Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Metsän hiljainen hengitys
Yllättävän suuri on ero keskustan ja syrjäkylän kotien välillä. Siellä kuuluu aamusta asti liikettä ja ääniä. On monenlaista menoa. Täällä ympäristö tulee sisälle toisella tavalla. Metsän ja yöksi jäähtyvien lumikenttien hiljaisuus, kuusimetsän takaa valtavan isona nouseva kuu, rakennusten kuunvalovarjot yöllä, tummalla taivaalla kirkastuvat tähdet ovat läsnä. Ne hidastavat hengitystä ja kirkastavat silmiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti