyöntekijät toimisivat koulutetumpien vierellä. Kotona pitää omaisen, usein iäkkään ja itsekin sairastelevan, osata hoitaa monisairasta ja vaativaa omaistaan yötä päivää ilman mitään koulutusta. Kukaan päättäjätasolla ei tunnu olevan huolissaan näiden ihmisten elämästä ja hoidon laadusta.
Vanhustenhuollon laadusta puhutaan edelleen vain laitoshoidossa. Kotihoidon laadusta ei kukaan puhu nyt mitään. Oma lukunsa ovat ne vanhukset, joilla ei ole omaisia lähimaillakaan, vaan ovat yksin, korkeintaan muutaman pikaisen kotihoitokäynnin varassa. Laitoksen toiminnan voi nähdä, yksityisten ovien taakse ei media näe.
Kun jollakin ei ole rajoja, täytyy tai täytyisi toisten osata niitä laittaa. Tilannetta tekee ahdistavaksi myötätuntouupumus. Silloin on vaikea irrottaa itseään toisen tilanteesta ja vaatimuksista, vaikka oma kiukku nousee. Se taas tekee huonon omantunnon. On välttämätöntä ottaa etäisyyttä niin, että pystyy toimimaan myönteisesti ja näkemään toisen tarpeet itsestä erillisinä.
Taas mietin niitä kodissaan joka päivä toimivia oikeita omaishoitajia, niitä jotka nousevat kymmenen kertaa yössä taluttamaan ihmistä vessaan. Miten he elävät? Pystyvätkö he laittamaan mitään rajoja, kun minäkään en tahdo pystyä? Miten he osaavat ja jaksavat toimia? Tehy ei hyväksy vuoden mittaista hoiva-avustajan koulutusta, vaikka nämä lisätyöntekijät toimisivat koulutetumpien vierellä. Kotona pitää omaisen, usein iäkkään ja itsekin sairastelevan, osata hoitaa monisairasta ja vaativaa omaistaan yötä päivää ilman mitään koulutusta. Kukaan päättäjätasolla ei tunnu olevan huolissaan näiden ihmisten elämästä ja hoidon laadusta.
Vanhustenhuollon laadusta puhutaan edelleen vain laitoshoidossa. Kotihoidon laadusta ei kukaan puhu nyt mitään. Oma lukunsa ovat ne vanhukset, joilla ei ole omaisia lähimaillakaan, vaan ovat yksin, korkeintaan muutaman pikaisen kotihoitokäynnin varassa. Laitoksen toiminnan voi nähdä, yksityisten ovien taakse ei media näe.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Tukalaa
Tukalaksi on käynyt tämä kaivattu kesälämpö ja tukalaa on veljen elämä rajoitusten keskellä. Tänään hänet siirrettiin sairaalasta takaisin palvelutaloon yli kuuden viikon kyljellämakuun jälkeen. Leikkausarpea pitää kuitenkin edelleen varoa eikä pyörätuolissa saa olla parin tunnin jaksoa pidempään. Ajan mittaan aika voi pidentyä, jos takapuolen leikkauskohta kestää.
Paluutilanteesta tuli täysi paniikkitilanne. Veli ei siedä päivämakuuta ja yksinoloa asunnossaan ollenkaan, vaan vaatii että saa olla pyörätuolissa entiseen tapaan kellon ympäri. Lääkärin ohjeita hän ei ollut kuunnellutkaan. Kun entinen tilanne ei ole nyt mahdollinen, on elämä sekaisin.
Henkilökunta on ahdistunutta ja harmissaan, kun joutuivat ottamaan hänet takaisin näin vaikeahoitoisena. Käymään tullut sisar juoksee asioilla ja järjestää asumista hiki virraten, minä soitan yhtä ja toista järjestelyasiaa. Veli soittaa paniikissa ihmisille ja vaatii heitä heti lähtemään hänen seurakseen eikä hyväksy esteitä. Ahdistus leviää. Sairaalassa sanottiin, että he eivät voi enää pitää, kun ovat akuuttihoidon paikka. Mikä paikka voisi olla hänelle sopiva, onko sellaista olemassakaan? Tuntuu siltä, että omaisten pitää löytää ratkaisut kaikkeen. Sisaren rauhallinen toiminta sai lopulta tilanteen asettumaan ainakin hetkeksi. Onneksi hän oli paikalla.
Minkälaista on niillä omaishoitajilla, jotka hoitavat vaikeahoitoista omaista kotona kokoaikaisesti? Sen varaanhan nyt Suomen vanhustenhuolto lasketaan.
Paluutilanteesta tuli täysi paniikkitilanne. Veli ei siedä päivämakuuta ja yksinoloa asunnossaan ollenkaan, vaan vaatii että saa olla pyörätuolissa entiseen tapaan kellon ympäri. Lääkärin ohjeita hän ei ollut kuunnellutkaan. Kun entinen tilanne ei ole nyt mahdollinen, on elämä sekaisin.
