Tila ajassa

Istun hiljaisessa tuvassa keinutuolissa iPad sylissäni. Kuuntelin Ehtookellot ja hartauden, toivottuja levyjä ja nyt toivekonserttia. Pappi puhui Kristuksen läsnäolosta kipujen maailmassa. Luin Parkinsonin taudista ja Alzheimerista, joita sairastavia olen tavannut tällä viikolla.
Ulkona on pimeätä. Kynttilän valo heijastuu ikkunasta. Pihavalo rajaa kodin piirin toisella puolen taloa. Aamulla löytynyt kostea lumi hohtaa pihassa. Jo 1800- luvulla tässä tuvassa joku ja monikin katseli illan pimeään tuikun valossa. Silloin ei varmaan ollut näin hiljaista. Väkeä oli aina paljon, ovi kävi, lapsia nukkui ylisängyssä poikittain.

Tässä nyt vain elellään. Seuraava syntymäpäivä on seitsemänkymmentä. Niin paljon jo! Ei tunnu siltä. Kaikki ajat ovat minussa. Olen juuri piirtänyt lapsuuteni nyt kylmillään olevan kotimökin,  ( ei tämän syntymäkodin) pihapiirin. Tuvan lisäksi piirsin kuusikymmenluvulla palaneen savusaunan mäen alle sekä samaan aikaan puretun korkean puorin, joka oli toiminut tuulimyllynä aiemmin. Sen yläosassa oli nuoruusvuosieni ihana kesäkamari. Laitoin piirroksen kirpputorilta löytyneisiin kehyksiin. Kuvasta löydän itsenikin hakemassa vettä entisestä kaivosta, vaikkapa kymmenvuotiaana. Olen siinä, muistan hyvin kun halusin lähettää vettä  Afrikan janoisille.
Kannatan Helsingin Sanomien artikkelin ajatusta vanhuudesta täydentyvänä elämänkertomuksena.

No niin, kuulin että pronssia tuli ja kohta alkaa Putous.

Löytö

Etsin puoli päivää tarkempia tietoja toissa vuosisadalla syntyneestä sukulaisesta, joka eilisessä historiatilaisuudessa mainittiin. Hän oli tunnetun kirkonmiehen toinen puoliso.Suuri ikäero ja nuorikon vaatimaton tausta herättivät aikoinaan hämminkiä. Perustiedot minulla oli ennestään, mutta luennolla oli jotain entisestä poikkeavia tietoja.
Tänään ei sujunut mikään. En löytänyt edes perheen muuttotietoja, kun sukunimi tuntui vaihtuvan useasti. Sitten keksin laittaa nimen googleen. Ja kas, kylämme kotisivuilla oli edesmenneen sukulaismiehen kirjoittama tarina, lähes aikalaiskertomus, jossa oli paljon tietoa nuoren naisen elämästä, jopa kaunis ulkonäkö ja reipas luonne mainittiin ja se, että heidän yhteiset vuotensa olivat onnellisia.
Tämä sukulaismies hankki kirkonkirjoista sukuluettelot 1800- luvun alkupuolelle asti ja levitti niitä sukulaisille. Siitä on ollut paljon apua. Mutta että hän myös kirjoitti tarinoita, oli minulta mennyt ohi. Olin ilahtunut, kiittäisin jos vielä voisi. Kirkonkirjojen tieto on niukkaa perustietoa parhaimmillaankin.
Ei sitä tiedä, kuka aikojen päästä kiinnostuu sukuasioista. Äitini kertoi niitä aikoinaan mielellään ja sisarukseni varmaan kuuntelivatkin, mutta minulta meni kaikki toisesta korvasta ulos. Vasta nyt paneudun: Ai sillä tavalla se Aili oli sukua.
Kirjoitetaan siis asioita muistiin! Se on historiateko.

Näköiskuva

Tyttärentytär oli valinnut yhteiseksi synttärikortiksemme oheisen. -Oli ihan pakko, se on aivan teidän
näköinen.
On myös 46:s hääpäivämme. Johan siinä muokkautuu!

Värileikkiä

Huomasin, että Leidit- niminen harrastajaporukka järjestää Jyväskylän Taidemuseossa maalaussession. Kun olin paikkakunnalla ja oli aikaa, menin mukaan. Paikka oli tuttu, kun olen muutaman kerran käynyt siellä lauantaigrafiikassa. Pöydät oli suojattu, paperit leikattu valmiiksi, maalit pöydillä, välineinä vanha pankkikortti, tela tai superlontuppo. Ja vierellä henkiläkohtainen opastaja, ystävällinen Leidi, joka pirskotteli alkuun värejäkin paperille. Oli hauskaa kokeilla välineitä ja värejä. Oli ylellistä, kun kaikki oli valmiina. Kulutin monta paperia, kun oli monta ideaa. Naisporukka jakoi omasta harrastuksestaan ystävänpäiväantia muillekin. Oli monenikäisiä osanottajia. Joku valokuvasi blogia varten ja sanoi, että on hauska katsella iloamme. Oli hauska leikkiä  kuin lapsi!

