Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
torstai 4. lokakuuta 2012
Etäisesti tuttu
Olen parina päivänä pyynnöstä haeskellut tiettyjä valokuvia viimeisen työpaikkani historiikkia varten. Katselin yli kaksikymmentä vuotta sitten otettuja kuvia, joissa olen mukana kansainvälisen järjestön seminaareissa. Kumma kyllä, nimiä palautui mieleen, jos ne silloin tunsin hyvin. Muistuu asioita, joita ajettiin, tunnelmia joissa elettiin. Puhuinko tuossa paneelissa tosiaan saksaa, saiko siitä kukaan mitään selvää?
Samalla, kun asioita palaa mieleen, se kaikki tuntuu vieraalta ja etäiseltä. On kuin kertoisin jonkun tuttavan kokemuksista. Silloin se oli täyttä minua, nyt se identiteetti on jäänyt. Se on mielestäni hyvä. Eläkkeellä olosta ei voi nauttia, jos ei ole tullut uutta minuuden pohjaa. Voi olla onneton,jos tämänhetken minuus perustuu asioihin, joita ei enää ole olemassa. Muistot ovat eri asia.
Minulla ehti olla monta eri työpaikkaa ja erilaista työtä työurani aikana. Kirjoituksesi pani miettimään, et mihin niistä haluaisin palata jos se ajassa olisi mahdollista (tai jos pakko olisi).Huomaan, että se työpaikka veätisi eniten puoleensa missä oli aivan hulvattoman hyvä yhteishenki työtovereitten kesken. Vaikka työ itsessään oli kaikkea muuta kuin helppoa.
VastaaPoista"Uusi minuuden pohja." Napakasti sanottu.
VastaaPoistaVoi olla, että tässä vaiheessa jalkojen on oltava tukevasti tällä uudella minuuden pohjalla. Välillä sentään niidenkin on saatava olla myös tukevasti ilmassa... Vanhaan ei kuitenkaan voi enää palata. Jotain on vääjäättömästi muuttunut.
Minä en haluaisi palata mihinkään omistani, koska minulla on uusi kumisaapasminuus. Ystävystyin itävaltalaisen kollegan kanssa. Hän on vieraillut Torpallakin. Oli sateista ja panin kumisaappaat jalkaani, kun menimme ulos. Häntä alkoi naurattaa: "On huvittavaa nähdä sinut kumisaappaissa, kun olen tottunut näkemään sinut vain seminaarisaleissa".Tämä seminaari-imago on jäänyt kauas vain joihinkin hortoilu-uniin ja kumisaapasminuus on täyttänyt tilan.
VastaaPoista"Kumisaapasminuus". Ihana sana :) Sellainen minä kävi eilen sienessä Yyterissä.
VastaaPoista