perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ei tilata

Tänään oli työvuoro kirpparilla. Uusiutuneessa paikassa käy vähän enemmän ihmisiä kuin aiemmin kävi. Siellä myös jutellaan ihmisten kanssa, jotka istuvat kahvinurkassa. Kyselin taas, tuntisiko kukaan sellaista, joka alkaisi veljeni ulkoiluttajaksi 15 t kuukaudessa. Yksi mies sanoi tuntevansa hänet ja asuvansa melkein viereisessä talossa ja olevansa kiinnostunut asiasta. Panin asian eteenpäin vireille. Toivottavasti se onnistuu. Tapaaminen tuntui kuin vastaukselta.

Tänään oli toiseksi suurimman levikin lehdessä haastattelu sen kirjaseni ilmestymisestä. Muutama muukin haastattelu on tehty. Eihän tällainen kirjanen suurta huomiota voi herättää, mutta täytyy osallistua vähäänkin kiinnostukseen, jotta kustantaja saisi jotain myydyksi. Paikallinen kirjakauppa ei kyllä tahdo asiasta kiinnostua. Useampi tuttu on käynyt siellä kysymässä kirjaa. Yksi sanoi, että mene nyt itse kysymään sitä. Menin ja näytin kirjaa, että voisiko tätä tilata. "Ei me tuollaisia omakustanteita tilata", oli vastaus. "Ei se ole omakustanne", vastasin.Vastahakoisesti hän selasi luetteloa tietokoneelta ja löysi kirjan luetteloista. Sanoin, että sen perusteella on tehty jokunen haastattelukin."No tilataan muutama, jos on kerran haastateltu", kuului vastaus. Voi olla ettei sitä tilata kuitenkaan. Olin aivan ällistynyt. Kai se on niin pieni ja vaatimaton esine, ettei sitä ole kukaan voinut kustantaa.

2 kommenttia:

  1. Voitko kertoa kirjan nimen, että osaisin kysellä täällä kirjakaupoista? Onnittelut puolestani projektin toteutumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin tietoa kirjasta edellisen blogin sivulle, kun ne kaksi liittyvät toisiinsa. Mainitsinkin siitä 25.2.

      Poista