Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Harrastuskauteen
Eläkeläisenkin elämään muodostuu kausia. Satokausi alkaa olla lopussa, kun talviomenat ovat koreissa. Ensi viikolla siirrytään vakituisesti talvikotiin, posti on jo käännetty sinne. Syksyn harrastuskausi tuntui alkavan kunnolla, kun eilen menin vesivyöjumppaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Ostin 25 kerran lippunivaskan.Oi kun olivat takareidet jäykät ja selkä kankea paljosta istumisesta. Kunto tuntui kesän aikana laskeneen, mutta onpa paino noussut, niin ettei kaikkineen olla aivan laskusuunnassa!
Oli aivan hauskaa huhkia ja hengästyä vedessä, tuntea itsensä reippaaksi pitkästä aikaa. Parikymmentä naista velloi altaassa humpan tahdissa. Paikallisia virkamiehiä ja yksi pappi näkyivät vetelevän kroolia viereisellä kaistalla. Kesävalon voimin on yksissä ja toisissakin tuumin päätetty kohentaa kuntoa ja säilyttää kesän antamaa energiaa. Kevättalven kuukausina ovat rivit arvattavasti taas harvenneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti