Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä
kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
