Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Marjatalkoot
Tuli vieraaksi Marjatta, matala neiti. Ei kyllä matala eikä neiti, mutta karjalaisen kalevainen hahmo kuitenkin. Tuli puolukkaan ja metsään pääkaupunkiseudun vilinästä. Mukana tuli loistava syyssää, aurinkoa ja sopivasti tuulta. Naapurivihjeen perusteella löytyi uusi marjapaikka kävelymatkan päästä. "Poimi marjan mättähältä, punapuolan kankahalta". Nyt hän köröttelee kassien ja purnukoiden kanssa junassa. Marjoista riittää jaettavaa lapsillekin. Oli hauskaa päivittää taas kaiken maailman asiat ja kuulla hänen eloisan ja energisen elämänsä tapahtumista. Häneen sopii lause: Eläkkeelle jäädään työstä, ei elämästä. Hän muun muassa tekee paljon diakonista ystävätyötä yksityisissä puitteissa. Hänen tielleen on osunut täysin yksinäisiä vanhuksia, joille hän on alkanut omaksi ihmiseksi. Syvältä huokaisuttaa tuo laajeneva määrä yksinäisiä, oviensa takana piileviä ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti