Lueskelin Fredrik Wislöffin kirjaa "Valoisa vanhuus" vuodelta 1959. Siellä on monia ikäihmisen elämäntaitoon liittyviä näkökohtia, joista itsekin olen eri yhteyksissä kirjoitellut. Mutta tähän hetkeen osui kohta "Pienet ilot". Että muistaisi vanhuudessaan etsiä kauneutta luonnosta, musiikista, kukkien hymystä. "Älä valita tähtitaivaan alla, että elämästäsi puuttuu valoisia kohtia". Hyväntuulisuus ja pienten ilojen arvostaminen on elämäntaitoa. Vanhus voi rikastaa elämäänsä tarttumalla käsiksi kiinnostaviin asioihin. Luottamus Jumalaan on voimanlähde. Esirukous on vanhuksen tärkeä tehtävä.
"Useimmilta jäivät jo pahimmat mäennyppylät taakse, ilma on puhtaampaa kuin ennen, ilta-aurinko loistaa ja vanhus kulkee rauhallisesti eteenpäin kauniiden näkymien keskellä, ja päämäärä lähenee lähenemistään"."Ja niin me jatkamme matkaamme kirkkaassa, puhtaassa ilmassa näkymien yhä laajetessa".
Siinäpä visio. Että jatkaisi matkaa tyynesti, uljaasti, elämän lahjoista iloiten, Taivaan tahtoon tyytyen. Niin Seppo vastasi aikovansa elää, jos hän jää leskeksi. Sellaista hän odottaisi minultakin.
Niinpä! Tyynesti, uljaasti, elämän lahjoista kittäen... Mut eihän eläkeläisyys ole yhtä kuin vanhuus? Kuulen usein monen itseäni vanhemman toteavan miten eivät he tunnista itseään vanhaksi ja sitten on heitä, minua nuorempiakin, jotka kaiken aikaa muistuttavat miten vanhoja tässä ollaan. Yksi ystäväni käyttää usein itsestään nimitystä eläkeläisvaari, minä aina vähän nutisen, että pitäisikö minun nimitellä itseäni eläkeläismuoriksi. Kyllä toki minäkin välillä epäilen, että iästä on kyse, kun ei jalka kapsa yhtä hyvin kuin ennen. En kovin mielelläni istu lattialle leikkimään pienten kanssa, kun se ylösnousu on kovin tahmeaa. Niin se vain on. kohteessa Valoisa vanhuus
VastaaPoistaEdellisen kommentin kirjoitti Marjatta, mutta sähläsin älypuhelimen pienellä näytöllä kommentin poistetuksi.
VastaaPoistaWislöffin mielestä 70-vuotispäivät ovat ihjmisen tärkeimmät syntyumäpäivät, koska silloin jätetään taakse elämäntyö. Siitä sitten vanhuus alkanee. Minulla tuo merkkipäivä on jo reilusti takana. Kuinka osaisi elää yksinäistä vanhuutta, on varsinainen kysymykseni.