Henkilökunta on ahdistunutta ja harmissaan, kun joutuivat ottamaan hänet takaisin näin vaikeahoitoisena. Käymään tullut sisar juoksee asioilla ja järjestää asumista hiki virraten, minä soitan yhtä ja toista järjestelyasiaa. Veli soittaa paniikissa ihmisille ja vaatii heitä heti lähtemään hänen seurakseen eikä hyväksy esteitä. Ahdistus leviää. Sairaalassa sanottiin, että he eivät voi enää pitää, kun ovat akuuttihoidon paikka. Mikä paikka voisi olla hänelle sopiva, onko sellaista olemassakaan? Tuntuu siltä, että omaisten pitää löytää ratkaisut kaikkeen. Sisaren rauhallinen toiminta sai lopulta tilanteen asettumaan ainakin hetkeksi. Onneksi hän oli paikalla.
Minkälaista on niillä omaishoitajilla, jotka hoitavat vaikeahoitoista omaista kotona kokoaikaisesti? Sen varaanhan nyt Suomen vanhustenhuolto lasketaan.
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Kuvia ja kirjoja
Hellekuumassa kun ei muuta jaksa, luin uudelleen Sofi Oksasen "Stalinin lehmät" ja kolmannen kerran Pauliina Rauhalan "Taivaslaulun". Edellisessä on paljon "Puhdistuksen" aineksia ja kahdeksankymmenluvun Vironmatkoilta tuttua. Jälkimmäinen taitaa olla mielestäni paras lukemani kirja. Se on niin monitasoinen, kielellisesti uskomattoman hieno, monisyinen, mietityttävä. Lukaisin minä vintistä pari Sariolan Susikoski- dekkariakin.
Mökin viileisiin vesiin teki mieli, mutta kun en päässyt, aloin tehdä Ifolorin ohjelmalla kuvakirjaa saaresta. Siinä kuluikin tuntikausia, vaikka ohjelma toimii aivan hyvin. Vaikka kokosin ensin kuvia yhteen, piti sitten vielä moneen kertaan etsiä jotain muistamaani kuvaa koko arkistosta. 48 sivua, 111 kuvaa siihen tuli, tekstiä niukasti. Vanha koneeni kuumeni jo pelottavasti.
Kun tulee päivä, että en ollenkaan enää pääse kesäparatiisiimme, joka on meitä hoitanut 28 vuotta, katselen sitä kuvakirjaa. Se vie minut saunan kuistille tai sinisen makuusopen viileyteen.
torstai 24. heinäkuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Olisi vain pitänyt olla Mariana
Tulin vahingossa poistaneeksi viimeisen veljeä koskeneen tekstin. Siellä hän edelleen makaa, kyljellään sairaalassa. Perjantain jälkitarkastuksessa on annettu lupa nostaa pyörätuoliin. Sitä ei ole vieläkään tehty, kun lääkärin lausuntoa ei ole keskussairaalasta tullut.Sisar oli onneksi tarkastuksessa paikalla, vaikka saattajan tarpeesta ei ennalta mainittukaan. Haava-alue on hyvin parantunut. Säikähdyttävä asia jatkoa varten oli kuitenkin tieto, että haava voi aueta kahdenkymmenen minuutin paineesta. Apuvälinepuolelta ei löytynyt mitään, mikä estäisi istuttaessa haava-alueen painetta. Leikkasin itse vanhasta superlonpatjasta palan, jonka keskelle ähersin isohkon reiän. Sen pitäisi olla haavan kohdalla. Kävin puhumassa asiasta fysioterapiassa ja osaston toimistossa ja vein tekeleen veljen kaappiin.
Yhtä ja toista puuhaan veljen hyväksi, mutta riitoja tulee. "Istu ja kuuntele Jumalan sanaa äläkä touhua", sanoi hän kuunnellessaan ainaista radio Deitä. Minä yritin uudestaan asettaa jatkojohtoa ja kolmiotöpseliä sairaalan pöydälle, jotta hän saisi itse puhelimen ja parranajokoneen lataukseen. Edellinen viritykseni oli saanut äkkilähdön laatikkoon. Avustaja, jota veli käskee joka päivä tulemaan, ei jaksaisi tai ehtisi odottaa puhelimen latautumista vessan töpselissä ja samaa sanovat muutkin kävijät. Hoitajilta veli ei pyydä mitään - on kuulemma niin omatoiminen - mutta soittaa monille ihmisille avuntarpeistaan ja heti on tultava. Minunkin olisi pitänyt palata heti perille päästyäni mökiltä laittamaan puhelinta lataukseen. Taas tänään hän suuttui tästä Marttana touhuamisesta, vaikka koetin huolella selittää, miten se helpottaisi hänen olemistaan. Epäonnistuneena lähdin pois,häveten etten osaa tulla kauniisti toimeen veljen kanssa. Pitäisi tehdä vain sen, mitä hän pyytää, uusia ehdotuksia hän ei hyväksy, ei kuuntelekaan. Yritän nyt tällä jatkojohtoasialla kuitenkin hoitaa asioita niin, että avustaja ei lopettaisi tai ystävät kyllästyisi juoksuttamiseen. Avustaja,ikämies, joka vie veljeä urheilukentälle ja kirkkoon, on tärkeä jatkon kannalta. Harmistuessaan veljeen, vaikka tähän lataamisjuoksutukseen, hän soittaa minulle ja puhuu Lopettamisesta.
Mökillä oli ihana olla, se oli taas kesäparatiisi. Vesi ja taivas ovat pääosassa. Ei ollut niin haikeata lähteä poiskaan, kun lapsiperhe jäi sinne polskuttelemaan. On vain koetettava antaa itselleen lupa iloita hyvistä asioista ja hoitaa itseään, vaikka omaisella on vaikea tilanne. Se on hoitotyöstä tuttu asetelma. Mieli tuppaa kuitenkin askartelemaan hankalan puhelun tai seuraavan hoidettavan asian kanssa. Kun itse osaisikin aikanaan olla niinkuin edesmennyt tätini hoivaosastolla maatessaan. -Ei sinun tarvitse tänne joka päivä tulla, kyllä täällä on hoitajia. Sinun pitää elää omaakin elämääsi. Sinne oli helppo mennä, vaikka joka päivä.
Yhtä ja toista puuhaan veljen hyväksi, mutta riitoja tulee. "Istu ja kuuntele Jumalan sanaa äläkä touhua", sanoi hän kuunnellessaan ainaista radio Deitä. Minä yritin uudestaan asettaa jatkojohtoa ja kolmiotöpseliä sairaalan pöydälle, jotta hän saisi itse puhelimen ja parranajokoneen lataukseen. Edellinen viritykseni oli saanut äkkilähdön laatikkoon. Avustaja, jota veli käskee joka päivä tulemaan, ei jaksaisi tai ehtisi odottaa puhelimen latautumista vessan töpselissä ja samaa sanovat muutkin kävijät. Hoitajilta veli ei pyydä mitään - on kuulemma niin omatoiminen - mutta soittaa monille ihmisille avuntarpeistaan ja heti on tultava. Minunkin olisi pitänyt palata heti perille päästyäni mökiltä laittamaan puhelinta lataukseen. Taas tänään hän suuttui tästä Marttana touhuamisesta, vaikka koetin huolella selittää, miten se helpottaisi hänen olemistaan. Epäonnistuneena lähdin pois,häveten etten osaa tulla kauniisti toimeen veljen kanssa. Pitäisi tehdä vain sen, mitä hän pyytää, uusia ehdotuksia hän ei hyväksy, ei kuuntelekaan. Yritän nyt tällä jatkojohtoasialla kuitenkin hoitaa asioita niin, että avustaja ei lopettaisi tai ystävät kyllästyisi juoksuttamiseen. Avustaja,ikämies, joka vie veljeä urheilukentälle ja kirkkoon, on tärkeä jatkon kannalta. Harmistuessaan veljeen, vaikka tähän lataamisjuoksutukseen, hän soittaa minulle ja puhuu Lopettamisesta.
Mökillä oli ihana olla, se oli taas kesäparatiisi. Vesi ja taivas ovat pääosassa. Ei ollut niin haikeata lähteä poiskaan, kun lapsiperhe jäi sinne polskuttelemaan. On vain koetettava antaa itselleen lupa iloita hyvistä asioista ja hoitaa itseään, vaikka omaisella on vaikea tilanne. Se on hoitotyöstä tuttu asetelma. Mieli tuppaa kuitenkin askartelemaan hankalan puhelun tai seuraavan hoidettavan asian kanssa. Kun itse osaisikin aikanaan olla niinkuin edesmennyt tätini hoivaosastolla maatessaan. -Ei sinun tarvitse tänne joka päivä tulla, kyllä täällä on hoitajia. Sinun pitää elää omaakin elämääsi. Sinne oli helppo mennä, vaikka joka päivä.
torstai 17. heinäkuuta 2014
Ihanat unet
Eilisestä tuli minulle oikein unipäivä. Mansikan pakastuksen lomassa torkahtelin moneen kertaan, vaikka päiväunet ovat minulla harvinaisia. Saunakin meinasi hiipua, kun nukahdin kesken lämmityksen. Silti nukuin hyvät yöunet. Nyt olo on kuin uudella ihmisellä.
Olin valvonut aamuöisin pari kolme tuntia ainakin kahden viikon aikana. Se alkoi tuntua.
Olen varmaankin sääriippuvainen eli meteopaatti. Tällaista vaihtelua on ollut ehkä nelikymppisestä alkaen. Oliko nyt kyse kuusta, joka radallaan oli lähinnä maapalloa ja teki supertäysikuun viime viikonloppuna? Tai korkeapaine hellitti ja joka puolella jyrisevät ukkosrintamat laskivat sähköisyyttä. Jokin paine minussakin kuitenkin laski. Vessassakin piti kulkea joka välissä, nestettä poistui. Näitä säävaikutuksia ihmiseen on tutkittu, mutta mitään yhtenäistä ei näytä löytyneen. Pitää vain elää oman itsensä ja avaruutensa armoilla.
Lähdimme vähäksi aikaa lomalle saarimökille ennen mustikka-aikaa. Järvellä on nyt leppoisa ilmanpaine ja pieni liplatus käy rantakivillä.
Olin valvonut aamuöisin pari kolme tuntia ainakin kahden viikon aikana. Se alkoi tuntua.
Olen varmaankin sääriippuvainen eli meteopaatti. Tällaista vaihtelua on ollut ehkä nelikymppisestä alkaen. Oliko nyt kyse kuusta, joka radallaan oli lähinnä maapalloa ja teki supertäysikuun viime viikonloppuna? Tai korkeapaine hellitti ja joka puolella jyrisevät ukkosrintamat laskivat sähköisyyttä. Jokin paine minussakin kuitenkin laski. Vessassakin piti kulkea joka välissä, nestettä poistui. Näitä säävaikutuksia ihmiseen on tutkittu, mutta mitään yhtenäistä ei näytä löytyneen. Pitää vain elää oman itsensä ja avaruutensa armoilla.
Lähdimme vähäksi aikaa lomalle saarimökille ennen mustikka-aikaa. Järvellä on nyt leppoisa ilmanpaine ja pieni liplatus käy rantakivillä.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Yhden vaimon vai mies?
Aktiivisuustaso alkaa laskeutua tavalliselle eläkeläistasolleen. Vietin mukavia rentoushetkiä entiseen vilja-aittaan laitellussa kesähuone-kuntosalissamme. (On siellä tyttärenpoika kuntoillutkin.)
Luin riippumatossa Herättäjä-yhdistyksen puheenjohtajan Jukka Hautalan "Ilmoitusasiaa" ja kuuntelin ukkossateen vilvoittavaa ropinaa peltikattoon. Lautojen raoista näkyi läpi niinkuin lapsuuskodin aitanvintillä. Siellä näki herätessään hirrenraoista, oliko aamu aurinkoinen vai harmaa. Muutoinkin oli nostalginen olo. Kaipasin entisiä ihmisiä, erityisesti Iida-tätiä ja Veikko-enoa. Sairaalasänkyyn kahlitun veljen ankea tapaaminen painoi mieltä.
Mutta Hautalan kirjassa oli mielenkiintoisia Raamatun ei-fundamentalistisia selityksiä. Erityisesti naispappeuden vastustamisessa käytetty "yhden naisen mies" sai minulle uuden tulkinnan. Juutalainen kulttuuri oli moniavioinen, niinkuin Vanhastatestamentista voi helposti todeta. Vaimojen lukumäärä kuvasti varakkutta. Valtakulttuuriksi kristinuskon alkuaikoina noussut roomalainen,samoin kuin kreikkalainenkin kulttuuri olivat yksiavioisia. Hautala arvelee Tiituksen ja Timoteuksen kirjeissään painottavan yksiavioisuutta, jotta leviävä kristinusko sopeutuisi yhteiskunnalliseen tilanteeseen, olisi salonkikelpoinen. Vaihtoehtoisia tulkintoja ovat kehoitus taloudelliseen vaatimattomuuteen yhden vaimon muodossa tai myös keskittyminen seurakuntatyön vastuullisuuteen lukuisten vaimojen sijasta. Pääpaino ei tässä tulkinnassa siis olekaan sanalla mies vaan yhden vaimon. Nainen seurakunnan kaitsijana ei varmaan tullut kirjoittajille senaikaisessa yhteiskunnassa edes mieleen. Naiset olivat aina jonkun miehen omaisuutta ja hänen huolenpitonsa piiriin kuuluvia. Luulisi, että kaikki teologiaa opiskelleet ovat perehtyneet tällaiseen historiallis-tieteelliseen selvitykseen?
Luin riippumatossa Herättäjä-yhdistyksen puheenjohtajan Jukka Hautalan "Ilmoitusasiaa" ja kuuntelin ukkossateen vilvoittavaa ropinaa peltikattoon. Lautojen raoista näkyi läpi niinkuin lapsuuskodin aitanvintillä. Siellä näki herätessään hirrenraoista, oliko aamu aurinkoinen vai harmaa. Muutoinkin oli nostalginen olo. Kaipasin entisiä ihmisiä, erityisesti Iida-tätiä ja Veikko-enoa. Sairaalasänkyyn kahlitun veljen ankea tapaaminen painoi mieltä.
Mutta Hautalan kirjassa oli mielenkiintoisia Raamatun ei-fundamentalistisia selityksiä. Erityisesti naispappeuden vastustamisessa käytetty "yhden naisen mies" sai minulle uuden tulkinnan. Juutalainen kulttuuri oli moniavioinen, niinkuin Vanhastatestamentista voi helposti todeta. Vaimojen lukumäärä kuvasti varakkutta. Valtakulttuuriksi kristinuskon alkuaikoina noussut roomalainen,samoin kuin kreikkalainenkin kulttuuri olivat yksiavioisia. Hautala arvelee Tiituksen ja Timoteuksen kirjeissään painottavan yksiavioisuutta, jotta leviävä kristinusko sopeutuisi yhteiskunnalliseen tilanteeseen, olisi salonkikelpoinen. Vaihtoehtoisia tulkintoja ovat kehoitus taloudelliseen vaatimattomuuteen yhden vaimon muodossa tai myös keskittyminen seurakuntatyön vastuullisuuteen lukuisten vaimojen sijasta. Pääpaino ei tässä tulkinnassa siis olekaan sanalla mies vaan yhden vaimon. Nainen seurakunnan kaitsijana ei varmaan tullut kirjoittajille senaikaisessa yhteiskunnassa edes mieleen. Naiset olivat aina jonkun miehen omaisuutta ja hänen huolenpitonsa piiriin kuuluvia. Luulisi, että kaikki teologiaa opiskelleet ovat perehtyneet tällaiseen historiallis-tieteelliseen selvitykseen?
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Ikä vai tylsyys?
Poltinkosken vanha mylly |
Nyt on talo hiljainen. Vain pesukone hyörii ja hurisee. Nyt siis alkavat taas pitkät aamulukemiset, netin selaaminen ja television edessä makaaminen. Väsyttää kyllä, kun yöunetkin olivat hajanaisia, mutta väsyttihän usein nuorenakin.Osa ruuista tilattiin pitopalvelusta. Silti tuntui, että laittamista oli paljon, ennenkuin kaikki oli kunnossa. Puhuttiin, että tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun jaksamme järjestää tämän kokoontumisen, koska seuraavalla vuorolla olisimme jo reilusti yli seitsemänkymppisiä. Itse olen kuitenkin kirjoittanut, ettei mistään pidä luopua pelkästään iän takia. Tällaisia pähkäilee ikäihminen.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Juhlat
Uskontunnustus |
aurinkoisessa ja helteisessä kesässä. Oli oikein mukavaa olla talkoissa. Ruokalippujen myynti sujui aivan leppoisasti. Mies oli tiedotustehtävissä. Saatiin järjestetyksi sairaalassa makuupakossa olevalle veljellekin loma lauantain päiväseurojen ajaksi. Paaritaksi toi hänet huolellisesti perille juhlakentän laidalle ison koivun varjoon ja haki siitä pois. Sukulaiset ja avustaja istuivat hänen vierellään veisaamassa leppeässä tuulessa.
Erityiseksi nämä juhlat teki se, että lapsenlapset olivat koko ajan mukana. Kuusen juurelta valittiin varjoisa leiripaikka, johon laitettiin viltti, vesipullot, uudet Akuankkakirjat, eväitä. Siellä oli helppoa makailla tai istuskella monien muiden tapaan, lueskella, kuulla ainakin taustana Siionin virsien poljennon ja lyhyet seurapuheet, hakea välillä jätskiä ja körttipastilleja, seurailla körttinuorten pastillinmyyntiä. Näillä juhlilla oli runsaasti ohjelmaa lapsille ja erikseen nuorisolle, joita kumpiakin oli mukana paljon. Nuoria oli ennätysmäärä myös vuosikokouksessa äänestämässä yhdistyksen linjasta. Körttikätköilytehtävässä lapset oppivat jo perjantaina tuntemaan koko alueen. Lauantaina oli koululla iso puuhapuisto monen ikäisille sopivine ohjelmineen. Suosikki oli sumopukukamppailu, jonka nimi oli Jaakobin paini. Se oli tuttu koulun uskontotunneilta.
Sunnuntain messun yhteydessä seisottiin ehtoollisjonoissa. Lapset halusivat ja saivat siunauksen.
-Miksi siinä virsinäytelmässä körtit olivat niin synkkiä?, kysyi poika kävellessämme tyhjentyvältä kentältä viimeisten seurojen jälkeen. -Niin oli ennen, mutta oliko nyt synkkää?, kysyin. -Ei ollenkaan, ihan hauskaa, sanoivat molemmat. -Kuuntelitteko puheita, kysyin. -Kyllä aina jotain.-Mitä muistatte? -Ainakin: Kristuksesta ja Tule Kristus huomiseenkin. Mutta vähän on väärin, että tuhlaajapoika saa juhlat, mutta ahkera poika ei saanut mitään juhlia. -Siinä on kysymys armosta.
On kiitollinen mieli, että tämä yhteinen juhla tuli mahdolliseksi kuin sattumalta. Lapset näkivät isovanhempien polvistuvan loppurukoukseen tuhansien muiden mukana. Olisi hienoa, jos lapsille tulisi juhlimissanasta mieleen myös jotain tällaista.
Tekstin alkuosassa olevan "Lapuan herättäjäjuhlat"-linkin alta löytyy seurapuheiden ja muun tiedon lisäksi myös kuvagalleria.
Nuori talkoolainen keräämässä penkkejä juhlien lopuksi |
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Hiukset vai tukka
Olisi tosi noloa, jos sanoisin lastenlasten kaverille, että onpa sinulla kaunis tukka. Tukka kun ei tarkoita nykyään yläpäässä olevaa. Pitää sanoa hiukset. Minä olin jostain joskus päätellyt tällaista merkityksen muutosta. Mies ei ollut kuullut koskaan.
Näin sitä valistuu nuoremman väen seurassa. Lapsenlapset ovat olleet kanssamme viikon ja toinen viikko vielä elellään vilkasta lapsiperheen elämää. Siihen tottuu. Iloisten ja innostuvaisten lasten kanssa mummolan elämä on hauskempaa. Mies jo sanoi:-Näinhän meillä ennenkin oli poika ja tyttö. Kun letittää tytön tukkaa saunan jälkeen, kädet muistavat liikkeet vuosikymmenten takaa.
Joskus olin perillä nuorten maailmasta, mutta pitkään se on ollut aivan vierasta. Eivät nuo nuorten pelit oikeastaan niin kamalia ole, joskin kuvastoltaan ja teemoiltaan aika ankeita robottiliikkeisiä kuutioita ja monsterimaailmoita. Eivät ne mumman mielestä pärjää Anni Swanin ja Topeliuksen sanastolle ja sisällölle tai Rudolf Koivun kuville. Ehdotin, että pitkästä aikaa lukisin iltasatua. Se oli Swanin "Merenkuningatar ja hänen poikansa". Kohteliaasti he kuuntelivat ja sanoivat: -Oli sekin kiinnostavaa.
Näin sitä valistuu nuoremman väen seurassa. Lapsenlapset ovat olleet kanssamme viikon ja toinen viikko vielä elellään vilkasta lapsiperheen elämää. Siihen tottuu. Iloisten ja innostuvaisten lasten kanssa mummolan elämä on hauskempaa. Mies jo sanoi:-Näinhän meillä ennenkin oli poika ja tyttö. Kun letittää tytön tukkaa saunan jälkeen, kädet muistavat liikkeet vuosikymmenten takaa.
Joskus olin perillä nuorten maailmasta, mutta pitkään se on ollut aivan vierasta. Eivät nuo nuorten pelit oikeastaan niin kamalia ole, joskin kuvastoltaan ja teemoiltaan aika ankeita robottiliikkeisiä kuutioita ja monsterimaailmoita. Eivät ne mumman mielestä pärjää Anni Swanin ja Topeliuksen sanastolle ja sisällölle tai Rudolf Koivun kuville. Ehdotin, että pitkästä aikaa lukisin iltasatua. Se oli Swanin "Merenkuningatar ja hänen poikansa". Kohteliaasti he kuuntelivat ja sanoivat: -Oli sekin kiinnostavaa.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Juhlavalmisteluja
Iso urheiluhalli oli täynnä herättäjäjuhlien talkoolaisia. Meille annettiin yleiskatsaus ja valmennusta talkootehtäviin. Päävastuullisena oleva emerituskirkkoherra osaa aina naurattaa kuulijoitaan. Eniten tämänkertaisista jutuista minua huvitti seuraava: Hänet oli nimetty valmistelujen puheenjohtajaksi jo vuosia sitten. Hän kantoi asiaa yksin mielessään ja huokaili Taivaan Isältä apua. Lopulta Jumala vastasi: -Kuule en minä voi sinulle herättäjäjuhliksi muuttua. Ala nyt vain kääntyä muiden ihmisten puoleen.
Minä olin ilmoittautunut ruokalippujen myyntiin. En tullut ajatelleeksi, että siinä pitää osata käyttää myös maksupäätettä. Meille opetettiin niiden käyttöä kädestä pitäen. Se ei ole vaikeata, jos kaikki menee oikein, mutta virheiden korjaaminen tai uusien laitteiden takkuilu ei taida kokemattomalle olla jonon edessä herkkua.
Lapuan herättäjäjuhlien tunnus on: Tule Kristus huomiseenkin. Se on Siionin virrestä 297 .
Minä olin ilmoittautunut ruokalippujen myyntiin. En tullut ajatelleeksi, että siinä pitää osata käyttää myös maksupäätettä. Meille opetettiin niiden käyttöä kädestä pitäen. Se ei ole vaikeata, jos kaikki menee oikein, mutta virheiden korjaaminen tai uusien laitteiden takkuilu ei taida kokemattomalle olla jonon edessä herkkua.
Lapuan herättäjäjuhlien tunnus on: Tule Kristus huomiseenkin. Se on Siionin virrestä 297 .
3. Vaikka yö nyt koittaa,
uupumus jo voittaa,
vielä pyytelen:
Tule yönkin teille,
syli uupuneille
avaa siunaten.
Pelkään päivää tulevaa –
tule, Kristus, huomiseenkin,
kaikkeen, mitä teenkin.
uupumus jo voittaa,
vielä pyytelen:
Tule yönkin teille,
syli uupuneille
avaa siunaten.
Pelkään päivää tulevaa –
tule, Kristus, huomiseenkin,
kaikkeen, mitä teenkin.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
"Hoida heitä, auta mua"
Kirkko oli aivan täynnä "Polvesta polveen"- virsikuvaelman ensiesityksessä. Kirsti Manninen on kirjoittanut palan körttiläisyyden, Malmivaarojen ja satavuotiaan Karhunmäen kristillisen opiston perustamishistoriaa virsikuvaelmaksi. Esittäjät olivat paikallisia ja hyvin hoitivat roolinsa. Kannattaa tutustua ohjelmalehtisessä olevaan sukupolvikaavioon, jotta tunnistaa kolmen polven henkilöt lyhyistä tilannevälähdyksistä. Niilo Kustaa, Wilhelmi ja Väinö Malmivaaran virret kuljettivat esitystä. Wilhelmi Malmivaaran toisen vaimon Hilman äiti on kotoisin tästä samasta tuvasta, jossa nyt kirjoitan. Kirsti Manniselle oli muodostunut käsitys, että körttiläisyydessä on keskeistä huoli seuraavasta sukupolvesta, jota on lempeästi ja kauaskantoisen kärsivällisesti kannustettava hengelliselle tielle. Näytelmä esitetään vielä useaan kertaan herättäjäjuhlaviikolla.
Erityisen sävyn tilaisuudelle antoi se harvinaisuus, että lapsenlapset olivat mukanamme kirkossa. Meidän molempien sukuja on polvesta polveen kantanut kristillinen vakaumus. Meidän perheessämme ja kasvatuksessamme se ei aina ole ollut vahvalla sijalla. Esityksen lopussa tumman körttikansan mukaan tuli kuusikymmenluvun pallomekkotyttöjä ja lopuksi tämän hetken kännykkänuorisoa. Yhdessä veisattiin seisten "Herraa hyvää kiittäkää" ja minua alkoi kovasti itkettää. Ehkä joku siemen jää itämään.
Erityisen sävyn tilaisuudelle antoi se harvinaisuus, että lapsenlapset olivat mukanamme kirkossa. Meidän molempien sukuja on polvesta polveen kantanut kristillinen vakaumus. Meidän perheessämme ja kasvatuksessamme se ei aina ole ollut vahvalla sijalla. Esityksen lopussa tumman körttikansan mukaan tuli kuusikymmenluvun pallomekkotyttöjä ja lopuksi tämän hetken kännykkänuorisoa. Yhdessä veisattiin seisten "Herraa hyvää kiittäkää" ja minua alkoi kovasti itkettää. Ehkä joku siemen jää itämään.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Kesäkäsityö
Tulin ostaneeksi kirpputorilta kassillisen lankakeriä. Vasta kotona huomasin, että ne olivat polyakryyliä. Voisi niistä tehdä vaikka puseroita, mutta en nyt sellaiseen ryhtynyt, on kovin kirkkaat väritkin. Sain yhtäkkiä erityisen tuntemusviestin ja inspiraation tehdä erikokoisia pehmeitä pikku peittoja tai alustoita tai suojia. Jos ei niille tule käyttöä, vien kirpputorille. Kesällä en yleensä tee mitään käsitöitä, mutta tämä virkkaus on mukava ottaa käteen, kun istahtaa keinutuoliin. Joka askaren välissähän siihen tulee istahdetuksi.
Lisäys myöhemmin: Yhdeksän kuukauden kuluttua tästä päiväyksestä syntyi perhepiiriin tyttö, kaksi viikkoa yliaikaisena.
Lisäys myöhemmin: Yhdeksän kuukauden kuluttua tästä päiväyksestä syntyi perhepiiriin tyttö, kaksi viikkoa yliaikaisena.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Tarkkailuhuoneessa
Sellaisesta huoneesta löytyi veljelle hoitopaikka kotikunnan vuodeosastolta ennen juhannusta. Erityispatjaa ei sairaalassa ollut, mutta palvelukodin sänky kuljetettiin paikalle. Veli oli viimeksi käydessäni melkein tyytyväisen oloinen. On yhdenhengen huone, ainakin toistaiseksi, televisio ja jalkapallokisat, lehtiä tuodaan, vieraita on kulkenut häntä katsomassa. Palvelutalossa olisi yksinäisempää. Ikkunasta näkyy liikennettä, puita ja taloja. Lääkäri oli käydessään jutellut pelkästään urheilusta. Sain puhutuksi hänelle fysioterapiaa. Muutoin jalat jäisivät piankin koukkuasentoon, niinkuin hän kylkiasennossa enimmäkseen on. Viisi viikkoa vielä on kylkimakuuta. Siihen mahtuu monelaista mielialaa. Kaikessa on riippuvainen toisten avusta. Jos lehti putoaa lattialle, et saa sitä otetuksi. Jos käännetään vasemmalle kyljelle, et saa otetuksi juomamukia selkäsi takaa etkä painetuksi hälytyspainiketta. Se on kovaa kärsivällisyyskoulua.
Mikähän minua vaivaa? Ei huvita oikein mikään. Niinkuin vain odottaisi jotain. Onkohan se tuo äkkiä koputusaraksi tulleen etuhampaan tulevaisuus? Kaksi ja puoli vuotta sitten vastaava tilanne johti kovaan kipuun ja lopulta hampaan poistoon. Syynä oli juurihoidetun hampaan pohjalle tullut tulehduspesäke. Ei nyt sopisi sellainen, kun on yhtä ja toista muuta ohjelmaa lähiviikkojen aikana. Mistä näitä tulehduksiakin oikein syntyy?
Mikähän minua vaivaa? Ei huvita oikein mikään. Niinkuin vain odottaisi jotain. Onkohan se tuo äkkiä koputusaraksi tulleen etuhampaan tulevaisuus? Kaksi ja puoli vuotta sitten vastaava tilanne johti kovaan kipuun ja lopulta hampaan poistoon. Syynä oli juurihoidetun hampaan pohjalle tullut tulehduspesäke. Ei nyt sopisi sellainen, kun on yhtä ja toista muuta ohjelmaa lähiviikkojen aikana. Mistä näitä tulehduksiakin oikein syntyy?
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Juhannuspyhien iloksi
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Sairaalan huoneessa
Veljen haavaleikkaus on onnistunut kuulemma hyvin. Ihoa on venytetty haavan peitteeksi, ei ole tehty ihonsiirrettä. Nyt on tärkeätä, että hoidetaan huolella ja pysytään kylkimakuulla kuusi viikkoa. Veli oli petillään vielä aivan rauhallisella mielellä ja jäi lukemaan päivän lehtiä. Asettelin pikkutarvikkeita ja juotavaa käden ulottuville sairaalapöydälle. Toivottavasti niitä nostellaan toisella puolella olevalle pöydälle, kun hänet käännetään toiselle kyljelle, muutoin hän ei saa radiota tai kaukosäädintä käsiinsä. Jalkapallon katsominen on hänelläkin ohjelmassa yömyöhään. Vetosin osaston toimistossa parhaani mukaan, että hän saisi olla juhannuksen yli keskussairaalan hyvässä hoidossa. Ei luvattu mitään, kun täyttä on sielläkin. Oman paikkakunnan viranhaltijoilla on menossa kaikkien henkilöstöryhmien lomautus ja sairaanhoidon supistukset. Voin arvata, minkä reaktion paikkakunnan sairaalassa tulee herättämään tieto kuuden viikon raskashoitoisesta, liikuntakyvyttömästä potilaasta.
Kylmä, puuskainen Jäämeren tuuli ravisuttelee puita ja pensaita ja laineittaa lakeuden viljapeltoja kuin järven aalloiksi. Erikoinen juhannusviikko. Pitää tehdä tulta hellanpesään.
Kylmä, puuskainen Jäämeren tuuli ravisuttelee puita ja pensaita ja laineittaa lakeuden viljapeltoja kuin järven aalloiksi. Erikoinen juhannusviikko. Pitää tehdä tulta hellanpesään.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Myrsky-yötä
Puut huojahtelevat edestakaisin kovan tuulen kourissa, vuoden valoisamman ajan ilta on pimeä, on kuin kesä olisi mennyt.
Veljeni on järkyttynyt, hermostunut, ärjähteli minulle laskuista ja soratien pätkästä, kun vein häntä fysioterapiaan. Sunnuntaina hänen pitää mennä keskussairaalaan, jossa plastiikkakirurgin on maanantaina tarkoitus leikkauksella korjata hänen edelleen avointa ja vuotavaa ontelohaavaansa. Onnettomuudessa murskautuneen häntäluun sirpaleet ovat sen puhkaisseet. Sairaalamakuuta on tulossa kuusi viikkoa keskellä kesää ja pesäpallokautta, hänen ilonaihettaan, jossa hän hetkeksi unohtaa vammansa. Palvelukodin johtaja on myös kertonut hänelle, että yrittävät saada hänelle toisen asuinpaikan vanhustenhuollon puolelta. Veli on kotiutunut hyvin keskustan kaksioonsa, josta on lyhyt matka joka paikkaan. Hän ei ole itse kertonut meille sisarilleen kummastakaan asiasta. Yritin jotain lohduttavaa haavan paranemisesta, mutta ei onnistunut.
Auringonpaisteinen lapsiviikko oli elämän kirkasta raitaa. Eihän minulla ole mitään hätää, kun maton värit vaihtelevat, tumma kirkastaa valoisia. Millä elää ja mihin uskoa silloin, kun värit ovat vain mustaa ja harmaata ja ohutkin keltaraidan kude loppuu?
Veljeni on järkyttynyt, hermostunut, ärjähteli minulle laskuista ja soratien pätkästä, kun vein häntä fysioterapiaan. Sunnuntaina hänen pitää mennä keskussairaalaan, jossa plastiikkakirurgin on maanantaina tarkoitus leikkauksella korjata hänen edelleen avointa ja vuotavaa ontelohaavaansa. Onnettomuudessa murskautuneen häntäluun sirpaleet ovat sen puhkaisseet. Sairaalamakuuta on tulossa kuusi viikkoa keskellä kesää ja pesäpallokautta, hänen ilonaihettaan, jossa hän hetkeksi unohtaa vammansa. Palvelukodin johtaja on myös kertonut hänelle, että yrittävät saada hänelle toisen asuinpaikan vanhustenhuollon puolelta. Veli on kotiutunut hyvin keskustan kaksioonsa, josta on lyhyt matka joka paikkaan. Hän ei ole itse kertonut meille sisarilleen kummastakaan asiasta. Yritin jotain lohduttavaa haavan paranemisesta, mutta ei onnistunut.
Auringonpaisteinen lapsiviikko oli elämän kirkasta raitaa. Eihän minulla ole mitään hätää, kun maton värit vaihtelevat, tumma kirkastaa valoisia. Millä elää ja mihin uskoa silloin, kun värit ovat vain mustaa ja harmaata ja ohutkin keltaraidan kude loppuu?
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Saareen
Täällä se taas odotti, tämä päilyvä vesi, joka välillä on ollut jäässä meidän sitä näkemättämme. Kaikki muukin on ollut jäässä. Hammastahna ja astianpesuaine jatkavat kuitenkin käytössä kuin ei talvea olisi ollutkaan välissä. Joutsenet toitottivat tervetuloa, kun käännettiin venettä talviteloilta. Tultiin lastenlasten ja kimpssujen kanssa saareen. Tuli vähän hässäkkää, kun yhtä aikaa piti pystyttää raskasta uutta laituria riskin sukulaispojan avulla, etsiä työkaluja, laittaa petivaatteet tuulettumaan ja huiskia lehtioksilla hämähäkinverkkoja ja saada kaasulaitteet toimimaan sekä saada ruokaa ja kahviakin pöytään. Nyt on rauha maassa. Vesi kimmeltää, lapsenlapset lukevat vanhaa Mustanaamiota, kohta laitetaan sauna lämpenemään, vesivimmellys alkaa rannoilla pitkän hiljaisuuden jälkeen. Västäräkki hyppelee levottomana oven lähellä. Se on ehtinyt tehdä pesänsä eturäystään alle. Parin päivän päästä se saa taas pesimärauhansa.