Minulle nousi silloin muistikuva, että isoisä, joka kuoli vähän ennen kuin täytin neljä vuonna 1949, astui ovesta tähän Torpan tupaan jotain kädessään ja sanoi: "Tässä on akoolle iän aset. Ei tarvitte hetkehen maraata". En muista, mikä se "aset" oli, ehkä isoisän pajassaan takoma.
Nyt aloin katsoa laatikon perälle periytynyttä isoa veistä, joka vaikuttaa taotulta, yhtenäiseltä teräskappaleelta. Onkohan muistikuvani totta ja olisikohan tuo se isoisän "iän aset"?
Toinenkin, kuvassa oleva pienempi veitsi on kestänyt jo kolmanteen ikään. Se on tätini perua oleva hyvin terävä ja hyvä veitsi. Täti sanoi sen olevan mummon veitsi. Mummo on saattanut tuoda sen tullessaan Amerikasta vuonna 1910. Hän palasi vastahakoisesti kotimökkiin hienosta palveluspaikastaan itsensä Rockefellerin talosta, kun hänen äitinsä jäi yksinäiseksi leskeksi. Veitsi kantaa edellisten käyttäjien lämmintä kädenjälkeä.
Äidilläni oli käytössään ikänsä yksi ja sama keittiöveitsi, jonka terästä oli työ ja aika lopulta hionut lähes puolet. Äiti oli vasenkätinen ja sillä tavalla kulunut veitsi ei käynyt kenenkään toisen käteen, niinpä äiti sanoi siitä "miun veihti" ja perheessä kaikki tiesivät mistä puhuttiin.
VastaaPoistaOnkohan äidin veitsi vielä tallella?
VastaaPoista