Näin kuvan koululaisten metsäretkipäivästä. Kuusi poikaa istui tauon aikana kivillä. Kaikki tuijottivat kouraansa. Kukaan ei katsonut lintuja tai tutkinut sammalia. En tiedä, lähettivätkö he retkiltään kuvia, mistä jatkossa puhun. Arvelen, että pelasivat jotain ja olivat ainakin osittain muissa maailmoissa.
Netti on täynnä ruoka-annoksista lähetettyjä kuvia. Hieno ravintola on jo kieltänyt annostensa kuvaamisen.
Ruoka ei ole mitään, ellei siitä ensin jaa kuvaa kavereille. Kukka ei ole mitään, ellei siitä laita kuvaa johonkin. Maisema ei ole mitään, ellei siitä ota kuvaa ja liitä muiden nähtäväksi.
Tunnen itsessäni tämän piirteen. Kun jotain tuntee, pitää siitä kirjoittaa tai laittaa kuva blogiin. Bloggaamiseni on kovasti tihentynyt eläkkeellejäämisblogin alkuvuosista, vaikka en erityisemmin panosta siihen. Onhan se yksi harrastus, mutta alkaa tuntua, että siinä on jotain outoa.
Nuorempana oli vaikea iloita vaikka auringonlaskun kauneudesta, elleivät lapset tai mies olleet sitä kanssani näkemässä. Opettelin ajattelemaan, että minäkin voin aivan itse ja yksinkin nauttia jostain kauniista. Nyt olen uudella tavalla luistanut siitä. Välineiden olemassaolo muokkaa olemisen tapaa.Ei kai jakaminen ole pahasta, jaettu ilo tai suru..jne, mutta enkö ole olemassa, jos en kirjaa kaikenlaista perin tavanomaista, mitä elämääni kuuluu? Tuoko tapahtumien dokumentointi ja jakaminen jotain lisäarvoa elämään? Pitääkö olemisen olla tällä tavoin laajennettua ollakseen jotain?
Merkityspohdinnat ovat varmaan jokaisen vanhemman nettikirjoittajan ajoittainen riesa. Tuo elämän laajempi perspektiivi saattaa olla yksi kirjaamisen merkitys. Kun kirjaat sen "perin tavanomaisen, mitä elämään kuuluu", voit ihmetellä itsekin vuosia myöhemmin, mitä kaikkea elämään kuuluikaan. Muistimme kun sulloo niin paljon 'tavanomaista' sinne piilotajuntaan eli unohduksen yöhön. Toinen merkitys mielestäni on siinä, mitä kirjattu herättää satunnaisessa lukijassa. Joka päivä ei tapahdu mitään uutta ja järisyttävää ja se juuri on tässä elämänvaiheessa niin ihanaa.
VastaaPoistaTavanomaisuus ei taida olla tässä sittenkään ongelma. Mielelläni luen seuraamieni blogistien elämänkulun ja päivien kuvauksia. Alunperin ajattelin, että myös eläkeajan elämää voi näin avata. Viime aikoina olen uusissa harrastuksissa tavannut yllättävän paljonkin ihmisiä, itseäni nuorempiakin, jotka eivät juuri ollenkaan käytä nettiä. He toimivat niinkuin minäkin ennen. Tämä taisi olla sysäys tämänkertaisille vertailuille.
VastaaPoista