Hiihtelin aamun kirkkaudessa torpan lähipelloilla. Täällä on vielä ohut lumi ja hankikeli. Suihkun jälkeen on hyvä olo. Lapsuusaikana oli mielestäni usein hyviä hankikelejä. Potkukelkalla päästeltiin peltoaukeata kouluun aamupakkasessa. Se antoi vapauden tunnun. Takaisin piti sitten tulla tietä pitkin, kun hanki oli pehmennyt.
Lapsuusajan pääsiäiset nousevat näin vanhan mieleen. Pääsiäisen alla meillä lapsilla oli kova tohina "pääsiäisvalakian" kokoamiseksi. Etelä-Pohjanmaalla ei tunnettu juhannuskokkoja, vaan pääsiäiskokko. Oksia ja kiellettyjä katajanvarsiakin katkoimme, että saimme jonkinlaisen kokon pystyyn lähipellon lumelle.
Pitkänperjantain jumalanpalveluksesta jäi mieleen hartaan liikuttava muisto "Oi rakkain Jeesukseni"-virrestä. Tunsin suurta sääliä Jeesusta kohtaan. Vanhan puukirkon alttaritaulussa olivat naiset suremassa ristin juurella. Sitäkin katselin hartaana. Myöhemmin tämä lapsuuskirkkoni on palanut.
Pääsiäislauantai oli se innostuksen päivä, jolloin illan hämärtyessä sytytimme oman "valakiamme" ja näimme monia muitakin sytytettävän peltoaukean laidoilla. Se oli pääsiäisajan kohokohta. Jossakin olivat aikuisetkin olleet rakentamassa isompaa kokkoa. Vähän vanhempana sitten tyttöjen kanssa kuljettiin lauantai-iltana edestakaisin kylänraittia ja odoteltiin naapurikylien poikien mopojen pärinää.
Jonain lapsuuden pääsisaamuna koetin tuvan portailta katsoa riihen taakse metsänrantaan, tanssiiko se aurinko nousetessaan, kuten olin kuullut, mutta enpä sellaista havainnut. Olin vähän pettynyt. Pääsiäinen oli ohi.
Perheajan pääsiäispyhät kuluivat yleensä vieraiden emännöimisessä. Mieleeni jäi eräs kerta, jolloin vieraat olivat lähteneet toisen pääsiäispäivän aamuna ja ehdin Kokemäen kirkkoon. Kirkkoherra puhui Emmauksen tien tapahtumista ja minulle tuli Pääsiäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti