Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Yksi kotiseutu
Jyväskylän seutu oli runsaimman elämänajan kotiseutumme. Opiskelut, avioliitto, lapset, työelämän alku sijoittuivat tänne, elämä sai suuntansa. Oli myös keskussairaalassa kulkua ja vakavan sairauden varjoa. Se aika palasi mieleen, kun kuljin kesäisellä kävelykadulla, runsaiden sadekuurojen ja lämpimän paisteen vaihtelussa.
Jyväskylä on oikea kaupunki, jossa on tapahtumien runsautta. Tapahtumakalenteri näytti nyt, että Taidemuseossa on neljänä päivänä viikossa Graphica Creativa yleisötyöpaja avoinna. Siellä lasten keskellä puuhasin melkein neljä tuntia posket punoittaen, kaiversin puun ja kielon ja vedostin useita erivärisiä kappaleita. Tekisi mieli mennä uudestaan, mutta matka jatkuu. Omalla pienellä kotipaikkakunnallani ei ole kahteen vuoteen tullut mikään kansalaisopiston lyhyt taideryhmä täyteen, niin että kurssi olisi voitu pitää. Monivuotinen kuvataidekoulu kyllä toimii.
Kirkkojen katsastus kuuluu kesämatkailuumme. Kuokkalan uusi kirkko oli näkemättä. Nyt siellä oli Kangasniemen Laulun kesäakatemian konsertti. Oli erinomaisia laulajia ja säestyksiä. Kirkko on kaunis, näkemisen arvoinen nykypäivän puukirkko keskellä kylää, Birran vieressä. Kannattaa poiketa tai ainakin katsoa netistä.
Merkillisesti viihdymme tässä viidennen kerroksen yksiössämme. Istun parvekkeella ja katselen kaukaisten mäkien tai vuorten sinerrystä. Sekin on mielen kotiseutua, lakeuden lisäksi. Jo lapsena säälin kovasti karjalaisia, jotka eivät enää koskaan enää päässeet kotimaisemiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti