Mikä nousee mieleen

Kuinkahan sitä valitsee päivän tapahtumista, mitä blogiin kulloinkin tulee kirjoittaneeksi? Nyt tekisi jostain syystä taas mieli kirjoittaa kasveista, tuosta kesantopellosta, josta on yllättäen niiton jälkeen tullut suorastaan luonnonniitty, kissankellonsininen. Mahtoi paikallisia huvittaa, kun 14 vuotta sitten Helsingistä vierailevana uusasukkaana koetin tehdä viljavasta, levänneestä pellosta niittyä. Kylvin siemeniä, niitin, raivasin heinää ja ohdaketta. Eihän ne niittykukat runsaassa maassa menestyneet. Läheisistä ihmisistä ei voi paljon kirjoittaa ja vähäkin hyvin valikoiden. Kielteisistä ajatuksista irtautuminen oli niin vahvasti ohjelmassa edellisen blogin alussa, että siitä tuli harjoitusteema, vaikka sellaista on tylsä lukea. Jos haluaa paljon lukijoita, pitäisi kirjoittaa joistain muita kiinnostavista teemoista ja mainostaa itseään blogeissa ja muualla. Seuraan vain paria blogia, en tahdo löytää minua kiinnostavia elämästä kertovia blogeja. Olen kertonut kirjoittelusta vain muutamalle ystävälle ja jotkut heistä omille tuttavilleen, se riittää. Edellisestä blogista " Kolmas portti " tähän toiseen löysi muutama uskollinen seuraaja. Kannanottoja yleisiin asioihin en kirjoittele, kun en blogeista viitsi sellaisia lukeakaan, elleivät ne liity kirjoittajan  omiin kokemuksiin, ammattiblogit ovat tietysti eri asia. Joskus kyllä kirjoitan itse lehtien tai televisio-ohjelmien keskustelupalstoille.

Jostain se aihe nousee; kauneus, hyvä kokemus, veljen prosessi ( hän kävi muuten tänään invataksilla täällä Torpalla ensimmäistä kertaa joulun jälkeen, paistoin lettuja). Elämän maton värien toteaminenhan tässä teemana on, elämän kulun seuraaminen kuin sivusta,että kuinkahan tämän ikämuorin elämä sujuu yhtenä eläkeläisjoukon jäsenenä. Kovin siis vaatimatonta, mutta varmaan se on sitten harrastus, se ja joskus valokuvien otto liitteeksi. Ehkä mukana on työelämästä peräisin olevaa kirjaamistottumusta. On  enemmän ikäänkuin olemassa, kun kirjaa asioita ja joku lukee. Mukava on, kun joku joskus kommentoi tai laittaa sähköpostia.
 Vierailusta eläkeuusparin kotiin jäi ajatus: olenkohan alkanut rajata jaksamistani liiaksi? Liki kahdeksankymppinen mies jaksaa vetää viikon maalauskursseja ja toinen jaksaa osallistua. Tai jaksavat pitkiä vaelluksia. Minä ajattelin jo vuosia sitten, etten jaksaisi koko viikon taidekurssia. Pitäisikö heittäytyä rohkeammin, olla ennakoimatta voimia, luottaa hetkeen, levätä jos puuhassa väsyy.No, joka tapauksessa pesin loput isot ikkunat kerralla enkä yhtä päivässä, hiki valuen, eikä siinä kuinkaan käynyt. Ei pidä alkaa heikommaksi kuin on!
Juhlakausi jatkuu, lähdemme etelä-Suomeen ystävien luokse Jyväskylän kautta. Sillä aikaa mustikat kypsyvät metsässä.