sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Päivän paras

Mietin tässä, mikä on mielestäni päivän paras hetki. Kyllä se on aamu ja erityisesti aamukahvi. Joskus se tuoksuu, kun herään, joskus olen itse ensimmäisenä ylhäällä. Tänä aamuna valoisuus herätti viiden jälkeen ja kuudelta teki jo mieli kahvia. Seitsemänhän kello siis jo olikin tätä kesäaikaa.
Sunnuntain kunniaksi palastelin kahviin leipäjuustoa ja otin palan puolukka-kookospaistosta. Arkisin aamulla syödään munakasta. Avasin säleverhot, istuin aamiaiseni kanssa keinutuoliin. Mustarastas, uusi tuttavuus tällä pihalla, istui lintulaudalla ja selasi keltaisella nokallaan vähiin käyneitä siemeniä. Seköhän se talipallovaras on? Aamutoimien jälkeen vetäydyn takaisin sänkyyn lukemaan dekkaria, kunnes kroppa vaatii ulkoilmaa ja vähän liikuntaa.
Toiseksi paras hetki on illalla, kun saa sytyttää yövalon ja jatkaa lukemista, kunnes uni tulee.
Siinä välillä on usein vähän tylsempää niinkuin tämä pitkäveteinen päivä. Eilistä päivää piristi pyöräretki hautausmaalle hautoja haravoimaan.Nyt paluumatkan vastatuuli painaa jäsenissä.Että tällaisia huveja täällä.

No, vielähän tässä pystyy itse päättämään, milloin nousee ja milloin menee maate, jopa milloin menee vessaan. Sekään ei ole itsestään selvää.

4 kommenttia:

  1. Mulla menee yleensä noin viikko, kun totun kelloajan muutokseen. Mutta minä olenkin illanvirkku ja aamuntorkku. Torkkuus yleensä korjaantuu valostuvien aamujen myötä, mutta virkkuus valvottaa puoliyölle joka tapauksessa. Sulla on aamukahvi päivän paras kahvi, mulla paras on iltapäiväkahvi nokosten jälkeen tuolla neljän maissa. Jos nokoset jää pois, lamppu sammuu ennen yhtätoista illalla. Yhä jaksan iloita tästä omarytmisestä elämänvaiheesta!

    VastaaPoista
  2. Iloitkaamme siis omarytmisestä elämästä! Aamumeditaatiossani tänään (yle ykkösen saattelemana) muistelin tätini loppuvaiheita kotona. Hän ei päässyt enää itse sängystä ylös ja joutui odottamaan, milloin kodinhoitaja ehti hänen luokseen. Se kysyy suurta kärsivällisyyttä. Koti ei tunnu silloin enää samalta kuin omatoimisia aikoina. Mutta vielähän me tässä nousemme ja liikumme!

    VastaaPoista
  3. Olen hakenutkin tuota sanaa, omarytmisyys. Huomaan, että kun tänään olen ollut ihan yksin kotona koko päivän, päiväni on ollut vielä "omarytmisempi" kuin tavallisena päivänä.

    Melkein koen syyllisyyttä tästä suloisesta tunteesta.... Toisaalta, elämästä on syytä nauttia juuri siinä tilanteessa, missä on. Kukaan ei nauti meidän puolestamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on hyvä välillä palauttaa mieleen, tuo nauttiminen siitä mihin ennen ei ollut mahdollisuutta!

      Poista