Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
lauantai 13. lokakuuta 2012
Syysloma!
"Ensi viikolla ei sitten kurssia ole, hyvää syyslomaa", toivoteltiin kansalaisopiston kursseilla ja vesijumpassa. "Kiitos, en ole saanutkaan lomaa pitkään aikaan", sanoin vierusistujalle. Miehen kalenterissakaan ei ollut mitään ohjelmaa tulevalle viikolle. Kuinkas nyt viettäisimme lomaa? Lapset ovat menossa omilla tahoillaan. Poika juuri olikin ilonamme kolme päivää. Ei innosta lähteä mihinkään matkalle.
"Ollaan vielä torpalla, pilkon loppuja klapeja kesän urakasta", sanoi mies. "Katsellaan hämärää, poltetaan takkaa".
Niinpä päätettiin tehdä. Postia pitää nyt käydä välillä hakemassa keskustan postilaatikosta kahdenkymmenviiden kilometrin päästä, kun ennätin kääntää postin sinne. Muuten voi katsella sadetta ja sen pitäessä taukoa käydä vähän lenkillä. Pala kerrallaan täyttelen Sukujutut- ohjelmaan sukutietoja, mies kirjoittelee aamuyöstä jotakin. Että sellainen syysloma.
Välillä voi selailla vanhoja matkakuvia, vaikka ihanimmalta matkaltani Patmoksen saarelle viisi vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti