Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
lauantai 29. syyskuuta 2012
Aivastusten välillä
Pitikin istua kuin kesää siellä mökkisaunan kuistilla, vaikka lämpötila oli kahdeksan astetta. Ei tuntunut kylmältä, mutta siitä kai tämä äkäinen flunssa on peräisin, nämä ärsyttävät aivastussarjat ja vettä valuvat silmät.Tulin keskustakotiin muutamaksi päiväksi, kun mies lähti työmatkalle Lappiin. Huomiseksi pitäisi kuivua niin paljon, että voisin viedä veljen seurakuntatalon tilaisuuteen enkä tartuttaisi häntä. Veljen hoitoasioissa oli tehty joitain muutoksia, jotka olivat henkilökunnan mielestä helpottaneet hänen oloaan. Rauhoittumisen huomasin minäkin. Oli oikein mukava jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti