Kaukana jo tuntuu olevan aika, jolloin laskeuduin työvuorelta tähän lempeään laaksoon. Milloin alkaa nousta se vastavuori, oikea vanhuuden vuori? Vakavat sairaudet, kuolemien kierre, neljäkymmenluvun lasten harvennus? Lähipiirissä on haudattu vain kaksikymmenluvun ihmisiä. Molempien sisarukset, ystävät ja nuorempi lähisuku ovat elossa. Kuka seisoo sisaruksensa haudan äärellä? Mitä mullistuksia vakavat sairaudet ja puolisoiden kuolemat tuovat kunkin elämään? Millä voimilla niistä selvitään?
Onhan se aika jännittävää, kun ei tiedä muuta kuin että nämä kohtalon tanssit ovat tulossa tähänkin elinpiiriin. Tämä tapahtumien rumba tai sanoisiko dramaattinen paso doble.
Pysähdyin tuossa miettimään, että missähän iässä sitä oikeasti alkoi miettimään omaa vanhuuttaan. Yksi havahtuminen oli varmaan silloin, kun isoveli täytti 70 vuotta. Hupsista, eihän se ole kaukana minultakaan tuo taiteluku. Sitten kuoli toinen isoveli veli 66 vuotiaana. Ensimmäisenä meistä yhdeksästä. Sairauksista ja kolotuksista puhutaan paljon sisarusten ja ystävien kanssa. Ei tässä enää missään ikuisen keski-ikäisyyden harhassa eletä.
VastaaPoistaSinä olet siis jo seissyt veljen haudalla. Olet kokenut myös elämän järkkymisen nuorena perheenäitinä. Elämän virrassa mennään hetki kerrallaan ja siitä elämä koostuu.
Poista