Ystäville

Jos olisi pieni virta
ja virran yli silta,
niin tulisin sinua tervehtimään
ja ystävänpäivää toivottamaan!

(värssy googletettu)



Ainakin tänä päivänä:
Kohtele itseäsi kuin ystävää!

Vanhuusdraamaa

Tässä elellään rauhaisaa eläkelaakson elämää. On tuloa ja menoa kolmen kotimme välillä, harrastuksia, leppoisia aikoja, tarpeellista ja tarpeetonta tekemistä, hyvän olon hetkiä, nuoremman polven tapahtumia, kiitollista mieltä. Kesää odotellaan.

Kaukana jo tuntuu olevan aika, jolloin laskeuduin työvuorelta tähän lempeään laaksoon. Milloin alkaa nousta se vastavuori, oikea vanhuuden vuori? Vakavat sairaudet, kuolemien kierre, neljäkymmenluvun lasten harvennus? Lähipiirissä on haudattu vain kaksikymmenluvun ihmisiä. Molempien sisarukset, ystävät ja nuorempi lähisuku ovat elossa. Kuka seisoo sisaruksensa haudan äärellä? Mitä mullistuksia vakavat sairaudet ja puolisoiden kuolemat tuovat kunkin elämään? Millä voimilla niistä selvitään?

Onhan se aika jännittävää, kun ei tiedä muuta kuin että nämä kohtalon tanssit ovat tulossa tähänkin elinpiiriin. Tämä tapahtumien rumba tai sanoisiko dramaattinen paso doble.

Työkykyä?

Joskus mietin arvoitusta, olisinko vielä työkykyinen ja missä määrin, nyt kun olen pian 69-vuotias. Siis jos pitäisi, jos olisi sopivaa työtä ja vaikka osa-aikaista. Vai jaksaisinko vielä entistä laaja-alaista ja matkustavaista hommaani, jos olisi pakko? Joskus tuntuu, että olen edelleen sama  ihminen ja että  jaksavathan jotkut muutkin vaikka mitä. Sitten kun pitäisi tehdä jotain erityistä, onkin vastarinta ja lähtökitka vastassa. Ennen tuo yhteisvastuukeräyskään ei ole jarruttanut. Nyt piti pakottaa itsensä pian liikkeelle, että sai asian pois stressaamasta. Päivän se otti oikeastaan, kun piti osassa käydä monta kertaa ovella, mutta helppoahan se on ja mukavaakin, kun pääsee alkuun.
Vai onko kyse myös siitä, ettei ole enää työrutiinia ja että on tottunut omaehtoiseen elelyyn tässä iltaruskon ajassa? Ei ole helppoa tietää, mikä on sopeutumista eläkeaikaan, mikä laiskistumista ja mikä vanhenemisen tuomaa.
Nuorena kesätöissä Ruotsin sairaaloissa väsytti aina hirveästi kaksi viikkoa. Sitten alkoi sujua. Uimahallissa joku sanoi, että työpaikalla nuoret ovat väsyneitä ja unohtelevat paljon, mutta eivät pidä sitä ongelmana. Jos hänellä itsellä on samaa, hän itsekin uskoo ongelmien johtuvan vanhuudestaan. Sellainenkin ilmiö on, että luulee olevansa työkykyinen ja jumittaa toisten riesana työpaikallaan. Sellaisen virheen kai vältin, kai?

Työssä jaksaminen seitsemänkymppiseksi voi olla nuoremmalle polvelle edessä oleva haaste. Vai ehkä normaali asia siinä vaiheessa?

Torpan ikkunasta

Harmaa, pehmeä suojasää ympäröi torpan. Aamuyöstä tomahteli lunta katolta maahan.  Pikkulintuja pelmahtelee lintulaudoilla. Nokkaisevat siemenen ja vilahtavat pihlajan oksille syömään. Muuta liikettä ei ikkunasta näykään. Talitiaisia useimmat pyrähtelijät, mutta pitempään seuraillessani huomaan myös muita. Pitää katsoa netistä. Ne ovat kuusitiaisia ja viherpeippoja.

Elelevät omaa ainutkertaista elämäänsä nekin.

Sisustuspäivät

Ensin tytär palautti minulle valkoiset verhot, aivan hyvät vielä. Kokeilin niitä rivitaloasuntoomme, jossa majailimme monien kirkonkylämenojen myötä. "Kasarilook!", tuli heti mieleeni, sisustusohjelmien sanastoista. (kesti aikansa, ennekuin olin tajunnut sen tarkoittavan kahdeksankymmenlukua).Verhot oli ostettu vuonna 1983 Kokemäen kotiimme. Sinne tiiliseinien pehmennykseksi ne olivat sopineet, täällä kudos näytti liian paksulta. Tuli se koti muutoinkin vahvasti mieleen, varsinkin kun olin äsken sitä diakuvista katsellut, ihan hyvällä tuli, mutta mennyttä aikaa. Otin  verhot pois. Voi olla, että kokeilen niitä Torpan tupaan ennekuin vien kirpputorille.
 
Jotain muutosta voisi tehdä. Kuukausia oli puhuttu kirjahyllyn siirrosta työhuoneeseen. Keskiviikkoaamuna ei ollut muuta tekemistä. -Siirretäänkö nyt! kannustin. Mies myöntyi. Ja niin siirtyi 240 senttiä kirjahyllyä aika sutjakkaasti toiseen huoneeseen, josta vuodesohva taas siirtyi olohuoneeseen. Suostuin jopa miehen logiikkaan kirjojen siirtotavasta, vaikka en sitä ensin tajunnut. Täytyy myöntää.. Mies jätti samalla kahdeksan kassillista kirjoja sivuun. Kaksi kassia vietiin kirpputorille, loput jäteasemalle.
Sohva ei  kuitenkaan sopinut kirjahyllyn paikalle. Mummun raskas senkki hilattiin mattojen avulla korkealle kirjahyllyseinälle ja sohva sen entiselle paikalle. Nyt oli pula tauluista seinän peitoksi. Isot taulut oli aikoja sitten annettu lapsille, kun niille ei ollut tilaa. Nyt oli vapaana  iso tila viistosti  nousevan katon alla. Mies oli kulttuurikeskuksen ruokalassa katsellut esillä olevaa pihapiirin kuvaa, ei kuitenkaan Palmua. Vauhdissa kun  oltiin, käytiin ostamassa se. Taulujen asettelu oli pulmallista. Luin netistä ripustusohjeita. Seinä sai reikiä lisää ja taulut ripustuslenkkejä, kun kokeiltiin monenlaista. Seuraavana päivänä keksittiin mielenkiintoinen asettelu, joka sopi nousevaan linjaan.
Uusi taulu näytti tummemmalta kuin esittelyseinällään. Se toi ruskean värin tarpeen esille, että sulautuisi. Mies sanoi Helsinkiin lähtiessään:- Olisi mukava kun olisi ruskeat verhot.

Minä kiertämään paikkakuntaa, mutta ruskeita verhoja ei ollut kaupoissa eikä kirpputoreillakaan. Uusimman nurkassa oli kuitenkin outlet-osasto, siis uutta tavaraa. Siellä oli ohut, osittain läpinäkyvä verho, joka jossakin valossa on harmaa, mutta jossakin ruskea. Ostin sitä suitsait. Ompelin käsin  neljä verhoa, kun olen antanut ompelukoneen tyttären perheeseen. Ja kas, jotenkin ne sopivat vastapainoksi vastaseinän tummanruskealle senkille ja tasapainoksi ruskeakuvioiselle sohvalle ja tauluille. Olen aina suosinut vaaleaa kalustusta ja verhoja, mutta mies on haikaillut tummempia värejä silloin kun on jotain sisustuksesta tullut lausuneeksi. Sitä ei ole jotenkin vain otettu huomioon.


Taulu vaati valaistuksen lisäksi jotain oranssia, jotta kuu tulisi esiin. Lähdin etsimään, vaikka jalat jo särkivät. Yhdeltä kirpparilta lopulta löysin oranssin tyynynpäällisen. Tiimarin loppuunmyynnistä ostin muovitulppaaneja toisen taulun alle, kun taulussakin on tulppaani. Pitää viedä tuoda torpalta maitokannu maljakoksi. Stailaukset maksoivat muutaman euron. Pikatasoitteella sain kiinnitysreiät aika hyvin piiloon, ainakin talvivalossa. Puuhasin koko päivän, jotta mies kokisi yllätyksen palatessaan iltajunalla. -No etkö huomaa mitään, hoputin. -Olisin varmaan kohta huomannut, jos olisin kerinnyt katsoa ympärilleni. Nyt hänellä on viimeinkin ruskeasävyinen olohuone ja kirjastotyöhuone. Sopivat ne nyt minullekin.